Ohi Beppun

Matkalla lentokentälle ajettiin Beppun kaupungin ohi. Paikka on kuuluisa onseneistaan, taitaapa olla jopa Japanin kuuluisin, ja sen kyllä huomasi jopa moottoritieltä käsin. Rikki tuoksui kivasti nenään ja siellä täällä sauhusi kuuma lähde. Kuriositeettinä tien yli viritetty kanaverkko, syystä että vulkaaninen toiminta saattaa joskus leiskauttaa puolihuolimattomasti kiviä tielle...

Älä tule paha kivi...

Täytyy tulla mestoille joskus ihan ajan kanssa. Itseä kiinnostaa tietysti Chinoikejigoku (Verihelvetti) -niminen lähde, joka on väriltään punainen ja läpeensä kuuma. Helvetin kuuma.

Päivä reissumiehen elämästä

Kerronpa hauskan pikku tarinan elävästä elämästä. Työpäivä, tai "työ"päivä alkoi kello kahdeksan aamulla. Pikkukiireessä junaan, sohjoa kyntäen, täyteen vaunuun seisoskelemaan. Junassa matkustamisessa on se, että jos seisoo, niin ahdistaa, ja jos istuu, niin penkinlämmitin korventaa perseen.

Kolme varttia kuumassa tuubissa lentokentälle. Siinä tuli jo hiki. Lippu kouraan, loungessa kahvi seisten kuumana kitaan, sitten koneeseen ja Tokioon Hanedan kentälle. Siellä pikainen lounas, uuteen koneeseen ja kohti Hiroshimaa.

Hiroshimassa kello tikitti jo kahta, bussi keskustaan, tunnin reissu, ja siellä kahvi naamariin. Pikku odottelun jälkeen junaan. Kolme varttia ja vaihto, puolitoista tuntia ja perillä Oitassa, kellokaan ei ollut kuin puoli seitsemän! Eli liikkeellä about kymmenen ja puoli tuntia.

Että siis pääsisi tapaamaan asiakasta seuraavana päivänä, jonka jälkeen parilla lennolla kotiin.

Ei tullut otettua valokuvia tänään, anteeks kauheesti.

Kun kettu gondolihissin ali kulki...

...myrskytuuli ulvoi vaijereissa, lumen ja hileen välimallia vihmoi ikkunoihin ja näkyvyys oli suttuinen. Ei hyvältä näyttänyt, taaskaan.

Mutta miten kettuun päästiin? Perjantaina vedettiin proffan ja parin muun jampan kanssa pitkän kaavan mukaan illallinen ranskalaisessa raflassa, viidelläkympillä pari alkuruokaa, pääruoka ja parit jälkkärit, kahvit ja puolikas viinipottu. Resuneerattiin skimbaushommia ja päätettiin lähteä lauantaina porukalla Kokusaihin.

Näkyy kuin Sapporo Kokusain huipulta, eli siis kyllä!

Päivän kasari-bongaus. Huomaa autenttinen monoski.

Näin myös tehtiin. Aamupäivä meni palautellessa suksien kanssa toimimista proffan mieleen, sitten paloi käämit (ehkä molemmilta) ja mies vaihtoi iltapäiväksi tutumman lumilaudan alle. Parit kivat siivut toispuol naruja, siinä urheilut. Illalla poikettiin hämmentävään onseniin, aitoon rikinkatkuiseen vulkaaniseen ulkoaltaaseen keskellä jontkaa, jonka yhteydessä intialainen ravintola. Luonnollisesti.

Valojen keskellä vulkaaninen kylpy

Sunnuntaiaamun suunnitelmat lähteä Nisekoon kärsivät kolauksen, kun interwebbisivut kertoivat myrskytuulen puhaltelevan siellä suunnalla. Keräsin kuitenkin kamani ja painuin autolla valkoiseen tuiskuun, joka todellakin vaikutti jo Sapporossa. Perillä Moiwa oli tietysti tuulen takia kiinni. Seuraavana jonossa oli Annupuri. Kuinka ollakaan, siellä gondolihissi pyöritti jengiä huipulle, minäkin menin mukaan. Pari ensimmäistä laskua oli epämääräistä sätkimistä ja päämäärätöntä pehmeän lumen metsästämistä totaalisessa white-outissa.

Ketun bongaus muutti fiilarit ja homma pyörähti isommalle rattaalle. Kolmosportin takaa löytyi pari mukiinmenevää pätkää, mutta parempaa oli luvassa. Lounaan jälkeen ryykäsin parin vanhemman jenkin kanssa hissiin, jotka auliisti kutsuivat mukaan puuteri-iloitteluun narujen taa. Ja hitto, siellähän sitä oli. Sopivan jyrkkää metsää, syvää lunta, pitkää siivua, vähän porukkaa. Uutta lunta tuli taivaan täydeltä auliisti peittämään vanhat jäljet jo yhden gondolinousun aikana.

Yksi jenkeistä tuntui olevan kova luu, vajaa viiskymppinen kaveri, kiertänyt laskemassa ympäri palloa, laskuvauhti sen mukainen. Oli helvetin mukavaa painella todella taitavan kaiffarin perässä omia rajoja hakien. Kolmannen laskun aikana kävin tovin jossain uskomattomassa zen-tilassa; reitti oli selvä vaikka loppua ei näkynyt, käännökset puiden välissä tulivat kuin itsestään, lumi pöllysi naamalle, pääkoppa täysin tabula rasana. Vuori oli minuun ja minä vuoreen tyytyväinen.

Laskujen jälkeen turistiin takkatulen ääressä mukavia, tarjosivat vielä kahvit ja napanderit. Arvostan!

Railakas ilta Roppongissa

"Tippadai, tappadai" totesi Kumpulaisen Sepi aikoinaan Venetsian railakkaasta illasta. Samaa haettiin viime yönä Tokion Roppongista, en tiedä löydettiinkö, mutta ainakin samaan suuntaan oltiin menossa. Aluehan on tunnettu paitsi rikkaiden ja kauniiden asuinalueena ja yakuzan pätemismestana, mutta pääasiassa vähintäänkin helvetin vilkkaasta yöelämästä. Jos sietää jankuttavia sisäänheittäjiä ja korkeaa expattipitoisuutta, niin pörinää löytyy joka lähtöön aina luksusautokaupoista hikisiin strippiluoliin. Tontti oli minulle tuttu jo aikaisemmilta visiiteiltä. Ehkä juuri siksi sen kutsu oli taas niin juuttaan vastustamaton.

Tässä liikkeessä meikäläinen tuhlaa taskurahat

Huhu kertoi Tokion miespuolisen suomalaispopulaation tapaavaan eräässä Roppongin tunnetussa kapakissa juuri tuona iltana. Niinhän se piti paikkansa, ja osa varmaan arvaa, mitä tapahtuu kun parikymmentä kössiä härmästä istuu samassa baarissa. Parilla ei selvitty.

Ravintola Lilla Dalarna keskellä Roppongia. Köttbullaa ja falukorvia. Skipattiin.

Oli muuten mukavaa taas haastella ihan suomeksi, ja siinä sivussa saada dataa muiden expattien kokemuksista ja fiilareista. Porukasta löytyi vielä bonuksena yks kaiffari, joka suhtautuu lasku- ja nousuhommiin vähintään yhtä suurella tunteella kuin allekirjoittanut. Taas vannottiin valat kautta kivien ja kantojen, että keväämmällä randotaan ja tosissaan. Alkaa kalenteri tuuttaamaan kohta varattua, kun joka viikonloppu joutuu kapuamaan jollekin tönkille...

Niin, näköjään otti Suomi sitten kuitenkin kuokkaan Japanilta futiksessa. Eipä siitä sen enempää.

Korppu se on köyhän pyydaa Nisekossakin

Viikonlopun reissu Nisekoon alkoi näyttää vähemmän kuumottavalta, kun jo parkkipaikalla liput lepattivat kuin hullun housunpuntit taifuunissa. No, olihan säätä väijytty Snow Forecastista jo päivien ajan, joten arktinen myräkkä ei tullut puun, tai oikeastaan vuoren takaa. Ylähissit olivat tietysti kiinni, mutta jo keskialueen hisseillä pystyi havainnoimaan oman vaatetuksen riittämättömyyden. Mittari näytti miinus kymmenen ja tuuli pyöri about 15 m/s lukemissa. Topissa varmaan lähemmäs 20 m/s.

Korppua ja tuulta

Eipä se juurikaan meitä haitannut, sahattiin alempia rinteitä, aurinkokin pilkisteli välillä. Offarit olivat luonnollisesti puhki laskettuja tai tuulen pieksämää betonia, jopa parit aikaisemmin koskemattomana säilyneet mansikkapaikat. Iltasella lämmiteltiin kylmenneitä luita onsenissa ja syötiin hyvin. Korjailin puutteellista varustusta hyvinvarustetuissa urheiluväline- liikkeissä.

Aamu valkeni kirkkaana ja hämäävän tyynenä. Intoa puhkuen painuttiin hissille, joka olikin kiinni. Kuten valtaosa muistakin nostolaitteista. Huipulla siis tuuli. Otettiin menopeli alle ja ajettiin Annupurin keskukseen, joka osoittautuikin hyväksi ratkaisuksi. Vähemmän porukkaa ja gondolihissi auki.

Ravintola Bränikkä Ämpäri

Pehmyttä lunta ei Annupuristakaan löytynyt, vaikka sitä välillä taivaalta tipahtelikin, mutta tulipa silti livahdettua portista offarille. Onpahan tiedossa taas yksi paikka, jossa olosuhteiden niin salliessa voi harjoittaa ns. pyydan pöllyttelyä!