maanantai 30. elokuuta 2010

Ajokorttiepisodi part II - the setback & part III - the salvation

Joku saattaa muistaa taannoisen ajokorttiepisodin. Silloin otti rankasti pattiin, kun en onnistunut vaihtamaan suomalaista ajokorttiani japanilaiseen vastaavaan, syystä että muoviläpyskästä oli lohjennut (informaatiota sisältämätön) pala vasemmasta ylänurkasta. Uhkasin ajaa loppuajan ilman korttia.

Luettuani kaikesta infernaalisesta paskasta, jota ajokortitta ajamisesta täällä saattaa seurata päätin kuitenkin kohdata viranomaisen uudestaan. Suomesta olin jo saanut uuden EU-mallin kortin.

Tarvittavat dokumentit muassani menin ajokorttikonttorille Sapporon laitamille. Työkaveri oli mukana tulkin ominaisuudessa. Tällä kertaa pääsin jo uudelle levelille, odottelimme pari tuntia päätöstä. Se oli kielteinen. Syynä vääränlainen käännös ajokortista (tai oikeammin ajokorttiotteesta), jota ei väittelynkään jälkeen hyväksytty. Otin hillityn stoalaisen asenteen, jonka omaksumista helpotti jo yksi koettu karvas pettymys ja suuntasin siltä seisomalta JAF:n (nipponin automobiiliyhdistys) konttorille käännöstyötä varten. Se onnistui yllätyksekseni odottaessa.

Seuraavalla viikolla marssin urheasti uudestaan ajokorttikonttorille. Kohtaisin arkkiviholliseni, flunssanaamariin sonnustautuneen obasanin yksin, ilman taustavoimia tuossa puisevassa 60-luvun virastomiljöössä. Ennenkuin täti ehti kieltosanaa lausua ammuin paperit siistiin riviin tiskille. Täti nielaisi. Dokumentit olivat oikeat ja moitteettomassa kunnossa. Hän tiesi, että en perääntyisi. Viranomaisen peli oli menetetty.

"Needless to say,
The beast was stunned.
Whip-crack went her rumpy tail,
And the beast was done.
She asked me:
Be you angel?
And I said nay,
I am but a man"

Parissa tunnissa kortti oli kourassa. Suomessa siihen meni muuten neljä viikkoa. Jotain vikaa systeemissä? Haloo!

8 kommenttia:

-Jassu- kirjoitti...

Haa, siinäs saivat! Onnea ajokortista! :-D

Anonyymi kirjoitti...

This is for you...my hero!

"Man was born to love
Though often he has sought
Like Icarus, to fly too high.
And far too lonely than he ought
To kiss the sum of east and west
And hold the world at his behest
To hold the terrible power
To whom only gods are blessed
But me, I am just a man"

T:godfather

Tuukka kirjoitti...

ROCK!

Tuomas kirjoitti...

Nyt on mies!

Mies eikä poika enää.

Anonyymi kirjoitti...

... jolle ei koskaan tapahdu mitään!!

Tuomas kirjoitti...

... ja jonka ympäriltä tuolit viedään.

It's a man's man's man's world.

helmi kirjoitti...

Ettei vaan olisi vielä ollut jotain vinossa hakemuksessa, mutta koska tulkki puuttui, katsottiin tilannetta hieman sormien läpi?

Onnea ja hyviä ajohetkiä kuitenkin!

Tuomas kirjoitti...

Ehei, Japanin viranomainen on tunteeton kone; immuuni tulkin puuttumiselle, aseella uhkailulle, kiristykselle ja lahjonnalle. Näin ainakin haluan uskoa...

Kiits! Kyllä kortilla kelpaa ajella.