Moiwassa puuteria siivoamassa

Perjantaina alle saatu menopeli piti korkata tänään. Aamu valkeni kellon kilkatukseen tuskaisen aikaisin, edellisillan myöhään venähtänyt elokuva japanilaisen single-malt viskin kera tuntui silmäluomien takana väsyneenä vetelyytenä. Naputin torkkunappia kuin vanha Singeri, mutta herätyskello ei antanut periksi. Hyvä niin, kuten myöhemmin tulisin toteamaan.

Mikäpä olisi luonnollisempi koeajo kuin reilun sadan kilometrin siivu Nisekoon Moiwan hiihtokeskukseen. Ajoin auton ulos parkkikarusellista (josta joskus lisää) ja otin konttorin haltuun n. kymmenessä sekunnissa; navigaattoriin puhelinnumeron perusteella kohde ja matkaan. Liikenne soljui valitettavan hitaasti, mutta autossa groovaavasti pauhaava Spiritual Beggars piti kuskin kuumenemisen kurissa.

Yotei-san, vaikka talvisin ujo onkin, näyttäytyi komiasti matkalla.

Perillä satoi lunta, mikä lienee ollut varsin toivottua perjantaisen vesisateen (sic) jälkeen. Paikka oli hiljainen, kuten huhut olivat kertoneet - enemmän koskemattomia metsäpätkiä minulle! Epäonnekkaasti gogglet hajosivat käsiin jo lipputiskillä, ja suunnitelma B kariutui heti alkumetreillä. Aurinkolaseilla ei vaan pysty vetämään tuiskussa.

Nisekon alla väijyvä vulkaaninen raivo purkautuu höyrynä maankamarasta. Seurauksena halkeamia lumipeitteessä. Hätäisesti vältin.

Silmiä pyyhkiessä kuulin tuttua murretta, takaa lähestyi reipas suomalaiskolmikko. Puomi alas ja pakolliset lätinät, kuka, mistä ja miksi. Kaikilla tuntui olevan nälkä, joten täräytettiin lounaalle. Lounaspaikasta löytyi goggletkin vuokralle. Päivä alkoi tosiaankin näyttää hyvältä.

Trio oli jo tutustunut Moiwan offareihin, joten seurasin johtajaa mahtaville pelipaikoille. Virnettä ei saatu naamalta millään, kun tikattiin metsässä mahtavia siivuja parhaimmillaan puoleen reiteen ulottuvassa hötössä. Viimeinen lasku kruunasi päivän: löydettiin koskematon leveä harvahko metsäkaistale. Kaukaa hissiasemalta kuului Louis Armstrongin Wonderful World (Moiwassa ei J-Pop juuri soi, kiitos siitäkin), lumituisku väistyi kuin tilauksesta auringon tieltä ja puuterikenttä kimmelsi lankkujen alla. Ja aamulla harkitsin kahdesti lähdenkö, hä!

Kyllä tätä mielummin tekee kuin istuu konttorilla.

Takaisin päin lähdin varma tieto taskussa: Moiwaan voi julkein mielin tulla uudestaan pilaamaan koskemattomat offarit. Reippaimmat voivat haikata ylähissiasemalta vielä parisataa metriä verttiä kivannäköisen bowlin yläpuolelle. Se jäi odottelemaan seuraavaa kertaa.

Liikenteestä mielenkiintoinen havainto: nopeusrajoitukset nelikaistaisillakin maanteillä 40 - 60 km/h. En tiedä, ovatko kyseessä talvirajoitukset, mutta ne tuntuivat naurettavan alhaisilta suhteessa teiden kuntoon, eikä niitä kaikki nöyristelleetkään. Mieleen palautui Pohjois-Ruotsin polanteiset kapeat rännit, joissa sai painella satasta...