Laukkuahdistuksen minimointia

Laukku, tuo jokaisen matkaajan perustarvike ja riesa. Otapa kolme mukaan, täysin yhteensopimattomat mallit, tee pari lentoa, pari junamatkaa, ruuhkaiset asemat, ahtaat oviaukot, portaat ylös ja alas. Kaikki kädet varattuna, kun pitäisi kaivaa tikettiä ja massia esiin. Alkaa nimittäin jossain vaiheessa ottamaan pattiin.

Päätin sijoittaa toimiviin laukkuihin. Komuutin pitäisi imaista sisäänsä puvun ja paidat, ilman järkyttävää rypistymistä, sekä A4-saastetta pari kansiollista. Helppo kärrätä ja kevyt kantaa. Päädyin ns. walking bagiin. Pohjassa neljä pyörää, eli sitä voipi talutella nätisti vierellään. Siihen päälle matkalaukun kanssa resonoiva läppärisalkku, niin yksi käsi jää vapaaksi vaikka jämäkkään tervehdykseen tai yleiseen näppäilyyn. Lyhyt testikierros osoitti järjestelmän toimivuuden. Perkele, minkä verraan hikeä ja ahdistusta olisi säästetty, jos tämäkin olisi tehty kuukausi aikaisemmin. Kantapään kautta, niinpä niin.

Lauantai-illan teemana oli punttis ja ruoka. Proffan johdolla tutustuin mahtavaan ranskalaiseen raflaan, jossa naurettavalla 4500 jenillä sai viiden ruokalajin laatuillallisen ja pari lasia punaista. Todella miellyttävä paikka.

Niin, ja luntahan se taas tuuppaa. Se meinaa sitä, että aamulla rimat kainaloon ja bussilla mäkeen. Naps ja kops.

Junassa on hauska matkustaa!

Maha täynnä eilistä meksikolaista sapuskaa ajelin Tokion pohjoisen esikaupungin perkeleellisestä sykkeestä voipuneena halki vuoristoisen maiseman aina toiselle puolelle Japania. Junalla siis, Shinkansen-pikajunalla karjakerroksessa (vaunun alemmasta kerroksesta ei näe muuta kuin laiturin reunan) kököttäen.

iPodin huudattamisen ja tietokoneen näppäilyn lisäksi junassa hauskana oheistoimintana voi harrastaa ihmeellisten asioiden bongailua JR:n eli kotoisasti Japan Railwaysin ostoslehdestä. Kyseessä on massiivinen katalogi, jonka sivuilta hyppii tavaraa silmille vaatteista elektronisiin vatkaimiin. Otteita:

Näitä on tarjolla. Vertikaalisesti rajoittuneet miespuoliset japanialaiset voivat vetää piilokorolliset tossut jalkaan ja kasvaa senttejä. Toisaalta, jos vartta on 145 cm, niin onko sillä kuudella senttimetrillä merkitystä...

Kommandopipo(ko?) sekä koko naaman auki jättävä kesäversio kauniimmalle sukupuolelle.

Tällä voi rikastua. Mustalle spraymaalipullolle vetävä nimi ja triplahinta, myydään päälakikaljun peittämiseen.

Eräs afrikkalainen heimo venyttää kaulaansa lisäämällä siihen metallirenkaita. Tässä päivitetty vaihtoehto. Näyttää tuskalliselta.

Jokaisen kotiagentin vakoilutyökalu. Voi väijyä naapuria (tai omaa silmää).

Härkää sarvista... tarkoitan, Mazdaa ratista

Yonagoon kun tultiin, oltiin kai kypsät multiin, kuuluisaa runoilijaa mukaillen. Työkaveri oli unohtanut uusia ajokorttinsa, täällä se kun pitää tehdä viiden vuoden välein, joten jouduin seivaamaan autonvuokraustilanteen uudenkarhealla kansainvälisellä ajokortilla (joka on, tietämättömille tiedoksi, n. A3-kokoluokan harmaa pahvinen eepos). Tämä tarkoitti myös uuden virstanpylvään haltuun ottamista.

Härkää sarvista, eli Mazdaa ratista. Kokemukseni vasemmanpuoleisesta liikenteestä rajoittui yhteen mystiseen Karibian saareen, jossa suhattiin päivä nelivetosubarulla. Ehkä lähinnä ko. saarella piti puhua molemminpuoleisesta liikenteestä, tuppasivat autot siellä ajamaan keskiviivan kummallakin puolella riippuen maastosta ja tilanteesta.

Anyways, solahdin japanilaiseen liikennevirtaan ilman suurempaa molskahdusta. Ei nurin menneitä mummoja eikä kolhiintuneen riisipussinsa vieressä kiroilevia lokaaleja. Vaikka kuuteen viikkoon en ollut auton ratissa ollut, niin näköjään pelkääjän paikallakin on saanut jonkinlaisen kasteen paikallisesta liikenteestä. Itseäni sain taas kiittää, ja kuten tavallista, kiitosta riittää. Että omaa hevosta odotellessa...

Viinistä viiniin

Olenkin jo aikaisemmin maininnut, kuinka lokaalista kodinelektroniikkaliikkeestä saa ostettua varsin hyviä viinejä Uudesta maailmasta ja Euroopasta. Pariin kertaan olen uskaltautunut tilaamaan viiniä myös ravintolassa, vaikka olut ja sake onkin the juttu täällä. Tänään nimenomaan italialaisessa "tlattoliassa" otin lasin talon punaista. Se tulikin nopeasti, kylmänä. Kuten aikaisemminkin. Valkea taas kuulemma tarjoillaan yleensä hyllylämpöisenä. Kenen on syy? Kuka täällä on levitellyt vääriä huhuja viinin tarjoilulämpötilasta? Oli kuka hyvänsä, niin propsit hauskasta käytännön pilasta, jolla on vaikutusta isoon ravintolajuopottelevaan kansanosaan. Arvostan!

Huomenna taas jonnekin ja jostakin pois.

Tuotteen nimeämisestä

Jaa tälläkö se pitäisi kieli puhdistaa?

Ei niin paras laskupäivä

Oli aika koeajaa paikallisempi laskettelukeskus. Sapporo Kokusai, reilun tunnin ajomatkan päässä päärautatieasemalta, on lähialueen keskuksista suurin. Ylin hissiasema väijyy 1100 m korkeudessa, ja alas kun sujauttaa, niin vertikaalia kertyy puolisen kilometriä. Narjakat suksijat voivat skinnailla vielä 150 m ylös huipulle.

Bussimatka ja siihen liittyvä säätäminen sujui suhteellisen kivuttomasti ja edullisesti (edestakainen matka + päivän piljetti noin 38 e). Perillä sää ei pannut parastaan: lumenomaista tavaraa tuli kyllä taivaasta sivuttain alas, mutta se oli melko jäistä hilettä. Ensimmäinen lasku ihmismassan keskellä oli omiaan laskemaan fiiliksiä. Loivissakin kohdissa rinne oli ajettu töyssyille, ja sivuissa lumi oli raskaan nuoskaista. Narut kiersivät ainoaa mukavan näköistä metsäplänttiä. Tasaisin väliajoin esillepannut kyltit linjasivat tylysti: äläpä tule tänne, se on jyrrrrkästi kiellettyä! Menin sitten kuitenkin, koska niin ei saanut tehdä. Se olikin reissun ainoa edes etäisesti mukavaksi koettava lasku, vaihtelevan jyrkkää hissilinjaa, pari syvempää käännöstä, harvaa metsää. Hienkin nosti pintaan, kun laskin muutamia metrejä ohi reitistä ja piti ponnistella polvensyvyisessä hangessa ylöspäin.

Johonkin töppyrään kuitenkin täräytin toisen polven, reidet olivat hapoilla, viima jäinen, ihmisiä paljon, hissijonot olemassa, ruoka vain semijees. Pääasiassa kyse oli siis omasta asenteesta. Ehkä tämä olikin asiallinen muistutus, että se alamäkihiihto ei ole aina kiimaa ja hurmosta, vaan välillä täytyy asennoitua kehnompiin olosuhteisiin ja repiä siitä irti sen, minkä saa. Hei, tulihan sitä ulkoiltua nelisen tuntia ja jos ei muuta, niin reisiä treenattua.

Annetaan Kokusaille toinenkin mahdollisuus.

Uusista gondoleista papukaijamerkki. Lippusysteemi vielä varhaista "näytä lippu hissivalvojalle" -mallia.

Hyvää elokuvailtaa

Nisekosta kun kotiutui taas Sapporoon, niin totaalinen vetämättömyys valtasi kehon ja mielen. Uusi vuosi tuli ja meni kotona viiniä lipittäen ja leffaa katsoen. Tänään, uuden vuoden ensimmäisenä päivänä, saatiin itsemme kammettua noin puolen päivän aikaan kaupungille himmailemaan. Siellä ei ollut about ketään, kuten olettaa saattoi. Kaupunki oli kaputt ja closed, kunnes vaelluksellamme saavuttiin päärautatieasemalle. Siellähän oli tuttu syke käynnissä, ihmismassaa tulossa ja menossa, ostoshelvetti auki, pillit ja pelit soiden. Tarjouksia huudettiin megafoneihin kuin basaarissa konsanaan. Hiostava atmosfääri.

Rautatieasemallahan on myös iso elokuvateatteri, luonnollisesti. Päätimme kokea elokuvan japanilaisessa kinopalatsissa hikisen ostosparaatin sijaan. Hasardilla valittiin elokuva, jota tähdittivät herrat Leonardo ja Russell, nimi jäi vielä siinä vaiheessa osin hämäräksi. Saatiin tiskillä liput ostettua, itse englantia puhuen ja täti päälle japania. Normaali kuvio, kun täällä asioi.

Salissa oli hiirenhiljaista. Ei karkkipussien rapinaa, ei pissaliisaikäisten kikatusta, ei myöhässä saapuvien köhimistä ja kompastelua. Arvostan. Leffa oli onneksi dubbaamaton, niihinkin voi törmätä - olisi kokemus saattanut jäädä minuutin mittaiseksi. Mikäs siinä, pari tuntia hurahti hyvän leffan parissa. Yllätys oli säästetty finaaliin: kun lopputekstit alkoivat velloa, nousin automaattisesti ylös hapuilemaan takkia varautuen katon valonheittimien sokaisevaan säteeseen. Olin ainoa. Kun lippu on kerran maksettu, otetaan nautinto kokonaisena, niinpä tietysti, lopputekstit ja kaikki! Ensimmäiset alkoivat hiljaa hiipiä ulos, kun oli päästy stunt-näyttelijät läpi. Ei jääty odottelemaan second assistant cameraman's coffee makerin nimeä saatikka valojen syttymistä, vaan hiivittiin myös ovista pihalle.

Niin, se leffa: Body of Lies, todella napakka valinta. Suosittelen!