maanantai 30. elokuuta 2010

Ajokorttiepisodi part II - the setback & part III - the salvation

Joku saattaa muistaa taannoisen ajokorttiepisodin. Silloin otti rankasti pattiin, kun en onnistunut vaihtamaan suomalaista ajokorttiani japanilaiseen vastaavaan, syystä että muoviläpyskästä oli lohjennut (informaatiota sisältämätön) pala vasemmasta ylänurkasta. Uhkasin ajaa loppuajan ilman korttia.

Luettuani kaikesta infernaalisesta paskasta, jota ajokortitta ajamisesta täällä saattaa seurata päätin kuitenkin kohdata viranomaisen uudestaan. Suomesta olin jo saanut uuden EU-mallin kortin.

Tarvittavat dokumentit muassani menin ajokorttikonttorille Sapporon laitamille. Työkaveri oli mukana tulkin ominaisuudessa. Tällä kertaa pääsin jo uudelle levelille, odottelimme pari tuntia päätöstä. Se oli kielteinen. Syynä vääränlainen käännös ajokortista (tai oikeammin ajokorttiotteesta), jota ei väittelynkään jälkeen hyväksytty. Otin hillityn stoalaisen asenteen, jonka omaksumista helpotti jo yksi koettu karvas pettymys ja suuntasin siltä seisomalta JAF:n (nipponin automobiiliyhdistys) konttorille käännöstyötä varten. Se onnistui yllätyksekseni odottaessa.

Seuraavalla viikolla marssin urheasti uudestaan ajokorttikonttorille. Kohtaisin arkkiviholliseni, flunssanaamariin sonnustautuneen obasanin yksin, ilman taustavoimia tuossa puisevassa 60-luvun virastomiljöössä. Ennenkuin täti ehti kieltosanaa lausua ammuin paperit siistiin riviin tiskille. Täti nielaisi. Dokumentit olivat oikeat ja moitteettomassa kunnossa. Hän tiesi, että en perääntyisi. Viranomaisen peli oli menetetty.

"Needless to say,
The beast was stunned.
Whip-crack went her rumpy tail,
And the beast was done.
She asked me:
Be you angel?
And I said nay,
I am but a man"

Parissa tunnissa kortti oli kourassa. Suomessa siihen meni muuten neljä viikkoa. Jotain vikaa systeemissä? Haloo!

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Reissumiehen päiväkirjasta - liikuntakeskusten aatelia

Akitassa on melkoinen liikuntakeskus. Toiminnasta tai liikuntamahdollisuuksista en niin tiedä, mutta ulkomuodoltaan komistus singahtaa suoraan wow-arkkitehtuurin sarjaan. Möhkäle on kuin jostain cyberhistoriasta, ajasta jolloin gladiaattorit ja avaruusteknologia paiskasivat kättä. Hieman rappeutumaan päässyt teollisuusromanttinen julkisivu tekisi siitä oivan loppunäyttämön vaikkapa uuteen Mad Max -elokuvaan. Voi myös hyvin kuvitella, että arkkitehti ja herra Hayao Miyazaki ovat nähneet samoja painajaisia.

Rakennuksen kupolikatto, se vasta onkin ihmetyksen aihe. Titaanilevyistä tehty. Tämän insinöörin sormet eivät riitä laskemaan niitä miljoonia, mitä se on tullut maksamaan - voi olla, että eipä moni kaupunginisäkään niitä jenejä miettinyt. Kaupungin talous kuulemma notkuu edelleen tämän 15 vuotta sitten rakennetun ylpeyden takia...



Ei meillä Laurinlahdessa vaan höntsätty tuommoisen hallin pihalla.

perjantai 20. elokuuta 2010

Ylinopeudesta sakotetaan

Jaahas, niin se lyhyt Suomen kesä taas vierähti. Käytän tilaisuuden hyväkseni ja kiitän ilmoja, joita piteli, ruokia, jotka lihottivat, olutta, joka pöhötti, mökki-sauna-järvi -comboa, Tuskan paisketta ja tietenkin hyvää huonoa seuraa. Risut liian lyhyelle ajalle, matkalaukkuelämälle, satunnaisille töiden riivauksille ja lentäville pistäville siivekkäille.

Vajaan viikon Tokion nautiskelun jälkeen alkoi arjen rullaus kohti vääjäämätöntä Japanin syksyä. Maa muistutti omaperäisyydestään heti aamukahveilla, kun työkaveri kertoi keväisten ylinopeussakkojen (olin matkalla mukana, yllätyksekseni liikkuvan edustaja oli harmaantuva herrasmies, joka kohteliaasti ojensi rikkeen tehnyttä, pamppuun ei tartuttu) kylkiäisistä. Hän lähtisi kuuntelemaan muutaman tunnin saarnan liikennekurista, jonka jälkeen hän saisi jakaa kadunkulmassa liikenneturvallisuudesta valistavia pamfletteja. Eräänlainen sofistikoitunut häpeärangaistus, siis.