maanantai 1. joulukuuta 2008

Pesukoneesta ja vähän muustakin

Kotiutumisprojekti jatkuu. Tänään oli vuorossa pyykinpesukoneen käyttäminen, joka osoittautuikin haasteeksi. Kaikillehan on selvää, että Japanissa puhutaan pitkälti japania, ja sitä kirjoitetaan merkillisillä harakanvarpailla / taideteoksilla, riippuen katsojan silmästä. Ohjeet, manuaalit ja hallintapaneelit ovat luonnollisesti japaniksi, ja vain japaniksi. No engrish.

Niinkin yksinkertainen asia kuin uunin päälle laittaminen tai television kanavan vaihtaminen toimii ensi alkuun trial and error -periaatteella, jonka onnistuttua on hyvä painaa nappulat muistiin. Nappuloita kun on kovalevylle tallennettu tarpeeksi alkaa sama ruljanssi alusta. Kirottua!


Yllä osa pesukoneen hallintapaneelia. Nappuloita kun painaa tietyssä järjestyksessä, niin kone menee päälle - tai sitten ei.

Tämän kanssa oli hankaluuksia. Ensimmäinen aamusuihku oli yllätyksekseni kylmä kuin vuoristopuro keväällä, mutta vedenlämmitinhän vain piti laittaa päälle ja säätää. Simppeliä kun sen osaa!

Kuten tarkkasilmäisimmät jo huomasivat, yllä lattialämmityksen säätökeskus.


TV:n kaken tulkitsemiseen piti hakea apua netistä.

Niin, se pesukone. Kaivoin toimistolla manuaalin esille, ja huutelin vapaaehtoisia kääntämään pääkohdat englanniksi. Alta aikayksikön oli perusasiat hallussa. Pyykki kuivuu parhaillaan kylppärissa. Ilmastoinnin säätöpaneeli onkin sitten kokonaan toinen juttu...

Jotta tämä ei menisi ihan hifistelyksi, niin siirrytään ruokanurkkaan. Korttelin toisessa päässä on takeaway-bento eli lounaspakettimesta vapaasti käännettynä. Toimistolla kun venähti vähän pidempään, niin laiskuuttani ajattelin kokeilla, Tilasin kattavasta valikoimasta sokkona annoksen (onneksi lista oli kuvien kera), kaveri teki sen alle viidessä minuutissa ja pakkasi matkaan. Japanin vastike Suomen kebab-mestoille. Hyvää, varmasti! Terveellistä, njaa. Hinta, 4,50 euroa.

3 kommenttia:

Matias Härkönen kirjoitti...

Samantyyppista valmiiksi tehtya ja pakattua sapuskaa saa kaupoista suoraan hyllysta ja myyja pyorayttaa annoksen mikron kautta. Hyvaa ja halpaa ja ennenkaikkea nopeata mattoa. Ai niin, kaasuliesi tai pieni siirrettava induktiovekotin sai perusliedet tuntumaan kivikautisilta. Voiko niihin enaan edes palata...

Matias Härkönen kirjoitti...

Niin ja sitten kun istualtaan peseytymiseen alkaa tottua, ei sitakaan viitsisi enaan muuttaa. Varpaiden peseminen on ainakin sata kertaa helpompaa :)

Tuomas kirjoitti...

Totta, tämä on valmisruoan luvattu valtakunta. Tekee elämästä helppoa, mutta pienentää huomattavasti motivaatiota paneutua oikeaan ruoanlaittoon... Ehkä huomenna sitten. Tai viikonloppuna.