Kotiseutu laajemmin tutuksi, osa 1

Lauantain kauniin kesäisen sään liikuttamana vein itseni ja polkupyörän Sapporon kierrokselle. Tämä pohjoinen kotikaupunkini on itselle suhteellisen tuntematon, keskustassa on toki tullut kierrettyä, mutta heti ytimen laidoilla alkaa vieras alue. Talviset viikonloput kun hurahtivat lähinnä Nisekossa riekkuen, työviikot muilla saarilla pyörien. Nyt rohkaistuin ja lähdin länteen.

Otin tavoitteeksi muutaman kilometrin päässä sijaitsevan Maruyaman puiston. Heti Sapporon laidalla alkavan vuoriston juuressa on iso viheralue, joka kätkee hämyiseen vaippaansa niin Hokkaidon suurimman shinto-pyhätön kuin eläintarhakin. Hyvä kombinaatio, kieltämättä.

Hääseremonian juhlaväkeä shintotemppelin pihamaalla. Sulhasta tuunataan kuvaukseen.

Puisto osoittautui erittäin miellyttäväksi, osui johonkin pohjoismaalaiseen luontohermoon. Jylhää havumetsää pönötti lähes kangasmaisessa maastossa. Ympäröivillä kukkuloilla kasvoi tammea ja vaahteraa, osin rehevässä luonnontilassa. Porukkaa istuskeli vielä kukassa olevien kirsikkapuiden alla ja nautti varsin juomapitoisesta piknikistä. Pari tuntia hujahti kuin siivillä metsän siimeksessä maleksien. Ensi kerralla jalkaan sujahtaa vaelluskengät ja mies singahtaa kukkuloille tarkastelemaan, miltä se näyttää muutaman sadan metrin korkeudesta se Sapporo!

Tämä porukka harjoittaa hanamia, eli kirsikkapuiden alla röpöttelyä

Puistofiilistelyjen jälkeen tarkistin ajelin Susukinoon, syntiseen yöelämän ytimeen, joka päiväsaikaan on selvästi vähemmän syntinen. Vähemmän kiinnostava. Soup curryt tuli siinä sivussa imaistua kitusiin ja haisteltua iltaa varten käynnistyvien ruokakojujen tuoksuja. Illalla kokeilin samaa aluetta uudestaan, käytiin työkaverin kanssa syömässä loistoillallinen italialaista ja siitä gaijin-baariin olusille. Taksilla kotiin.