lauantai 30. tammikuuta 2010

Kiina on Kiina

Olin viikon internet-sensuurissa. Kiina, tuo pikkuruinen kapitalistinen valtio kaukana Aasiassa oli viisaudessaan päättänyt rajoittaa verkkoa hieman lisää sitten viime kerran. Nyt listalla oli Youtuben lisäksi Facebook ja Blogspot. Iik, en siis so not yhtään tiänny mitä kaiffarit duunas!!!11!!!

Matka alkoi oivasti Kiinan tapaan; heti Shanghain lentokentän parkkipaikalla oli rinki pyörimässä, kaksi bisnesmiestä otti yhteen huudon säestämänä. Kiinan kielen taitoni on vielä niin heikoissa kantimissa, että skisman syy ei selvinnyt, mutta komea päähänlyöntikilpailu siitä oli kehkeytynyt. Läski tummui, mobiilipuhelimet lentelivät ja puvuntakinliepeet lepattivat, kunnes lentokentän turvallisuusviranomainen katsoi asiakseen hoitaa tuomarinvirkaa.

Muuten työmatkaksi ristitty reissu sujui puuduttavasti. Säilytin henkeni usean taksimatkan ajan, ei turvavöitä, ei aina oikealla kaistalla, ei rajoitusten mukaan. Söin mitä sattui. Pelasin kiinalaisia juomapelejä. Ostin piraatti-DVD -levyjä. Potkiskelin Porsche-liikkeessä Panameran renkaita. Hätistin Shanghaissa kymmenittäin sutenöörejä tiehensä. Paluumatkalla lentokentän turvallisuustarkastuksessa edelläolevan kaverin putkikassista löytyi Uzin replika, se oli heti siinä päällimmäisenä. Alkoi hirvittävä riita, saako sen viedä koneeseen vai ei. Minä vain taustalla myhäilin, että Kiina on Kiina.

torstai 7. tammikuuta 2010

Death by mochi

Uuden vuoden viettoon liittyy Japanissa paljon perinteitä. Posti tukkeutuu uuden vuoden postikorteista, lapsille jaetaan rahaa kivoissa pikku kuorissa, laulu ja leikki raikaa, haikut ja rengat syntyvät kuin itsestään. Vuodenvaihteen ympärillä syödään hyvin, erityisesti mochi-riisikakku on suosiossa. Maukkaan ulkokuoren alla piilee kuitenkin tunteeton tappaja.

Mochi valmistetaan pauhimalla tarkoitukseen valittu, liotettu ja keitetty riisi atomeiksi ja muovaamalla siitä kakkusia. Lopputulos on koostumukseltaan purukumin ja sulaneen juuston ristisiitos, tahmea, venyvä ja sitkeä kappale. Siitä tehdään karkkeja, sitä paistetaan tulella ja dipataan soijaan, sitä lisätään keittoihin, olenpa maistanut mochia myös okonomiyakissa ja yakitorina pekoniin kääräistynä.

Mochin paha taipumus, liikaa haukattuna, on tukehduttaa syöjänsä. Joka vuodenvaihde etenkin vanhuksia kärrätään kymmenittäin sairaalaan mochin perkele henkitorvessansa. Osa heistä palaa normaaliin elämään, osa siirtyy autuaammille mochinsyöntimaille. Kuten suomalaisen Juhannuksen jälkeen lehdet ilmoittavat kuolinluvut - kuinka monta hukkunutta, kuinka monta liikenteessä - paikalliset aviisit ilmoittavat MDT:n eli mochi death tollin uuden vuoden avajaisiksi. Makaaberi hupi on veikata luku etukäteen.

2010 MDT ei ole vielä selvinnyt googlettamalla. Yleensä uutiset ilmoitetaan paikallisesti, joten kokonaisluvun ynnääminen vaatisi viitseliäisyyttä ja japanin kielen taitoa. Varmaa on, että Chiban prefektuurissa vietiin kymmenen ahmijaa sairaalaan, kaksi kuoli. Asakassa kuoli yksi vanhus mochin tukehduttamana, Saitamassa kaksi. Seuraan tilannetta edelleen.

Mikä eteen, miten välttää salakavala mochi-kuolema? Lähteet antavat kolme nyrkkisääntöä: syö mochisi pieninä palasina. Pureskele. Älä syö yksin. Olet hengissä.

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Alppinistin vieroitusoireet

Vapaalaskuhommissa on se nurja puoli, että mikään ei riitä. Aina jää kaipaamaan lisää. Entisaikaan viikon rinnereissun jälkeen sekä jalat että mies oli hapoilla, olo oli lähinnä helpottunut, kun jätti sen kurjan töppyrän taakseen. Nyt lähtöpäivänä tuntuu kuin ihminen raastettaisiin syleilystä, joka ei ole hellä, vaan maanisen rutistava. Ei se, kuinka hyvät laskut on saanut, vaan se, mitä jäi laskematta. Käyttämätön puuteripotentiaali.

Mieli, sielu, sydän, whatever, jäi Nisekoon neljän päivän eeppisen pyydan pöllyttelyn jälkeen. Lunta tuli vuodenvaihteen molemmin puolin enemmän kuin mitä olen ikinä kokenut, hanki oli syvä ja ja sen syli pehmeä.


Todistuskappale A: allekirjoittaneen auto kahden ja puolen vuorokauden jälkeen. Oli hauskaa kaapia se esille.

Ensimmäisenä päivänä jo muutaman laskun jälkeen naama oli kuin hangon keksillä, omat syvät linjat löytyivät nelosportin takaa Hanazonossa. Toisena päivänä törmäsin suomalaisporukkaan, jonka kanssa saatiin reissun himmeimmät metsäpätkät reidensyvyisessä hötössä. Viimeisenä päivänä lumimyrsky sulki vuoren, mutta illalla tuulen hellittäessä gondolihissi pyörähti liikkeelle. Toissajouluiseen tapaan kiirehdin ylös, hiihtelin pimeässä metsässä tutulle aukolle ja kas - pilvet katosivat, Kutchanin kylän valot tuikkivat alhaalla ja metsä kylpi täysikuun valossa. Näkyvyys oli parempi kuin kertaakaan koko reissun aikana. Suksien edessä aukesi koskematon tuoreen lumen peittämä metsä.

Ei varmaan tarvitse edes sanoa, että lasku oli legendaarinen.

Hauskaa uutta vuotta.