Hard rockin' Ueno

Vapaapäivästä huolimatta lensin huomista työpäivää silmällä pitäen Tokioon. Tuntui, kun tapaisi vanhan tuttavan. Eipä siinä, että murto-osakaan tästä järisyttävästä metropolista olisi hallussa, mutta niiden muutamien kaupungissa vietettyjen viikkojen aikana osa sydämestä on jäänyt tänne betoniviidakkoon. Tokio sykkii niin uskomattomalla pulssilla, että siitä ei saa otetetta millään. Sen sijaan, se nappaa otteen ihmisestä, sulloo kaikki aistit täyteen silpettä, lyö Las Vegasin kokoisella neonvalolla päähän ja palauttaa kierrätykseen...

Majailen Uenossa, absoluuttisesta ytimestä nelisen kilometriä pohjoiseen. Kävin dallailemassa pikkukujilla haistelemassa ruoan käryjä ja katselemassa iltameininkiä. Totesin samalla valitettavasti, että niin paljon kuin Sapporosta pidänkin, viihtyisät sapuskakorttelit sieltä puuttuvat. Tai sitten en ole löytänyt niitä.

Uenon kujilla.

Huolimatta autenttisista ruokakojuista minulla oli muut kujeet mielessä: Uenon rautatieasemalla majailee Hard Rock Cafe. Mikäs japanilaisessa ruoassa, terveellistä ja hyvää, mutta mies tarvitsee kuukausittaisen purilaisen. Se olikin sitten parasta shittiä aikoihin, muhkea burgeri ja kunnon ranet. Miinuksena musiikki, joka ei todellakaan ollut kovaa kiveä vaan pehmeää saippuaa. Tosin kasarimusiikkivideot seivasivat. Hitto, arvostan!

Salvation!

Kyseiseinen paikka herätti mukavia muistoja viime kesältä, kun viaton perjantai-hampurilainen Roppongin Hard Rock Cafessa muuttui oluthuuruiseksi karaokeillaksi. Iskin tarinaa viereisen pöydän jenkkipariskunnan kanssa, päätettiin siirtyä legendaariseen Cavern Clubiin katsomaan Beatles-coverbändiä, josta irkkupubiin parille, josta yökerhoon, josta karaokekoppiin sata lasissa koko ajan. Jösses mikä setti.

PS. Jos joku muuten tietää Sapporossa hyvän burgerimestan, niin saa kertoa. Mäkkiä ja lokaaleja ketjuja ei lasketa. Ei sitä aina voi tulla tänne kunnon mätölle.