Aijai, nyt antaa kielipoliisi leiman tuhmuuspassiin!
PS. lukekaapa oikeanpuoleisin, @:lla alkava kolumni ylhäältä alas...
Ala- ja ylämäkeä Japanissa
Aivan, mutta mikä ihmeen juttu tämä taas on? Työkaverit avuliaasti kertoivat, että hahmo tunnetaan nimellä Marimokkori. Nimi sisältää sanaleikin, joka selittää pullistelevan etumuksen: marimo on harvinainen pallomainen merilevälaji, joka elää vain muutamissa pohjoisissa makean veden altaissa, Hokkaidolla Akan-järvessä; mokkori taasen on slangisana erektiolle. Marimo + mokkori = marimokkori. Get it?
Jepjep. Jälleen kerran selitys tarjoaa enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.
Itse asiassa lentokentällä oli vastassa Ultramiehen typistetty kolmimetrinen versio. Rakennuksesta löytyy useampikin teemaan sopiva dioraama esittämässä Ultramiestä kumppaneineen kamppailemassa ulkoavaruuden syövereistä tulleiden mörköjen ja pahisten kanssa - kunnianosoitus kaupungista kotoisin olleelle Eiji Tsuburayalle, erikoistehoste-ekspertille Ultramiehen ja Godzillan takana.


Ei meillä Laurinlahdessa vaan höntsätty tuommoisen hallin pihalla.




Lipunheiluttajan lisäksi ihmisten huomiota herättämässä on muutama toinenkin ryhmä, Huutelijat ja Ohjaajat. Huutelijat seisovat vaaranpaikkojen lähellä siellä, missä liikutaan jalan.

Tämä itse teossa kuvattu Huutelija varoittaa työmatkalaisia toimimattomasta liukuportaasta Uenon asemalla





Toki täältä löytyy esteettistäkin tapaa rakentaa yhteisöjä, välillä maaseudulla näkee taloryhmiä vanhaan japanilaiseen tyyliin pystytettynä. Toisaalta, esimerkiksi suurkaupunkien hämyisillä kujilla on ainakin omaa silmää viehättävää pittoreskia urbaania rappiota, joka tietysti yöllä vain paranee kiitos neonvalaistuksen ja väentungoksen. Sitten on Sapporon keskustan kaltaista mitäänsanomattomuutta.

Kuitenkin suurin osa isommista kaupungeista, toisin sanoen joka puolelle vuorten väliin levittäytyvästä asutuksesta, on tympeää, rumaa ja rapistuvaa. Samoin monet luonnonkohteiden lähelle rakennetut hotellit ja kylpylät muistuttavat enemmän entisen Neuvostoliiton aikaisia sotilastukikohtia kuin lomakohteita, joten ne pistävät silmään kuin Edelfeltin tauluun tuherrettu kirkkovene. Junan ikkunasta katsellessa radanvarret tuntuvat olevan täynnä hylätyn näköisiä teollisuushalleja, joiden pystyttämisessä ei ole aaltopeltiä säästetty. Maanjäristysten varalta ilmassa riippuvat sähkölinjat tuovat oman lisänsä betonikuutioiksi naamioitujen talojen täplittämiin taajamiin. Rakennustyylien sekamelskassa ei ole mitään logiikkaa. Kaiken keskellä ja väleissä on ruostetta, jätettä, hylättyä omaisuutta ja rikkakasveja, jotka on yritetty peittää mainoskylttien ja juoma-automaattien taakse.



Jaksan ihmetellä tämän esteettisyydestään kuuluisan kansan pimeää puolta, joka asuu moisissa kuutioissa slummimaisissa asuinkortteleissa. Olen kuitenkin järkeillyt, että japanilainen esteettisyys ulottuu vain pieniin artikkeleihin ja yksityiskohtiin. Makrotason kauneutta ei arvosteta, luonto tietysti poislukien.

Sääli sinänsä.