Japanilaiset ovat kovia poikia jonottamaan. Juolahtipa taas tänään mieleen, kun otin julkisen kulkuneuvon toimistolle. Bussiasemalla on useampi laituri jonossa, ja bussit saapuvat kukin oman ovensa taakse, ikäänkuin Kampin uudessa keskuksessa (allekirjoittaneen mielestä turhaa hapatusta, ne olivat aikoja ne, kun Espoon busseja odotettiin myrskytuulessa ja pakkasessa Kampin aukiolla). Kunkin oven eteen on maalattu viivat osoittamaan jonotusaluetta.
Siinä seistä pönötetään kunnes laiturin lasiovi aukeaa. Yllätys: edelläoleva kaveri ei liikahdakaan. Hän odottaa nätisti vuoroaan SEURAAVAAN bussiin. Ei puhettakaan, että siirtyisi ystävällisesti syrjään ja antaisi muiden ymmärtää, että hänpä ei astukaan tähän dösään, olkaa hyvä. Tekisi mieli tarttua miestä hartioista ja ohjata sivuun, että pois edistyksen tieltä. Muistin taas, miksi siirryin auton käyttäjäksi.
Sama ilmiö lentokentillä, kun kultapossukerholaiset kutsutaan koneeseen ennen muita. Väki jonottaa boardingtiskin edessä ja tukkii kerholaisten tien. Läpi pääsee sumimasenia hokemalla ja lievää väkivaltaa käyttäen. Laskettelija kuitenkin arvostaa tätä ominaisuutta kansassa. Hissijonot pysyvät järjestyksessä, kukaan ei töki sauvalla tai hiihdä suksien yli, kuten Alpeilla.
Ehkä tietyssä mielessä me olemmekin samankaltaisia - mistään ei suomalainen pidä kiinni niin tiukasti, kuin paikastaan jonossa, nimim. "menepä kiilaamaan taksijonoon neljän aikaan aamuyöstä pikkujoululauantaina". Täällä jonottamisessa on kuitenkin formaalimpi sävy, se on lähes harras tapahtuma. Ei puhettakaan, että lihatiskille otetaan jonotusnumero, vaan ollaan kiltisti jonossa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti