Home sweet home, sweet!

Perjantaina siirsin kimpsuni ja kampsuni hallitusti omaan asuntoon. Kotiin. Kai tätä voi ja pitää kodiksi kutsua? Toinen kotini on edelleen Helsingissä, mutta siellä pääsen käymään näillä näkymin vasta helmikuussa.

Asunto... Korjaan, koti sijaitsee uudehkossa kerrostalossa, kolmio, n. 80 neliötä. Yleisilme on länsimaalaisen moderni, eli esim. tatamihuonetta ei täältä löydy. Valkoinen on niin hallitseva väri, että tuntuu asunnon haltijalta loppuneen mielikuvitus tyystin. No, sisäinen Pollock irti ja ketsupit seinille, niin siitä se piristyy. Kuten todettua, muuttokuorma saapuu perille aikaisintaan vuodenvaihteessa. Sitä odotellessa olen tehnyt olohuone-avokeittiö-kombinaatista komentokeskuksen.

Keittiö on kompakti, varustettu kaasuliedellä (eilen testanneena voin kertoa, että pesee normilieden kuus-muna), pienen kylpyammeen kokoisella pesualtaalla ja riittävällä kaappitilalla. Pari pientä makuuhuonetta on toistaiseksi tyhjillään. Lisäksi asunnosta löytyy luonnollisesti erillinen WC, kylppäri ja japanilaistyylinen pesuhuone ammeineen - varsinaisen itsensä kuurauksen pitäisi tapahtua jakkaralla istuen.

Eilinen vierähti nätisti Sapporon keskustaa kierrellen ja tavaroita haalien. Vakaasti asuessaan unohtaa aina, kuinka paljon sitä tarpeellista silpettä on ympärillä, sellaista jota ilman reilun kuukaudenkin eläminen on melko hankalaa: astiat ja keittiötarvikkeet, liinavaatteet, henkarit, siivousvälineet, saippuat ja systeemit, kaikki pikku sähkövimpaimet... Ja tärkeimpänä home entertainment system!

Vajaan puolen kilometrin päässä seisoo ylväänä Yodobashi, Hokkaidon saaren suurin kodinelektroniikan myymälä. Kyseessä on kolme laajaa kerrosta sullottuna täyteen tavaraa, ääntä ja liikettä. Koko kompleksi on kuin Gigantin amfetamiinia ja steroideja napsinut isoveli jouluvalaistuksessa. Mikäs siellä oli asioidessa, kunhan hoiti asiansa reippaasti ennen paniikkikohtausta.

Uuden professorituttavuuteni suosituksesta liityin erään kuntosalin jäseneksi. Paikka näytti viihtyisältä, laitteet uusia, tilavat pukuhuoneet, pätevän kokoinen uima-allas ja bonuksena sauna. 80 euroa kolmesta kuukaudesta, ei paha! Lisäksi se veloitetaan tililtä, jota minulla ei vielä ole...

Nyt istuskelen tässä myöhäisellä aamupalalla kahvia siemaillen ja Thin Lizzyä kuunnellen. Ulkona sataa lunta. Kyllä tämä vähän jo kodilta tuntuu.

Uneton Sapporossa

Riivattu jetlag. Unettomuus ei kuulu paheisiini, joten sitä pahemmalta viaton laagi tuntuu. Ensimmäinen herätys kolmelta yöllä, sitten puoli neljä. Ihme pyörimistä ja ajatusten juoksua. Tunnin päästä kirja käteen ja luurit korville - heti tuntuu väsyneemmältä, mutta annas olla kun viihdyke tipahtaa kädestä. Sama ajatuspuuro liikahtelee päässä: mitä piti muistaa huomiseksi, kenelle piti laittaa spostia ja miksi, mitä piti hankkia, mahtuuko se työpöytä vierashuoneeseen, no ei... Harakkakin huutaa ulkona, uskomaton lintu. Lopulta iPodiin Soilwork potkimaan ja Nukkumatille lopullisesti kyytiä. Onneksi hotellin aamupalanäkymät korjasivat nuupahtanutta oloa. Kyllä, siellä niitä lähirinteitä pilkottaa!

Aamulla piti olla skarppina vakavilla asioilla. Piti käydä Tärkeissä Virastoissa: Asuinalueen Virastossa (ilmeisesti paikallinen sossu tai kela) ilmoittauduin asukkaaksi ja laitoin muukalaiskortin hakemuksen vetämään. Ko. kortilla aukeaa portit jos missäkin, mm. pankkitiliä ei voi avata ilman sitä. Sitten maahanmuuttovirastoon, jossa anoin viisumille re-entryn. Toisin sanoen, Suomesta myönnettävällä viisumilla pääsee vain kerran maahan.

Poliisilaitoksella tarkistin kansainvälisen ajokortin paikkansapitävyyden, ja sen jälkeen totesin pankissa, että sitä tiliä ei TODELLAKAAN avata ilman muukalaiskorttia.

Virastoista väsyneenä shoppailin tarpeellisia tarvikkeitä kämpille, mm. silitysraudan ja -laudan, joista lauta oli tuplasti kalliimpi. Miksi lauta on kalliimpaa kuin rauta? Miettikääpä. Oikein vastanneiden kesken arvotaan kuppi haaleaa mokkaa paikallisessa Starbucksissa.

Päättelin illan ns. olutravintolassa, josta saa maistuvaa ns. pubimättöä. Kulinaristit kurtistakoon kulmiaan, mutta jos ruoka on hyvää ja suhteellisen edullista, niin nälkähän sillä lähtee!

Nipponista päivää

Kätevästi toi lentokone pienen ihmisen Sapporoon. Passi, viisumi ja työlupa hikisessä, vähännukkuneessa kourassa harpoin yhdeksän tunnin lennon jälkeen Osakan kentällä koneesta.

Maahantulomuodollisuudet ovat täällä sutjakoita: aluksi turisteja tähdätään infrapunakameroilla, että saadaan kuumeiset pois jonosta. Seuraavaksi asetutaan virkailijan eteen asentoon ja lyödään passi sekä esitäytetty maihinnousukaavake tiskiin. Sitten asetellaan etusormet sensoreille sormenjälkien ottamista varten, jonka yhteydessä paparazzi tiskin takana ottaa kuvasi. Näiden toimenpiteiden jälkeen olet enää vain hieman potentiaalinen terroristi. Mikä parasta, homma toimii, eikä jonossa tarvitse mälvätä ikuisuuksia.

Kun on saatu laukut hihnalta, siirrytään tullikaavakkeen kanssa asiomaan. Setä katsoo, ettet ole merkannut tuovasi marijuanaa tai miekkoja ja kysyy muutaman kiperän kysymyksen: minne menossa ja miksi? Kun takeltelematta vastaat, miekkonen kiekaisee arigaton ja olet ulkona.

Lento Osakasta Sapporoon kesti puolisentoista tuntia, jonka jälkeen eteen nousi seinä: neljä erisuuruista matkalaukkua + suksipussi yht. 80 kiloa, yksi mies varattu toimeen. Roudasin itseni ja laukut väkisin juna-asemalle, mutta matka seisahtui ahtaaseen lippuporttiin. Hiki meinasi juuri valua silmään, kun eteen harppoi länsimaalainen kaveri ja tarjosi apuaan.

Junassa kentältä keskustaan kävi ilmi, että mies on Yhdysvalloista ja toimii lingvistiikan professorina Hokkaidon yliopistolla kolmatta vuotta. Tämä kolmevitonen vauhtipetteri jakoi auliisti tietämystään Sapporosta, hehkutti ruoat ja yöelämän, tarjosi kantoapua hotellille. Soitteli vielä perään ja kyseli maistuisiko tuliset currykeitot paikallisessa. Ikinä en ole currysopasta kieltäytynyt!

Birth, school, taxes, Sapporo.

Tähän mennessä sattunut: synnyin stadilaiseksi, vartuin nuorukaiseksi Espoossa, kävin koulun Lappeenrannassa, palvelin isänmaata Vekaranjärvellä ja aloitin ensimmäisen oikean työn Järvenpäässä noin viitisen vuotta sitten.

Keväällä pomoni kysyi yllättäen, haluaisinko jatkaa hyvin alkanutta Japanin markkinoiden teknistä vastuunkantoa ihan paikan päällä. Jo muutaman kerran Japanissa käyneenä, sen kulttuurin ja ruoan lumoihin joutuneena oli helppoa vastata myöntävästi. Taustalla oli tosin vieläkin kuumottavampi syy: sijoituskohteeksi tarjotun Sapporon läheisyydessä väijyy Nisekon laskettelualue, yksi puuterilumen metsästäjien pyhiinvaelluspaikoista. Harhaisissa mielikuvissani pöllyttelen viikkotolkulla Annupurin kupeen puuterikenttiä, auringon kimaltaessa kaukaisen Yotein tulivuoren lumipeitteellä. Totuus komennuksestani on todennäköisesti jotain ihan muuta, mutta ainakin pystyn säilyttämään kuvan verkkokalvoilla tulevaan maanantaihin asti.

Silloin, kello viiden aikaan iltapäivällä, jätän Suomen hetkeksi taakseni. Perillä odottaa näppärä kolmio uuden kerrostalon 7. kerroksessa aivan Sapporon päärautatieaseman lähettyvillä. Aivan, juuri siinä yliopistokampuksen vieressä! Muuttokuorma on toistaiseksi merellä ja saapuu Japaniin vuoden vaihteessa - asuntoa kansoittaa sitä ennen minä, vuodesohva ja järkevän kokoinen televisio. Mutta mutta, pitäisi ehtiä pakkaamaan, joten menkääs siitä häiritsemästä. Pyydän kärsivällisyyttä, palaan pian asiaan Japanin tunnelmien kanssa...