lauantai 16. toukokuuta 2009

Hangzhoussa


Viime viikko pyörähti käyntiin kukonlaulun aikaisella siirtymällä Naritaan ja edelleen Kiinan Hangzhouhun, Zhejiangin provinssin pääkaupunkiin, jossa rakkaalla firmallamme on toimitiloja. En ole aikaisemmin ko. maassa käynyt, lähellä kylläkin, muutamia vuosia sitten Hong Kongissa. Nyt siis bisnesasioissa turistiviisumilla, viisi päivää töitä ja valitettavan vähän vapaa-aikaa.

Trooppinen kuumuus kietoi meidät kosteaan käärinliinaansa heti kentällä. Tavoitteena oli päästä taksilla toimipisteeseen. Osoitteen näyttäminen käyntikortista ei tietenkään auttanut kuskia ymmärtämään päämäärää, mutta tämä selvisi meille kuskin hermostuneesta liikehdinnästä ja kovaäänisestä posmotuksesta vasta kun taksi oli jo motarilla. Auto sivuun, kuskille puhelin kouraan ja yhteys pääkallonpaikalle. Asia kirkas, tai melkein, pari kertaa käytiin vielä tienposkessa kyselemässä paikallisilta ohjeistusta 35 asteen lämpötilassa. Ei ilmastointia.

Japanilaiseen suhteellisen kurinalaiseen liikenteeseen (paino sanalla suhteellisen) tottuneena kaaos Kiinassa herätteli seurueessa hilpeyttä. Jengi ajaa huikeaa ylinopeutta, jengi ajaa vastaantulevien kaistalla, jengi ohittaa pientareen puolelta, jengi ajaa päin punaisia, jengi on sitonut kuorman lavalle pakettinaruilla, jengi jättää pienen peltikolarin jälkeen autot keskelle tietä, moottoritiellä on kuoppia, esteitä, tavaraa, satunnaisia kuljeksijoita. Kaikki tämä kahdenkymmenen minuutin matkan aikana.


Liikenteenrajoitin Kiinan tapaan: yön aikana tielle ilmestynyt betonitynnyri

Toisena iltana mentiin porukalla syömään astetta hienompaan paikkaan. Toimintamalli oli seuraava: ensin katsomaan kabinetista paikat ja sitten alakertaan tilamaan ruoat. Meidät vietiin isoon huoneeseen, joka oli täynnä akvaarioita, altaita ja vitriinejä, joista seurueemme ilmoitti perässä hiihtävälle kyypparille tilaukset. Ikinä en ole moista ruokaraaka-aineiden kirjoa nähnyt; rapuja, kaloja, mereneläviä, käärmeitä, matelijoita, kilpikonnia, lihaa, kasviksia, hedelmiä, paljon epämääräistä stuffia. Kieltämättä seurauksena oli erittäin herkullinen illallinen.


Että siitä kukin ruokaansa valitsemaan


Vain tänään tarjolla (ja todennäköisesti myös huomenna), tuoreena suoraan suistoalueelta


Käytiin kokemassa myös se kuuluisa jalkahieronta (formaali ja normaali hieronta, että kukin pitää ne saastaiset mielikuvat omalla puolellaan) isossa alaan erikoistuneessa kompleksissa. Ensimmäinen kerta allekirjoittaneelle, mutta ei varmasti viimeinen: jännitteet Haute Routen rasittamissa jaloissa raukesivat kovanäppisen naikkosen käsittelyssä. Arvostan.

Mielikuvani kiinalaisesta teollistuneesta miljoonakaupungista kohtasivat todellisuuden. Sinitaivas oli savusumun takana piilossa, joka puolella rakennettiin ja purettiin, hallittu ja hallitsematon kaaos näkyi kaikessa toiminnassa. Yllätyksekseni arkkitehtuuri oli Hangzhoussa selvästi silmää miellyttävämpää kuin Japanissa, jossa yksityiskohtien ja luonnon esteettisyys on pääosassa. Korvaan soljui jatkuva autontorvien ja ihmisten huutelu - varautuneisiin ja harmonisiin japanilaisiin verrattuna lokaalit ovat täydellisen vastakohtaisia.

Kaupunki aamun ensi savusumussaan

Hangzhoussa olisin voinut helposti viettää enemmänkin aikaa, lähinnä vapaa-aikaa. Kyseessä on kuitenkin yksi Kiinan kauneimmista kaupungeista, joka on onnistunut säilyttämään paloja ikivanhasta kulttuuristaan.

Viimeisenä iltana päästelin kollegan, ekspattisopparilla paikalla hääräävän ruotsalaisen kaverin kanssa höyryjä ulos à la Skandinavia - olutta ja pizzaa. Hangzhoun keskustaa leimaa iso järvi, West Lake, jonka rannat on alistettu turismille, mutta tyylikkääseen tapaan kivettyine kävelypolkuineen, pienine ravintoloineen ja kahviloineen, tunnelmallisine valaistuksineen. Siellä se ilta vierähti seuraavan päivämäärän puolelle kokemuksia vertaillen ja kallista tuontikaljaa siemaillen.

Iltapäivällä raikkaana kotiin. Nyt Sapporossa. Mitäköhän sitä taas?

5 kommenttia:

Anu kirjoitti...

Aiai tsaijai, kylla se Hong Kong nykyisen maantiedon oppikirjan mukaan ihan Kiinassa sijaitsee, eika vain lahella ;)

Tuomas kirjoitti...

Konsulaatti ei laske Honkkarissa käyntiä Kiinassa käynniks. AIJAI!

Matias Härkönen kirjoitti...

Vietnamiin verrattuna Kiinan liikennehan on itse asiassa hyvin organisoitua ja rauhallista...

Tuomas kirjoitti...

Jeps, muistan myös Malesian liikenteen olleen kaaoottisempaa. Hangzhoun liikenteessä erikoisuutena tuhannet Lexukset, Ferrarit, Lambot ja saksan autoteollisuuden upscale-mallit. Itse en Corolla vm. 89 kalliimmalla pelillä ajelisi.

Anu kirjoitti...

Ihanan diplomaattinen tuo viimeisen kommentin lause, vaikka vaihtoehtoahan sulle ei varsinaisesti jätetty ;)