Shōchū

Edellisessä postauksessa mainostin kumamotolaisen ravintolan palkinneen meidät shochu-kupposilla. Kyseinen myrkky vaatinee oman juttunsa, eikä vähiten sen takia, että eilinen ilta vierähti suosikki-izakayassa kaverin kanssa useammankin shochu-mukin siivittämänä.

Japani on jakautunut kahtia, mitä alkoholijuomiin tulee. Pohjoinen nauttii tsukemononsa mielummin saken saattelemana, kun taas etelässä, etenkin Kyushun saarella vannotaan shochun nimeen. Shochu (lausutaan shoochuu), kuten sakekin, on väritön liemi, mutta se on sakea väkevämpää. Se on valmistettu tislaamalla riisistä, ohrasta tai japanilaisesta bataatista, kun taas sake valmistetaan käymisprosessiin tukeutuen. Maku vaihtelee raaka-aineen mukaan: riisinen ja etenkin ohrainen on pehmeää ja helposti imaistavaa, kun taas bataatti tuo muassaan tiukan grappamaisen bukeen ja maun. Maininnan arvoinen on myös awamori, okinawalainen pitkästä riisistä tislattu herkku.

Shochu voidaan nauttia sellaisenaan, on the rocks (jota itse preferoin) sekä kuuman tahi kylmän veden kanssa. Oolongteen kanssa siitä tulee oolong hai, soodan ja limunaatin kanssa chuuhai. Summa summarum: shochu ei ole turhan väkevää, se soljuu alas helposti ruoan kera eikä sillä ole oluen pöhöttävää vaikutusta.

Ihana juoma.

Reissumiehen päiväkirjasta - käännöspalkkio

Kyushun saaren Kumamoto on hevosistaan tunnettu. Aikoinaan polttomoottorin korvatessa kauramoottorin kävivät nuo jylhät eläimet tarpeettomiksi, jolloin alueen useilla hevosfarmareilla oli edessään hyödykkeensä uudiskäytön löytäminen. Tie ratkaisuun kävi, kuinkas ollakaan, vatsan kautta. Nyt hevosia tapaa alueen useissa ravintoloissa.

Niin mekin vietimme iltaa izakayassa nauttien hevosta niin raakana kuin paistettunakin. Kyseessä on todella maukas liha, josta sitruunan ja valkosipulin siivittämänä löytyy hienoviritteisiä vivahteita.

Tavallisuudesta poiketen kyyppari kantoi pöytään myös englanninkielisen menun. Koska seurueemme muut jäsenet lukivat mielummin paikallisia koukkukirjaimia, ei lappuseen kiinnitetty huomiota, ennen kuin tarjoilija pyysi seurueen australialaisvahvistusta tarkistamaan käännöksen oikeellisuuden. Tehtävä tarjosi niin helppoja korjauksia (spaghetti tasted by pollock) kuin haastavia pähkinöitäkin (small fried fish burned a holy fire incarcerated in soy), mutta Aussi suoriutui tehtävästä kunnialla, jonka johdosta ravintola palkitsi seurueen muutamilla shochu-kupposilla.

Melonille hintaa

1,5 miljoonaa jeniä on kiva summa rahaa. Nykykurssilla se tekee noin 13000 euroa. Summalla saa täällä esimerkiksi neljä vuotta vanhan, 30000 km ajetun Toyota Camryn 2.4 l koneella, nelivedolla ja automaattilootalla. Sillä saa myös perinteisessä hedelmähuutokaupassa kauden ensimmäisen meloniparin.

Kyseessä oleva meloni ei ole mikään perusarbuusi, vaan Yubari-meloni, joka kasvaa Hokkaidolla. Meloni muistuttaa cantaloupemelonia, mutta on täyteläisempi niin makunsa kuin muotonsa puolesta. Saavuttaakseen uskomattoman 1,5 miljoonan jenin hinnan muodon täytyy olla virheettömän pyöreä, pinnan sileä ja koon sopusuhtainen. Onko 1,5 miljoonaa jeniä kahdesta melonista paljon vai vähän? Ei sille hedelmäkauppiaalle, joka kuulat huusi. Aikoo kuulemma laittaa parin kauppaansa näytille ennen kuin joutuvat ns. parempiin suihin. Itse asiassa pari lähti suhteellisen halvalla, vuoden 2008 ensimmäinen melonipari lohkesi 2,5 miljoonan jenin hintaan...

Tuhkamuna

Huolimatta otsikon kieltämättä vihjailevasta asusta, en aio puuttua erään nimeltämainitsemattoman islantilaisen tulivuoren aktiviteetteihin vaan kertoa ihan rehellisesti tuhkamunasta. Tunnetaan myös nimellä sadan vuoden muna.

Sattuipa eräänä iltana Osakassa tällainen herkku eteen.

Kyseessä on muinainen kiinalainen ruokalaji, syntynyt ihmisen tarpeesta säilöä ruoka-aineksia myöhempää nauttimista varten. Ammoiset ihmiset hautasivat hädissään raakoja linnunmunia emäksiseen saveen huomatakseen, että ne säilyivät pitkän aikaa samalla kypsyen, mutta muuttaen ulkomuotonsa melko vastenmieliseksi. Tapa kehittyi aikojen saatossa; perinteisesti muna piilotetaan tuhkan, poltetun kalkin ja suolan seokseen ja annetaan hautua kolmisen vuotta. Moderni keittiökemisti on löytänyt tapoja lyhentää suhteellisen pitkää valmistusaikaa kalsiumhydroksidin ja soodan avulla.

Menemättä sen pidemmälle pH:n nousun aiheuttamaan proteiiniketjujen katkeamiseen, nautitaan tämä rikin- ja ammoniakinkatkuinen pala vaikkapa soijan kera. Nam.

Mokkamaa

En muista olenko aikaisemmin maininnut (näitä runoja on kirjoitettu puoltoista vuotta, ei voi välttää kierrätystä, throw me a freakin' bone here), mutta Japani on todellinen kahvinystävän paratiisi. Tilastot osoittavat Japanin olevan kahvinkulutuksessa paljon ykkös-Suomea jäljessä, mutta ottaen huomioon maan sitkeän teeluonteen mokan suosio on hämmentävä. Vaikka sivuuttaisi joka nurkalla vaanivat ketjukahvilat, starbucksit ja doutorit ja mitäniitänyton, niin kahvihampaan kolotuksen saa poistettua pienissä kahvilahelmissä. Niissä pavut jauhetaan tunteella ja kahvikupin valmistus on taidetta japanilaisella pieteetillä. Luulen, että parhaan kaffekupillisen ikinä olen juonut Japanissa, sifonisellaisen tietysti.

Kahviaiheinen kauppa Kappabashi-dorilla

Kiireistä kansaa on muistettu muutamalla nerokkaalla helpotuksella. Juoma-automaateissa on aina valikoimissa setti kuumia tölkkikahveja, joiden maku ei suoranaisesti makuhermoja hivele, mutta jotka ajavat asiansa hätätilanteessa. Vähemmän äkkinäiselle kahvinystävälle on tarjolla kertakäyttöinen annosyksikkö, eräänlainen minikokoinen suodatinpussi, joka leväytetään auki kupin päälle ja lorotellaan kuumaa vettä purujen niskaan.

Toimistolla suositaan edellämainittuja annospusseja. Kahvinystävää riivaa kyseisen tilapäisratkaisun käyttäminen toistuvasti, joten tänään loistavan soba-lounaan jälkeen nimeltämainitsemattomassa ketjukahvilassa istuessa heräsi työkavereiden kesken kollektiivinen halu parantaa kahvikokemusta myös konttorilla. Kahvilassa sattui olemaan myynnissä muutama kahvinkeitinmalli, joten hetken konsultaation jälkeen päätimme sijoittaa tämän italialaismerkin aparaattiin. Avulias barista keitti kupit kahdella eri keittimellä, testiryhmä maistoi tuotoksen ja arvioi kalliimman keittimen paremmaksi. Se kainalossa palasimme hymyssä suin takaisin sorvin ääreen.

Tänään sashimilautasella

Minimustekaloja. Maku mereneläväinen, ummehtuneen musteinen. On parempaakin uimaria syöty. Eipä tässä oikeastaan muuta, tosin kannattaa kiinnittää huomiota annoksen esillepanoon, siihen on taas kerran panostettu. Kuten monesti todettu, on tämä maa makrotasolla rumahko, mutta mikrotasolla hyvinkin esteettinen.

Reissumiehen päiväkirjasta - absinttia ja vesipiippua

Ilta Osakassa päättyi aivan normaalisti absinttiin ja vesipiippuun, mutta sitä ennen (edellisenä iltana, itse asiassa) tutustuin jälleen uuteen kulinaristiseen tajunnanräjäyttäjään. Jostain syystä olin onnistunut välttelemään shabu-shabua, kiehuvaan veteen dipattavaa pekonia, tofua ja vihannesta ennen nimenomaista päivää. Eipä siinä yksinään mitään, mutta se kiehunut mättö kun kastetaan ponzuun, makoisan kirpeään liemeen johon on aavistus pippuri-sitruunaa puserrettu, niin avot. Kyseinen yhdistelmä hätistelee jopa sukiyakia henkilökohtaisessa hot-pot rankingissa.

Seuraavana iltana korealaisessa ravintolassa olutta ja valikoituja tulisia herkkuja tuulensuojaan kipatessa puhe kääntyi juuri tuohon shabu-shabuun. Tarina kertoo, että ammoisina aikoina ministeriöiden ja virastojen määrättömästä edustusbudjetista kauhottiin massia kyseisiä herkkuja tarjoavien ravitsemusliikkeiden kassoihin. Tämä tietysti johti erottumisen tarpeeseen ja kuinkas parhaiten erotutaan, kuin perustamalla shabu-shabu -ravintola, jossa tytöt tarjoilevat ilman alushousuja. Sehän ei itsestään vielä tuo mitään arvoa ravintolalle, paitsi jos lattia on peiliä. Ja sehän oli... Näin siis Roppongissa joskus raikkaalla 80-luvulla.

Anyways, ilta siis päättyi absinttiin ja vesipiippuun.

Death by mochi

Uuden vuoden viettoon liittyy Japanissa paljon perinteitä. Posti tukkeutuu uuden vuoden postikorteista, lapsille jaetaan rahaa kivoissa pikku kuorissa, laulu ja leikki raikaa, haikut ja rengat syntyvät kuin itsestään. Vuodenvaihteen ympärillä syödään hyvin, erityisesti mochi-riisikakku on suosiossa. Maukkaan ulkokuoren alla piilee kuitenkin tunteeton tappaja.

Mochi valmistetaan pauhimalla tarkoitukseen valittu, liotettu ja keitetty riisi atomeiksi ja muovaamalla siitä kakkusia. Lopputulos on koostumukseltaan purukumin ja sulaneen juuston ristisiitos, tahmea, venyvä ja sitkeä kappale. Siitä tehdään karkkeja, sitä paistetaan tulella ja dipataan soijaan, sitä lisätään keittoihin, olenpa maistanut mochia myös okonomiyakissa ja yakitorina pekoniin kääräistynä.

Mochin paha taipumus, liikaa haukattuna, on tukehduttaa syöjänsä. Joka vuodenvaihde etenkin vanhuksia kärrätään kymmenittäin sairaalaan mochin perkele henkitorvessansa. Osa heistä palaa normaaliin elämään, osa siirtyy autuaammille mochinsyöntimaille. Kuten suomalaisen Juhannuksen jälkeen lehdet ilmoittavat kuolinluvut - kuinka monta hukkunutta, kuinka monta liikenteessä - paikalliset aviisit ilmoittavat MDT:n eli mochi death tollin uuden vuoden avajaisiksi. Makaaberi hupi on veikata luku etukäteen.

2010 MDT ei ole vielä selvinnyt googlettamalla. Yleensä uutiset ilmoitetaan paikallisesti, joten kokonaisluvun ynnääminen vaatisi viitseliäisyyttä ja japanin kielen taitoa. Varmaa on, että Chiban prefektuurissa vietiin kymmenen ahmijaa sairaalaan, kaksi kuoli. Asakassa kuoli yksi vanhus mochin tukehduttamana, Saitamassa kaksi. Seuraan tilannetta edelleen.

Mikä eteen, miten välttää salakavala mochi-kuolema? Lähteet antavat kolme nyrkkisääntöä: syö mochisi pieninä palasina. Pureskele. Älä syö yksin. Olet hengissä.

Ankerias

Ankerias, tuo järvien liukas luikku, Sargassomeren pikku samurai. Paikallisella kielellä kutsuttu unagi (tai halvempi suolaisen veden serkkunsa anago) on suosittu herkku täällä, joka maistuu myös itselle, etenkin paistettuna riisipedillä.

Näin taas eräänä päivänä menimme lounaalle ko. eläviin erikoistuneeseen ravitsemusliikkeeseen. Annoksen ollessa jo osin matkalla kohti happoista määränpäätään muistin kaivaa kameran laukusta ja napata kulhosta kuvan muiden ruokaotosten rinnalle. Siihen kollega naurahtaen totesi, että hänelläpä on stoori aiheeseen liittyen. Kaverin muinainen esimies harrasti, tai oikeastaan omasi pakkomielteen unagi-annosten kuvaamisesta. Kokoelma kattoi satoja fotoja, joita hän auliisti muille esitteli ja työaikana japanilaisella tehokkuudella järjesti.

Lupasin, että en missään olosuhteissa sorru vastaavaan.

Palanen tai pari Suomea

No johan nyt. Vaimo löysi läheisestä ulkomaisia tuotteita myyvästä kaupasta

(insert drum roll here)

Fazerin hapankorppuja! Ensimmäinen paketti sujahti kuin itsestään parempiin suihin, kera tuorejuuston. Maistuipa hy-väl-le, ja kuituakin on pöyristyttävät 23%! Huomenna ajattelin malttaa laittaa päälle myös kylmäsavulohta. All hail Jupiter!

Törmäsin jo joku aika sitten kauppaan, joka myi riistohinnalla mm. Bliw-saippuaa ja Erittäin Hienoa Suomalaista Shampoota. Hintapyyntö noin 10 euroa per puteli. Eli jos joku on tänne päin tulossa, matkalaukku täyteen ko. pulloja ja matkan hinta on puoliksi maksettu.

Oodi onigirille

Onigiri, tuo nälkäisen reissumiehen oiva pelastus. Halpa, helppo, maukas, terveellinen. Voiko enempää vaatia? Tajusin, että en ole muistanut hehkuttaa tätä lähes jokapäiväistä leipääni. Teen sen nyt.

Onigiri, riisikakku, on yksinkertaisesti nerokas keksintö. Se on monumentaalisen suosittu välipala Japanissa, allekirjoittaneelle yksi ensimmäisiä kosketuksia paikalliseen ruokakulttuuriin. Kapine on noin jääkiekon kokoinen ja muotoinen, mutta siitä ilmenee myös kolmiomaisia variaatioita. Mausteena kakun uumenissa on yleensä mätiä, lohta tai tonnikalamajoneesia. Vegevaihtoehtojakin löytyy, kaiken maailman umeboshit ja muut tsukemonot, mitä niitä nyt on. Koko komeus on kietaistu merilevään.

Reissuilla onigiri on tullut tutuksi. Joka kulmalla väijyvästä päivittäistavarakaupasta, konbiniista, kakkusen saa reilulla sadalla jenillä, mikä on nykyrahassa noin 80 senttiä. Yksi riittää välipalaksi, kaksi aamiaiseksi ja kolme paniikkilounaaksi.

Jos haluaa hifistellä, käsintehdyn onigirin voi ostaa siihen erikoistuneelta kauppiaalta. Pari sellaista ja biiru kourassa on heti parempi olo, vaikkapa puistoon on helppo mennä niine hyvine pätemään. Arvostan!

Itse asiassa, teenkin oodin sijasta haikun onigirille:

Kakku riisistä / matkamiestä helpottaa / kera oluen

Tonnin illallinen

Raskaan torstaisen työpäivän päätteeksi repäisimme työkaverin kanssa elämän kerralla risaiseksi. Menimme mereneläviin erikoistuneeseen ravintolaan Yonagossa ja tilasimme tonnin illallissetit.

Tarjottimella oli tempuraa, sashimia, mustekalaa, miso-keittoa simpukoilla höystettynä, chawanmushia, tsukemonoa, jälkiruokahedelmää ja tietysti kulhollinen riisiä. Ruokajuomaksi vihreää teetä. Koko hoito maksoi tasan tuhat jeniä. Nykyrahassa se tekee noin 7,5 euroa. Äkkinäinen voisi sanoa edulliseksi. Minä sanon, että hinnasta viis, jos ruokaa on riittävästi ja se on hyvää.

Fukuokassa

Terveiset Fukuokasta, Suomen kansa!

Tultiin illansuussa Kyushun saarelle. Huomenna olisi ohjelmassa asiakasvierailu, mutta ilta pyhitettiin kuuluisille joenvarren ruokakojuille.

Kuten aina, valinnan vaikeus riivaa kulkijaa rantabulevardilla. Keittiöpäälliköt huutelevat kutsuvasti, käristyvän ruoan tuoksut leijailevat ympäristössä ja kaljanhuuruinen puheensorina valuu korviin. Kollega äkkäsi gyoza -kojun, johon aseituimme välittömästi. Kyseessä on kiinalainen herkku, taikinanyytti täytettynä lihalla, katkaravuilla tahi vihanneksilla. Pökäle dipataan soijapohjaiseen, tulisesti maustettuun soossiin ja heitetään tuulensuojaan, jonka jälkeen uutta perään, ellei jopa olutta.

Kun lopulta huuhdeltiin viimeiset nyytit alas kurkusta, oli pimeys jo laskeutunut. Päätettiin kuitenkin mennä vielä parille.

Fukuokassa on melko napakka yöelämä. Ns. gentleman clubeja on useampi, kuten tämä kutsuvasti nimetty:

Jätettiin kerho kuitenkin väliin, mentiin perinteisempään ja jatkettiin iltaa.

Uusi tuttavuus aamiaispöydässä

Dekopon. Olin lukenut siitä kertovan artikkelin The Japan Timesista. Pakkohan sitä oli maistaa, kun väittivät sen olevan makein sitrushedelmä ever. Kyseinen esine on syntynyt siittämällä ristiin muutamaa paikallista appelsiini- ja mandariinilajiketta, tuloksena lokaaliin ilmastoon sopiva maukas vitamiinipommi.

Kuten kuvasta näkee, hedelmän tunnistaa epäilyttävän näköisestä ulokkeesta (deko = epätasainen). Empiirinen tutkimus osoitti plussia appelsiiniin verrattuna olevan kolme: kapine kuoriutui todella vaivattomasti, siinä ei ollut siemeniä ja maku oli todellakin makea, appelsiini +2, sanoisin, Tuomaksen makeusasteikolla.

Että näin hedelmäpainotteisesti täältä Sapporosta tänään. Nisekossa on keskiasemalla nollakeli ja myrskytuulet puhaltelevat, joten tein raskaan päätöksen jäädä paikalleni. Huomenna on luvassa työmatkaa Sveitsiin, jolloin taas laskusäät olisivat paremmat, uutta luntakin kenties... Tähdet ovat selvästi väärässä asennossa. Mieltä lääkitsee kuitenkin tieto, että perjantaisen paluun jälkeen luovitaan Nisekoon erään tokiolaistuneen suomalaisvahvistuksen kanssa. Ehkä olisi aika tanssia pienet lumisadetanssit, hä?

Matkalla makujen ihmeellisessä maailmassa

Sunnuntain piti olla perussetti: lentäen perille, pikainen illallinen ja nukkumaan, jotta aamulla valppaana töissä. Totuus olikin toinen...

Perille kun saavuin, niin kollega oli vastassa tuntemattoman hampuusin kanssa. Oli kuulemma tutustunut viikkoa aikaisemmin tähän baarityöntekijään, joka oli todellakin kuskannut prostituoituja työkseen, eli ajohommat olivat hanskassa. Hypättiin kaverin autoon (joka toimi mm. hänen kotinaan, sen myös huomasi) ja ajeltiin hotellille. Matkalla käytiin ihmeellisiä keskusteluja.

Check-inin jälkeen etsittiin kaupungilta toinen kollega. Hän oli tavannut pari kaveriaan ja vietti railakasta iltaa eräänlaisessa ravintolamaisessa kojussa, johon mahtui kokonaista kahdeksan maksavaa asiakasta. Täytettiin paikka kerralla. Eteen nama biirut ja mielenkiintoista mättöä, mm. hevosenlihasushia ja valaspekonia. Tunnelma kopissa kohosi, lasit tyhjenivät vain täyttyäkseen uudestaan, muutaman sankarin silmät alkoivat jo harittaa. Eipä tuo mikään ihme ollut, sakea oli korkattu jo useampi pullo. Puolenyön jälkeen toikkaroiden nukkumaan koko sakki, hyvänen aika, aamullahan olisi työpäivä!

Maanantai-iltana toimeliaan työpäivän päätteeksi korjattiin oloa uudessa ravintolassa. Tällä kertaa lautasella nökötti peukalon kokoisia kokonaisia mustekaloja keitettynä sekä kanan about kaikki osat tikuissa grillattuna, enemmän tai vähemmän siis: yhdessä vartaassa kanaa medium raw. Ilmoitin, että in Finland we have this thing called salmonella, ja porukat vastasivat, että ei olla Suomessa enää, nämä kanat on kasvatettu raakana syötäviksi. Vaikka hyvää olikin, niin jotain periaatteellisen vastenmielistä raa'assa kananlihassa. Se on jämpti.

Jos tänä iltana jotain perinteisempää, vaikka pallokalaa ja tonnikalan silmiä.

EDIT: juu, tota, tänä iltana lautasella mm. hoyaa (meriananas?) ja supponia (kilpikonna).

EDIT EDIT: oli itse asiassa todella hauska ilta. Syötiin pienessä perinteisessä raflassa, meidän lisäksi paikalla oli yksi asiakas. Omistajapariskunta oli todella sympaattinen, loihti uskomattomia herkkuja pääasiassa merenelävistä. Itseä säväytti ihan simppeli kylmäsavulohi. Tuli kotisuomi mieleen.

Sushikalaa

Eilinen ei koskaan enää palaa, ja töiden osalta hyvä niin. Turha sessio, seisoskelua ja odottelua. Illalla työturvallisuuskurssi, jonka japaninkielisyyden ansiosta siitä oli minulle suunnilleen yhtä paljon hyötyä kuin laamanhoitoworkshopista. Mutta, maassa maan tavalla, asialliset hommat hoidetaan ja muuten ollaan kuin Ellun kanat, ja niin edespäin.

Kurssin jälkeen pysähdyttiin kaiten-zushi –paikkaan, eli sellaiseen sushiravintolaan, jossa annokset pyörivät liukuhihnalla pöytien vieritse. Siitä voi kukin tarttua haluamaansa settiin. Annokset on hinnoiteltu eksklusiivisuuden mukaan, eli suurin piirtein merenelävän tavoitettavuuden ja laadun perusteella. Tavallisesti lautasen väri paljastaa hinnan, joka pyörii sadan ja viidensadan jenin välillä sisältäen 1-4 palaa.

Herkkusettiä pukkaa.

Monesti olen kaiten­-zushin ovista kulkenut, mutta tämä paikka oli poikkeuksellisesti valjastanut modernin tietotekniikan käyttöönsä. Vanhanaikaisen liukuhihnan lisäksi jokaisessa pöydässä oli kosketusnäyttö, josta saattoi tilata haluamansa palan. Hetken vartoomisen jälkeen erillistä junarataa pyyhälsi sushi-express kuljettaen juuri tilattua lautasta. Tällaisen manööverin etu, oli sitten kyseessä sähköinen tai verbaalinen tilaus, on annoksen tuoreuden varmistaminen. Herra ties kuinka kauan muut pökäleet ovat pyörineet karusellissa!

Tilaa yltä tai nappaa alta. Toimii.

Sushista on pikku hiljaa muodostunut itselle ykkössafka. Vaikka ruokavariaatioiden määrä täällä on hengästyttävä, niin sushi on kaikessa yksinkertaisuudessaan monipuolista, terveellistä, hyvää ja sitä on helppo lappoa vain tarvittava määrä tuulensuojaan ilman, että lautaselle jää keko ylijäämää tai mahaan kurniva nälkä. Lisäksi kaiten-zushi on tavoittanut sen pikaruokailun ytimen, johon mäkit ja muut heset eivät koskaan yllä: istu pöytään ja tartu lautaseen.

Pesukoneesta ja vähän muustakin

Kotiutumisprojekti jatkuu. Tänään oli vuorossa pyykinpesukoneen käyttäminen, joka osoittautuikin haasteeksi. Kaikillehan on selvää, että Japanissa puhutaan pitkälti japania, ja sitä kirjoitetaan merkillisillä harakanvarpailla / taideteoksilla, riippuen katsojan silmästä. Ohjeet, manuaalit ja hallintapaneelit ovat luonnollisesti japaniksi, ja vain japaniksi. No engrish.

Niinkin yksinkertainen asia kuin uunin päälle laittaminen tai television kanavan vaihtaminen toimii ensi alkuun trial and error -periaatteella, jonka onnistuttua on hyvä painaa nappulat muistiin. Nappuloita kun on kovalevylle tallennettu tarpeeksi alkaa sama ruljanssi alusta. Kirottua!

Yllä osa pesukoneen hallintapaneelia. Nappuloita kun painaa tietyssä järjestyksessä, niin kone menee päälle - tai sitten ei.

Tämän kanssa oli hankaluuksia. Ensimmäinen aamusuihku oli yllätyksekseni kylmä kuin vuoristopuro keväällä, mutta vedenlämmitinhän vain piti laittaa päälle ja säätää. Simppeliä kun sen osaa!

Kuten tarkkasilmäisimmät jo huomasivat, yllä lattialämmityksen säätökeskus.

TV:n kaken tulkitsemiseen piti hakea apua netistä.

Niin, se pesukone. Kaivoin toimistolla manuaalin esille, ja huutelin vapaaehtoisia kääntämään pääkohdat englanniksi. Alta aikayksikön oli perusasiat hallussa. Pyykki kuivuu parhaillaan kylppärissa. Ilmastoinnin säätöpaneeli onkin sitten kokonaan toinen juttu...

Jotta tämä ei menisi ihan hifistelyksi, niin siirrytään ruokanurkkaan. Korttelin toisessa päässä on takeaway-bento eli lounaspakettimesta vapaasti käännettynä. Toimistolla kun venähti vähän pidempään, niin laiskuuttani ajattelin kokeilla, Tilasin kattavasta valikoimasta sokkona annoksen (onneksi lista oli kuvien kera), kaveri teki sen alle viidessä minuutissa ja pakkasi matkaan. Japanin vastike Suomen kebab-mestoille. Hyvää, varmasti! Terveellistä, njaa. Hinta, 4,50 euroa.