keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Falsetista ja kiekumisesta

Olen ollut Japanissa jo tarpeeksi kauan, kuherruskuukausi on ohi. Turistivaiheesta on siirrytty asukasvaiheeseen; sanovat, että ensin Japaniin rakastuu, sitten sitä vihaa, sitten siihen sopeutuu. Asiat, joita joskus piti erikoisina, ovat arkipäiväistyneet. Erilaiset epäkohdat alkavat hiertää, hankaluudet korostuvat. Siispä päätin avata uuden alaotsakkeen, "kyllä silloin otti pattiin", jonka alle listaan kaikki epäloogiset, ahdistavat, ärsyttävät, pöyristyttävät ja muuten vaan vittumaiset asiat, kun niitä eteen tarjoillaan.

Olen jo sivunnut mm. kuumia junavaunuja, jonotuslogiikkaa ja liikennekulttuuria. Tänään suurennuslasin alla on varsinkin palveluammattilaisten keskuudessaan harjoittama nasaalisti korkealta puhuminen. Alkuun kauppaan tai ravintolaan astumista seuranneita "irasshaimasee!" -kiekaisuja piti lähinnä hupaisana, eikä ihmisten puhetapaan oikeastaan kiinnittänyt huomiota.

Nyt se on alkanut ottaa pattiin. Tavallaan ymmärrän, että nuoret naiset kuulostavat Nylon Beatilta, koska se on söpöä ja kawaii. Miksi vanhempien naishenkilöiden ja miesten pitää tehdä samaa? Hyvänen aika, miksi kenenkään tarvitsee kiekua nenäänsä? Korviin särkee! Helvetti.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

jotain muutakin näköjään otti pattiin!

http://www.iltalehti.fi/turku/2009092410306457_tu.shtml

Tuomas kirjoitti...

Hö. Siellähän vaan otettiin ohjat omiin käsiin. Proaktiivisuutta, proaktiivisuutta!