Kyykkypyöräilijät

Vaikka aika käy vähiin, niin kyllä nimittäin vielä niin hitosti ottaa pattiin, kun joka paikassa näkee näitä kyykkypyöräilijöitä.

Toki eiväthän he välittömästi minua riivaa, eivät tule silmille, eivätkä aja päälle (ainakaan tarkotuksella), mutta vannoutuneena pyöräilijänä raivostuttaa ihmisten haluttomuus / kyvyttömyys / piittaamattomuus kiinnittää edes vähän huomiota ergonomiseen ja tehokkaaseen pyöräilyasentoon. Onko se nyt niin hankalaa tarttua jakariin tai kehoittaa fillarihuollossa nostamaan sitä penkkiä edes hiukan? Muutamaan kertaan olen nähnyt onnettoman yrityksen lähteä liikkeelle tasaisella maalla, kun jalkojen pitäisi suorittaa syväkyykkyä vaihteettomalla jopolla. Siinä nousee tie pystyyn, ja ukko pyörän selästä taluttamaan menopeliään. Jos jostain löytyisi alamäki, niin pääsisi taas matkaan. Ei VOI olla miellyttävää etenemistä!

Minkä nuorena oppii...

Aikain saatossa olen kuitenkin pystynyt ottamaan ilmiöön viileän analyyttisen asenteen. Etenkin Sapporossa ruutuasemakaava ja liikennevalojen käsittämätön määrä pakottavat pyöräilijän seisahtumaan kolmen korttelin välein. Kyykkyasennosta saa näppärästi molemmat jalat maahan, ilman että tasapaino kärsii. Tosin tämä päätelmä ei vitutusta poista lainkaan, vaan kanavoi sen täkäläiseen liikennesuunnitteluun. Voi jessus näitä liikennevaloja!

Vaatehtimot

Jos lähtee pukua sovittelemaan, kannattaa tulla Japaniin (paitsi jos omaa pitkät raajat, kuten allekirjoittanut). Valikoima on mykistävä, palveleehan se pääasiassa pukuihin verhoutuvaa urbaania työläiskansaa. Sama pätee tietysti kauluspaitoihin, solmioihin ja kenkiin. Hyllyissä on nimittäin enemmän kangasta kuin Etolassa.

Täällä on muutama iso ketju, joka on erikoistunut edullisiin, suhteellisen hyvälaatuisiin tuotteisiin. Toinen on mielikuvituksettomasti nimetty The Suit Company, toinen on

Aijai, nyt antaa kielipoliisi leiman tuhmuuspassiin!

PS. lukekaapa oikeanpuoleisin, @:lla alkava kolumni ylhäältä alas...

Yotei-zania huiputtamassa

Jo ensimmäisestä Japanin reissusta lähtien olen katsellut Yotei-zania sillä silmällä, että joskohan tuo töppyrä taipuisi. Kaltaiselleni Nisekon kävijälle tilaisuuksia on tullut useita, mutta koskaan en ole itseäni vuoren juurelta löytänyt. Tajusin vihdoin ajan vähyyden (aiheesta myöhemmin lisää), tartuin reppua viilekkeestä, kutsuin kaverin noususeuraksi ja suuntasin perjantai-iltana Nisekoon. Suunnitelma oli simppeli: aamulla ylöspäin niin kauan kun polkua riittää, sitten takaisin alas kunnes törmätään lähtöpisteeseen.

Vuori oli aamusella vielä näkyvissä koko komeudessaan, mutta peittyi harmaisiin nuttuihin pian aamiaisen jälkeen. Polun alkupää löytyi helposti leirintäalueelta, joka olisi tarjonnut komeat fasiliteetit telttahommiin. Melkein harmitti, että valittiin tissiposkina se hotelli...

Suurin osa matkasta saatiin liukastella lehtien ja mudan kuorruttamalla poluntapaisella, jonka virkaa toimitti välillä sulavesien muodostama ura vuorenkupeessa. Paikka paikoin koko mies meni nelivedolle, kun puunjuuret ja kivet muodostivat jyrkälle polulle esteitä. Huolimatta alkavasta sinkistä syksyn värit näkyivät maisemassa mukavasti.

Polku kulki läpi loppumattomien sasakenttien. Kookkaampi flora muuttui ensin käppyräiseksi ja katosi lopulta kokonaan. Samalla katosi myös näkyvyys ja napakka puhuri alkoi paukuttaa housunlahkeita. Huipun läheisyydessä oli jo melkoinen holotna.

Kraaterin reunalla tilanne oli todella sumuinen. Kyltit opastivat jonnekin harmauteen huipun suuntaan; onneksi kiviin maalatut valkeat läiskät helpottivat viimeistä taivalta. Varsinainen toppi löytyi puolen tunnin kivikkoisella harjanteella könyämisen jälkeen. Toinen joukkueesta kadotti jyrkällä tasapainonsakin aiheuttaen koko seurueelle harmaita hiuksia, mutta uhkaavasta tilanteesta selvittiin onneksi naarmuilla. Kohtaaminen huippumerkin kanssa 1898 m korkeudessa oli lyhyt mutta kylmä.

Paluumatkalle päästiin pakollisen kraaterinkierron jälkeen. Kierros suoritettiin sokkona aistit turruttavassa tuulessa ja sinkissä - mitään havaintoa kraaterista ei valitettavasti saatu. Alas tampattiin juuri ennen hämärää. Urakkaan meni kokonaisuudessaan aikaa kahdeksan tuntia.

Koko rahan arvoinen syysretki.

Pikkuiselle nätti paita

Sattuneesta syystä tulee joskus käyskenneltyä lastenvaatekaupoissa. Tämä herkkä vaaleanpunainen paita kokoa 80 pisti silmään!