Rinne vain eksperteille...?

Pistäydyttiin sunnuntaina lumisateisen sään innoittamina lähikeskukseen. Sapporo Teine on oikeastaan kaksi keskusta, Olympia ja Highland, joista ensimmäinen ratsastaa olympiahistorialla - mäeltä löytyy mm. aikoinaan olympiatulta loimottanut torni - ja toinen on jyrkkyytensä puolesta vakavammin otettava. Näitä kahta yhdistää pitkä laskettelurinnettä imitoiva murtsikkalatu.

Välillä, vaikkakin harvoin täytyy kiitosten sijaan jakaa risuja itselle. Miksi en jo viime kautena vaivautunut paikalle, kun kyseessä on huiman puolen tunnin matkan päässä oleva keskus, jonka huippu on kilometrissä, jonka profiili haastaa helposti Nisekon takamaastot ja jossa suhtaudutaan hövelisti ns. narujen alta livahtamiseen? Kiusallisia kysymyksiä, joihin on vaikea löytää vastausta.

Onneksi visiitti tuli tehtyä nyt. Tiukan aikataulun vuoksi tilaisuus jäi lyhyeksi, mutta paikan potentiaali kävi selväksi. Pari laskua tikkasin jyrkähköllä "hoidetulla offarilla", joka oli laskettu kumpareille, mutta jonka sivuista sain parit mehevät siivut. Sen jälkeen tuntui oikealta ratkaisulta livahtaa narujen ali vanhalle hissilinjalle hakemaan ne omat pehmeät pöllyävät kivat. Linjan takana häämötti vielä pari metsäistä kurua ottajaansa, ensi kerralla sitten. Keskus saa minulta varauksettoman arvostuksen siitä, että vapaa meneminen offareille sallitaan; jos jotain sattuu, niin artisti maksaa.

Säälittävä otos hissilinjasta kännyn kameralla. Kuten aina alhaalta otetuissa kuvissa, jyrkkyyttä on mahdotonta hahmottaa. En koskaan opi.

Hieman ihmetytti paikallisen hiihtokerhon toiminta. Katselin jo hissistä, kuinka vaahtosammuttimen kokoiset natiaiset kaatuilevat "experts only" -kyltillä varustetussa jyrkässä metsäpukkelikossa. Mukana kaksi hiihdonopettajaa. Paikalle päästyäni pienet tenavat olivat pitkin pituuttaan koko kaistan leveydeltä vanhempien koululaisten sidesteppaillessa alas. Laskin toisen opettajan luo tarkoituksenani avautua lyhyesti järjenkäytöstä, kun huomasin että kaveri on yksijalkainen. En saanut hämmästykseltäni sanaa suustani. Että näin Sapporossa, yksijalkainen hiihdonopettaja vie viisivuotiaat offarille.

Practical Engrish part II

Joulumielen riehaannuttamana jaan muutaman muistikortille tallentuneen engrish-elämyksen kanssanne, arvon blogissa viihtyvät. どうぞ！

Melkein, melkein, mutta ei ihan... Kahvia ja hiekkanoitia.

Japanissa Claptonkin on pelkkä...

Juu, eiku määkin vaan tän yhden pöllin vetäsen

Nainen ei erehdy!

Lunta tulvillaan, on raikas laskusää...

Kauden avauksen jälkeen lumitilanne Nisekossa muuttui radikaalisti. Kuten todettua, viime reissun lähtötohinoissa alkoi myös lumisade, joka jatkui ankarana neljä päivää muuttaen Annupurin siksi puuteritaivaaksi, jona se legendoissa tunnetaan. Raportit paikalta muuttuivat viikon aikana aina vaan mehukkaammiksi, kunnes joku totesi jumalien pian tulevan lihaksi vain päästäkseen iloittelemaan vuorelle. Minä, normaalia suuremmalla laskujärjellä varustettu kaveri, en vaan pystynyt Niskekon kutsua vastustamaan. Oli päästävä kokemaan se metrinen lumikertymä itse.

Suuntasin siis perheenjäsenten armoitetulla luvalla Nisekoon viime lauantaina. Päivä alkoi aurinkoisena, mutta Nisekon vieressä olevaa Kutchanin kylää lähestyttäessä taivas tummui ja aukesi päästäen lastin valkeaa vielä entistä lunta kolaavien paikallisten niskaan. Minua ei harmittanut.

Koska tapani mukaan pääsin liikkeelle varsin myöhään, parin ensimmäisen laskun perusteella parhaat mansikat oli jo poimittu. Kuitenkin jo siinä vaiheessa kävi ilmi, että lunta oli aivan mystinen määrä. Puuterilumesta käytän termiä ”liikaa” äärimmäisen suurella varauksella, mutta välillä sitä oli niin mörkönä, että ottaen huomioon Nisekon loivahkon kokonaisprofiilin siitä oli oma haittansa. Tuli jopa mieleen paikan ilkeämielinen lempinimi ”Flatseko”, kun jälleen kerran vauhti pysähtyi kuin seinään lumen kertyessä vyötärölle asti...

Joka tapauksessa, face shotit olivat sinä eeppisenä lauantaina herkässä. Väkeä ei ollut vielä laumoiksi asti, joten omaa hauskaa sai pitää muutamilla mehustelupaikoilla. Jos kauden avaus ei osunut säiden osalta nappiin, nyt napsahti kelit niin kohdilleen, että kypärä tärisi. Viiden tunnin lipun hiipuessa loppuun lumisade vain jatkui, vaivoin sain repäistyä itseni irti puuterilumen syleilystä. Tätä lisää!

Kotiseutu tutuksi, osa 47

Suoritan harvinaisen toimenpiteen. Aion nimittäin syödä sanani, ainakin jossain määrin ja osan niistä. Päinvastoin kuin aikaisemmin väitin, Sapporossa on yksi mielenkiintoinen nähtävyys: Okurayaman mäkihyppyareena. Enkä tarkoita itse mäkeä (joka oli iltavalaistuksessa kieltämättä näyttävä), koska Lahdessakin niitä on kolme. Tarkoitan areenan yhteydessä olevaa talviurheilumuseota, jossa pyörähdimme vieraiden kanssa tässä eräänä koleana iltana.

Sananen mäestä: se rakennettiin jo 30-luvulla, mutta täyteen mittaansa se nousi vuoden '72 talviolympialaisiin. Mäen K-piste on 120 m ja mäkiennätys hulppeat 145 m. Mäkeä tiiraillessa mieltä lämmitti ajatus siitä, kuinka monet suomalaiset mäkikotkat ovat lähtölavalta katselleet Sapporon kaupunkikuvaa, Nykäsen Mattikin!

Vaivaisella 500 jenillä olisi päässyt kokemaan saman tunnelman, tuolihissillä taivaaseen, mutta kylmyys riivasi meitä vilupettereitä. Siirrän kokemuksen tuonnemmaksi.

Itse museo oli todella vaikuttava. Framilla oli talvilajien historiaa ja nykypäivää kahdessa kerroksessa, ilman kotikutoisuuden häivääkään! Erityismaininta annettava muutamasta talvilajisimulaattorista, joissa mattimeikäläinen sai maistaa urheilun huippujen arkipäivää: jääkiekko, hiihto, kelkkailu ja mäkihyppy. Harmiksemme mäkihyppysimulaattori oli huollossa. En ole varma ko. härvelin toimintaperiaatteesta, mutta laitteen koon perusteella arvelisin kyseessä olevan muutakin kuin tuulen suhinaa korvakuulokkeista...

Mäkihyppysimulaattori

Haamuhanska liikahtaa maalivahtisimulaattorissa

Entisajan randokamaa. Ei gore-texiä, ei ripstoppia, ei titaania, ei vibramia... Skinitkin hylkeenkarvaa!

Laskukausi 09-10 virallisesti avattu

Kerron heti kättelyssä: on niitä nähty parempiakin laskukauden avauksia. Viime vuonna esimerkiksi, jolloin saimme nauttia pari päivää lumisateisesta Nisekosta. Toista se oli viime viikonloppuna, täsmälleen vuosi edellisen kauden korkkauksen jälkeen: hintsusti lunta maassa, mutta kiitettävästi vettä ilmassa.

Nisekon puuteriparatiisi ikkunan läpi nähtynä

Normaalisti tähän vuodenaikaan tuuli kääntyy kaakkoon. Ilmiö tunnetaan myös nimellä "powder express", tuohan se mukanaan yltiöpäisiä lumisateita Hokkaidolle. Kuitenkin viime aikoina etelätuuli on puhallellut ja langettanut alueelle lauhan sateisen riivauksen. Se on varmasti se peljätty ilmastonmuutos menossa täälläkin... Toivottavasti Kööpenhaminassa saavat ilmaston muutettua takaisin asap, mielellään ennen uutta vuotta!

Huolimatta vähälumisesta ja lauantaita kohden vesisateisesta kelistä reissu oli paikkansa ansainnut, ryhmä rämä sujautti muutamat hyvät laskut alun auringonpaisteessa ja pikkupakkasessa. Iltaisin parannettiin maailmaa ja yhtä rinnekontaktin ottanutta polvea. Iso käsi loistavalle viikonloppuseuralle!

Kotiinpaluuta siivitti alkava lumisade. Paikallinen Pekka Pouta lupaa koko ensi viikolle runsasta lumen tuloa, joka otetaan avosylin vastaan. Onhan seuraava tilaisuus siivutella Annupurin kupeilla jo kahden viikon päässä...

EDIT 17.12. Lunta tullut toppiin metrin verran eikä sateelle loppua näy. Taitaa mennä viikonloppusuunnitelmat uusiks, puuterihaukka lähtee mäkeen...

Ajokorttiepisodi

Vuoden päivät kun on Japanissa ajanut kansainvälisellä ajokortilla tulee se vaihtaa viralliseen paikalliseen korttiin. Jos omistaisin vanhan suomalaisen paperisen ajokortin tai uuden EU-kortin, saisin japanilaisen vastaavan vilauksessa. Koska minulla on kuitenkin se ensimmäinen ohut muovinen läpyskä, se vajaa A5-kokoinen yhteenkään lompakkoon sopimaton esine, ei asia olekaan niin yksinkertainen. Koska siinä ei näy myöntämispäivämäärää (kortin täytyy olla myönnetty vähintään 3 kk ennen Japaniin muuttoa), niin Ajoneuvohallintokeskuksesta tarvitaan englanninkielinen ote ajokortista. Hinta ko. tulosteesta 21,60 euroa. Sekään ei luonnollisesti riitä, vaan ote täytyy kääntää japaniksi suurlähetystössä, hinta työstä 3900 jeniä (+ 600 postituskuluihin).

Proopuskat lopultakin kourassa marssin Sapporon ajokorttien myöntämiselimen tiloihin. Laskin arvokkaat paperit passin, gaijin-kortin ja sen suomalaisen ajokortin kera tiskille tädin tarkastettavaksi.

Kuinka ollakaan, japanilaista ajokorttia minulle ei tultaisi myöntämään. Syynä rikkinäinen ajokortti - kortin kulmasta puuttuu pala, koska eihän sen kokoinen lärpäke pärjää lompakoissa ehjänä. Huusin, itkin, uhkailin, matelin polvillani tädin edessä ja kiillotin vielä terveyssandaalinsa, mutta täti edusti joustamatonta japanilaista virastokulttuuria (tosiasiassa työkaverini yritti selittää tilannetta parhain päin ja minä nojailin tiskiin poissaolevan näköisenä). Täti kehtasi kuulemma huomauttaa vielä, että ajokortissa ei näy myöntämispäivämäärää, ihan kun en sitä tietäisi. Pidin sitä räikeänä loukkauksena vieressä olevaa Suomen Suurlähetystön virallista paperia kohtaan, josta tämä päivä käy ilmi.

Kyllä otti helvetti pattiin! Ajellaan sitten ilman korttia, perkele!!!

Hullu Matkamies Maan

Hullu Matkamies Maan

Lauletaan Paranoidin sävelellä

Sapporosta Niigataan,
Niigatasta Tokioon,
Tokiosta Yonagoon
Sieltä sitten Sapporoon

Sapporosta Nagoyaan
Nagoyasta Nakatsuun
Nakatsusta Sapporoon
Taasko mä reissun päällä oon?

Voiko kukaan mua auttaa?
Helpotusta tulossa, oh yeah

Äijät suuntaa vuoristoon
Viikonloppuna Nisekoon
Puuterilunta puseroon
Illalla olutta kolpakkoon