perjantai 18. joulukuuta 2009

Kotiseutu tutuksi, osa 47

Suoritan harvinaisen toimenpiteen. Aion nimittäin syödä sanani, ainakin jossain määrin ja osan niistä. Päinvastoin kuin aikaisemmin väitin, Sapporossa on yksi mielenkiintoinen nähtävyys: Okurayaman mäkihyppyareena. Enkä tarkoita itse mäkeä (joka oli iltavalaistuksessa kieltämättä näyttävä), koska Lahdessakin niitä on kolme. Tarkoitan areenan yhteydessä olevaa talviurheilumuseota, jossa pyörähdimme vieraiden kanssa tässä eräänä koleana iltana.


Sananen mäestä: se rakennettiin jo 30-luvulla, mutta täyteen mittaansa se nousi vuoden '72 talviolympialaisiin. Mäen K-piste on 120 m ja mäkiennätys hulppeat 145 m. Mäkeä tiiraillessa mieltä lämmitti ajatus siitä, kuinka monet suomalaiset mäkikotkat ovat lähtölavalta katselleet Sapporon kaupunkikuvaa, Nykäsen Mattikin!

Vaivaisella 500 jenillä olisi päässyt kokemaan saman tunnelman, tuolihissillä taivaaseen, mutta kylmyys riivasi meitä vilupettereitä. Siirrän kokemuksen tuonnemmaksi.

Itse museo oli todella vaikuttava. Framilla oli talvilajien historiaa ja nykypäivää kahdessa kerroksessa, ilman kotikutoisuuden häivääkään! Erityismaininta annettava muutamasta talvilajisimulaattorista, joissa mattimeikäläinen sai maistaa urheilun huippujen arkipäivää: jääkiekko, hiihto, kelkkailu ja mäkihyppy. Harmiksemme mäkihyppysimulaattori oli huollossa. En ole varma ko. härvelin toimintaperiaatteesta, mutta laitteen koon perusteella arvelisin kyseessä olevan muutakin kuin tuulen suhinaa korvakuulokkeista...


Mäkihyppysimulaattori

Haamuhanska liikahtaa maalivahtisimulaattorissa

Entisajan randokamaa. Ei gore-texiä, ei ripstoppia, ei titaania, ei vibramia... Skinitkin hylkeenkarvaa!


Ei kommentteja: