Yotei-zania huiputtamassa

Jo ensimmäisestä Japanin reissusta lähtien olen katsellut Yotei-zania sillä silmällä, että joskohan tuo töppyrä taipuisi. Kaltaiselleni Nisekon kävijälle tilaisuuksia on tullut useita, mutta koskaan en ole itseäni vuoren juurelta löytänyt. Tajusin vihdoin ajan vähyyden (aiheesta myöhemmin lisää), tartuin reppua viilekkeestä, kutsuin kaverin noususeuraksi ja suuntasin perjantai-iltana Nisekoon. Suunnitelma oli simppeli: aamulla ylöspäin niin kauan kun polkua riittää, sitten takaisin alas kunnes törmätään lähtöpisteeseen.

Vuori oli aamusella vielä näkyvissä koko komeudessaan, mutta peittyi harmaisiin nuttuihin pian aamiaisen jälkeen. Polun alkupää löytyi helposti leirintäalueelta, joka olisi tarjonnut komeat fasiliteetit telttahommiin. Melkein harmitti, että valittiin tissiposkina se hotelli...

Suurin osa matkasta saatiin liukastella lehtien ja mudan kuorruttamalla poluntapaisella, jonka virkaa toimitti välillä sulavesien muodostama ura vuorenkupeessa. Paikka paikoin koko mies meni nelivedolle, kun puunjuuret ja kivet muodostivat jyrkälle polulle esteitä. Huolimatta alkavasta sinkistä syksyn värit näkyivät maisemassa mukavasti.

Polku kulki läpi loppumattomien sasakenttien. Kookkaampi flora muuttui ensin käppyräiseksi ja katosi lopulta kokonaan. Samalla katosi myös näkyvyys ja napakka puhuri alkoi paukuttaa housunlahkeita. Huipun läheisyydessä oli jo melkoinen holotna.

Kraaterin reunalla tilanne oli todella sumuinen. Kyltit opastivat jonnekin harmauteen huipun suuntaan; onneksi kiviin maalatut valkeat läiskät helpottivat viimeistä taivalta. Varsinainen toppi löytyi puolen tunnin kivikkoisella harjanteella könyämisen jälkeen. Toinen joukkueesta kadotti jyrkällä tasapainonsakin aiheuttaen koko seurueelle harmaita hiuksia, mutta uhkaavasta tilanteesta selvittiin onneksi naarmuilla. Kohtaaminen huippumerkin kanssa 1898 m korkeudessa oli lyhyt mutta kylmä.

Paluumatkalle päästiin pakollisen kraaterinkierron jälkeen. Kierros suoritettiin sokkona aistit turruttavassa tuulessa ja sinkissä - mitään havaintoa kraaterista ei valitettavasti saatu. Alas tampattiin juuri ennen hämärää. Urakkaan meni kokonaisuudessaan aikaa kahdeksan tuntia.

Koko rahan arvoinen syysretki.

Mäkihyppy

Mäkihyppy on sekin suosittu harrastus Japanissa. Törmäsin jokin aika sitten Sapporon asemalla suomalaiseen yhdistetyn valmentajaan, joka kaitsee paikallista mäkihyppyjoukkuetta. Kuten moni muukin urheiluseura, tämäkin joukkue on erään yrityksen siipien suojassa oleva projekti (vrt. Nippon-ham Fighters edellisestä vuodatuksesta). Jokin aika sitten yakitori- ja olutpitoisella yöjuoksulla kaveri kehotti tulemaan paikan päälle treenejä katsomaan. Otin neuvosta vaarin ja tänä aurinkoisen lämpimänä lokakuun päivänä tartuin maastopyörää sarvista polkaistakseni Miyanomorin normaalimäelle. Kyseinen hyppyri rakennettiin 1972 olympialaisia varten, mäkiennätys 102,5 m (kiitän tästäkin hajatiedosta Wikipediaa).

Ensimmäinen havainto oli se, että viimeisen vuoden aikana vain tasasella polkeneelle muutaman sadan metrin nousu pistää hengästyttämään. Toinen oli se, että varsinkin mäkisen reitin kyseessä ollen kannattaa katsoa reitti tarkaan etukäteen, että ei tule turhia puuskutuksia. Pääsin kuitenkin hengissä perille ja seurasin puolisen tuntia hyppytreenejä. Luistaa se suksi muovimäessäkin, kun tarpeeksi kastellaan.

Otin ja polkaisin pidemmän kaavan mukaan takaisin. Oli vaihteeksi mukavaa kohdata pyörän selässä myös ylä- ja alamäkiä. Luonto oli alkavassa syystunnelmassa, puut kellersivät jo rinteillä. Pari kuvaa tältä ihanalta syysretkeltä ohessa.

Tämä kaveri jäi vain joitain kymmeniä metrejä mäkiennätyksestä

Pahvipoliisi väijyy pahaa-aavistamatonta ajajaa pylvään takana

Sapporo, olympiakaupunki. Get over it.

Pesis

Pesis, siis se aito baseball, on Japanissa suurta kansanhupia. Olen suominut itseäni siitä, että en ole seurannut pelejä tai sarjatilannetta tiiviimmin; nostamalla sosiaalisessa tilanteessa esimerkiksi jonkin pelaajan edesottamukset tapetille saisi takuuvarmasti kivan small talkin aikaiseksi. Tai tappelun, riippuen tietysti näkövinkkelistä. Tosin luotan siihen, että japanilainen pidättyvyys estää varsinaisen käsikähmän syntymisen.

Fanittamista täällä helpottaa suuresti se, että Hokkaidon oma joukkue on juuttaan kova. Pacific Leaguen voitto lohkesi juuri kolmannen kerran neljän vuoden sisään (sarja on jaettu kahteen liigaan, keskiseen ja tyynimerelliseen, joiden voittajat kisaavat seitsemän ottelun lopputurneessa). Sapporossa on kaiken lisäksi uusi areena pelien seuraamiseen, mahtava Sapporo Dome. Ainoa miinuspuoli on seuran nimi.

Voinko tosissaan olla Hokkaido Nippon-ham Fightersin kannattaja? Nippon-ham? Sama, kuin Suomessa olisi pesisjoukkue Lappi HK:n blöö Soturit. Voisihan silläkin olla faneja, mutta ihan vitsimielellä.

Let's get physical

Konttoripäivillä on näköjään tapana kestää normaalisti aina noin seiskaan, ja työmatka päälle. Ei jaksaisi enää mitään sen jälkeen. Kuitenkin tänään kotiin palattuani ja tonkatsun, eli lokaalin leivitetyn porsaanleikkeen huiviin kietaistuani otin reippaalla niska-perse-otteella itsestäni kiinni ja roudasin pihalle salikamojen kanssa. Sateen vihmoessa ja käyrän noustessa talsin kuntosalille ensimmäistä kertaa.

Se olikin hyvä liike. Lähin kuntosali näytti todella asialliselta, kuten jo aikaisemmin totesin, ja sellaiseksi se osoittautui. Tovi kuntopyörässä ja parit sätkimiset painojen kanssa, pientä heavyrokkia pipodiscosta, omaan tahtiin. Päivän suomalainen ahdistus valui hien mukana japanilaiselle lattialle. Hienointa koko treenissä oli se, että puolentoista tunnin ajan mikään ei ollut käsityskyvyn ylittävää tai vankan kielimuurin takana - kuntopyörä, tanko ja painot, tuttu juttu, tän mä osaan! Kaiken lisäksi salilla hääräili muiden muassa paikallinen giltsi Suomi-paidassa.

Kuntosalin pesuosasto saunoineen ja kylpyineen oli mukava jokeri. Japanilaisille puhtaus ja itsensä kuuraus on niin hienoviritteinen systeemi, että en täysin vielä kässää. Siinä jakkaralla istuen puunataan ja saippuoidaan kauan ja hartaasti, sitten huuhdellaan kuonat pois ja pulahdetaan kuumaan altaaseen. Kiilaksi vielä ehkä hetki saunassa ja tuvan puolelle kaunistautumaan. Kaipa sitä saa tunnin turhempaankin vierähtämään.