Kiina on Kiina

Olin viikon internet-sensuurissa. Kiina, tuo pikkuruinen kapitalistinen valtio kaukana Aasiassa oli viisaudessaan päättänyt rajoittaa verkkoa hieman lisää sitten viime kerran. Nyt listalla oli Youtuben lisäksi Facebook ja Blogspot. Iik, en siis so not yhtään tiänny mitä kaiffarit duunas!!!11!!!

Matka alkoi oivasti Kiinan tapaan; heti Shanghain lentokentän parkkipaikalla oli rinki pyörimässä, kaksi bisnesmiestä otti yhteen huudon säestämänä. Kiinan kielen taitoni on vielä niin heikoissa kantimissa, että skisman syy ei selvinnyt, mutta komea päähänlyöntikilpailu siitä oli kehkeytynyt. Läski tummui, mobiilipuhelimet lentelivät ja puvuntakinliepeet lepattivat, kunnes lentokentän turvallisuusviranomainen katsoi asiakseen hoitaa tuomarinvirkaa.

Muuten työmatkaksi ristitty reissu sujui puuduttavasti. Säilytin henkeni usean taksimatkan ajan, ei turvavöitä, ei aina oikealla kaistalla, ei rajoitusten mukaan. Söin mitä sattui. Pelasin kiinalaisia juomapelejä. Ostin piraatti-DVD -levyjä. Potkiskelin Porsche-liikkeessä Panameran renkaita. Hätistin Shanghaissa kymmenittäin sutenöörejä tiehensä. Paluumatkalla lentokentän turvallisuustarkastuksessa edelläolevan kaverin putkikassista löytyi Uzin replika, se oli heti siinä päällimmäisenä. Alkoi hirvittävä riita, saako sen viedä koneeseen vai ei. Minä vain taustalla myhäilin, että Kiina on Kiina.

Hullu Matkamies Maan

Hullu Matkamies Maan

Lauletaan Paranoidin sävelellä

Sapporosta Niigataan,
Niigatasta Tokioon,
Tokiosta Yonagoon
Sieltä sitten Sapporoon

Sapporosta Nagoyaan
Nagoyasta Nakatsuun
Nakatsusta Sapporoon
Taasko mä reissun päällä oon?

Voiko kukaan mua auttaa?
Helpotusta tulossa, oh yeah

Äijät suuntaa vuoristoon
Viikonloppuna Nisekoon
Puuterilunta puseroon
Illalla olutta kolpakkoon

Ote reissumiehen elämästä, vol. 4

Tiistainen pyörähdys maakunnissa venyi puolellatoista vuorokaudella, syynä ärtynyt, ehkä jopa raivoisa asiakas, jota piti matkustaa kuuntelemaan ja lepyttelemään. Kaverin lähettämä sähköposti (joka minulle auliisti käännettiin) oli todella tyylikkäästi muotoiltu. Teksti oli jäntevästi artikuloitu, sävy kohteliaan, ehkä jopa korostetun muodollinen, mutta rivien välistä pystyi selvästi lukemaan pidätellyn suuttumuksen tai pettymyksen, ikään kuin värikkään maalauksen alta tarkoituksella kuultavan mustan kankaan. Selvästikään asiakas ei halunnut fiilistään meiltä kätkeä, mutta pyrki säilyttämään etäisen ja analyyttisen otteen. Otan varmasti tuleviin purkauksiin mallia ko. kirjeestä.

Muutaman taktiikkapalaverin (vastavihaakin vilauteltiin, että hyökkäys on se paras puolustus), ja preppauksen jälkeen lieväksi pettymyksekseni asiakas olikin jo melkoisen leppynyt. Ojennettiin makeiset kivassa käärössä, kumarreltiin, anteeksipyydeltiin ja nostettiin kissa asiallisesti pöydälle. Hyvä palaveri.

Visiitin jälkeen lonnittiin kaupungilla, aikaa piti tappaa pari tuntia ennen lentoa. Antikvariaatista löytyi pari CD:tä, tavaratalosta paita. Onseniin ei raaskittu mennä, se tehtiin jo eilen. Ajeltiin pikku hiljaa kentälle päin, kun päätös illallisesta syntyi. Lentoon oli tunti ja vartti. Kurvattiin mukavaan havaijilaistyyppiseen paikkaan, tilattiin sapuskat ja vilkuiltiin kelloa.

Kun viimeiset kahvitilkat imaistiin kitusiin, koneen lähtöön oli 40 minuuttia aikaa. Kymmenisen kilometriä kentälle, plus bonuksena vuokra-auton tankkaus. Sujuvasti sukkelaan, nasta laudassa, rahat tiskiin, kamat kantoon, avaimet pöydälle, check-inin tytöille hymyt, turvatarkastuksen rutiinit, portin skannaus ja 15 minuuttia aikaa koneen lähtöön. Ehdittiin vielä istua kaksi minuuttia, hitto raflassa olisi voinut ryystää toisenkin kupin kahvia.

Lennoista puheenollen, tilanne YTD: 30 lentoa ANA:lla, 20 JAL:lla, kahdeksan SAS:lla. Huomenna yksi lisää. Satasen rikkomispäivästä järjestän arvauskilpailun. Voittajalle lupaan c-kasetillisen lentoyhtiöiden tunnusmusiikkia, pimpelipom, samaa paskaa joka lennolla.

Riivauksen jälkeen sillataan

Työviikon päätteeksi mikään ei tunnu niin hyvältä, kuin pieni illallisen poikanen ja tieto siitä, että la-su akselilla otetaan Niseko haltuun suomalaisvoimin.

Maata kierrettiin ristiin rastiin maanantaista lähtien. Pomokin kunnioitti Japania läsnäolollaan, ja parhaani tein viihdyttääkseni Hänen Korkeuttaan. Onnistuneiden (?) visiittien jälkeen palkittiin koko jengi nautinnollisella Genghis Khanilla Sapporo Bier Gartenissa, eli arvokkaan vanhassa, turistikohteisessa paikallisessa panimossa. Homman nimi oli jo tuttu syöjajuoniinpaljonkuinjaksat (menussa vaatimattomasti Viking Set).

Ikää pidennetiin pari vuotta, kun muisteltiin tuopposen ääressä niitä pisneksen hunaja-aikoja, jolloin ei oltu köyhiä eikä kipeitä... Kaikkea sitä tuli nähtyä ja tehtyä. Toista se on nyt, tiukat ajat ja etc ja jne, eikä kellään ole hauskaa. All work and no play makes Jack a dull boy... Sitä vältetään kuitenkin huomenna mäessä.

Toimistotyön mielekkyydestä

Toimistomme sijaitsee pienen metsäplantaasin / luonnonpuiston laidalla, joten näkymät ikkunasta ovat suurkaupungin mittakaavassa vähintäänkin metsäisiä. Mukavaa, mutta kun ulkona dumppaa ja oksille kerääntyvän lumen määrän ja laadun näkee reaaliajassa. Kuten nyt, arviolta 20 cm uutta tavaraa.

Päivän yleisökysymys: arvatkaapa riivaako se? Auttaako keskittymään työhön?

Kaikkien oikein vastanneiden kesken arvotaan lumipesut.

Sormella osoittaminen ei ole aina rumaa

Edellisen vajaan kolmen vuorokauden saldo: kolme asiakasvierailua, kolme lentomatkaa, kahdeksan junamatkaa, kaksi eri vuokra-autoa. Asiakkaiden luona vietetty aika: 6 tuntia. Kulkuvälineissä vietetty aika: 20 tuntia. Kuluneimmat Joululaulut Panhuilulla Raiskattuna -levy kuultu: 5 kertaa.

Oli siis aikaa tarkkailla. Havaitsinkin matkoillani mielenkiintoisen ilmiön: lokaalit osoittelevat sormillaan. Eivät aina minua eivätkä toisiaan, mutta asioita. Potentiaalisia vaaratilanteita, joita tulee seurata.

Aluksi lentoemäntien osoittelu kiinnitti huomioni. Pidin sitä koulutukseen kuuluvana muistisääntönä: juuri ennen nousua silmäillään matkatavarahyllyjen ovet ja uloskäynnit sormella seuraten, mahdollisten auki repsottavien hyllyjen ja muiden poikkeamien varalta.

Annas olla, myös taksikuski osoitti aina risteykseen saapuessaan oikealle ja eteen, ei tule ketään, kaasu pohjaan. Suojateillä ylitykseen ryhtyvien jalankulkijoiden olen nähnyt suorittavan saman toimenpiteen. Käsi viedään sormi ojennettuna hallitusti oikealta vasemmalle katseen seuratessa tiukasti sormen osoittamaan suuntaan. Liike on ripeä, sujuva ja lähes huomaamaton – selvästi vuosien harjoittelun tulosta.

Juna-asemilla konduktöörit ja kuljettajat ovat omaksuneet saman manööverin, luonnollisesti. Sormi skannaa tiiviisti laiturin ja vaunujen rajapinnan ennen junan nytkähtämistä liikkeelle. Katse on keskittyneen tarkka, yleisilme tärkeän asiallinen; tästä käytännöstä ei lipsuta. Ihminen ei saa jäädä laiturin ja junan yhtymäkohtaan!

Kuski aloittelemassa skannausta. Murtosekunnin päästä käsi lähtee seuraamaan laiturin reunaa katseen seuratessa tarkasti. Ammattimies.

On the road again

Viikonlopun laskufiiliksistä laskeuduttiin normaalille tasolle nopeasti, kun Herra Isoherra Euroopasta saapui kunnioittamaan toimistoamme läsnäolollaan; maanantai ja tiistai hurahtivat nopeasti kokoustaessa ja illat hätäisesti kalaa ja kaljaa nauttiessa. Vaikka työ on valitettavasti niskan päällä tällä haavaa, tieto ensi viikon laskuhommista tykyttää takaraivossa. R & T kenties toteaisivat riivauksen väistyvän hetkeksi chillauksen tieltä...

Joka tapauksessa, tien päällä taas. Yöpymispaikkana tänään Hiroshima, jonka pelkkä nimi ei voi olla herättämättä tiettyjä mielikuvia. Kaivelin hetken muistikorttia ja löysin viime kesän työreissulta kuvan kaupungin synkästä muistomerkistä, entisestä messuhallista, joka sijaitsi lähes suoraan noin puolen kilometrin korkeudessa räjähtäneen "Little Boyn" alapuolella ollen yksi harvoista pystyyn jääneistä rakennuksista koko kaupungissa. Tämä ns. A-bomb Dome on osa perintöä, joka elää yhä Japanissa hibakushien eli atomipommeista hengissä selvinneiden uhrien mukana.

Japanissa pidetään atomipommin käyttöä luonnollisesti edelleen pöyristyttävänä, vaikka soraääniäkin kuuluu: entinen puolustusministeri joutui eroamaan lausuntonsa jälkeen, jossa hän ilmoitti pommitusten olleen väistämättömiä suuremman tuhon välttämiseksi. Hän saattoi kuitenkin olla osin oikeassa. Vasta Hiroshiman ja Nagasakin pommitusten jälkeen keisari vaati viimeiseen uhraukseen valmistautuvaa sotaneuvostoa antautumaan, vaikka Tokion ja muiden suurkaupunkien palopommituksissa oli kuollut jo yli puoli miljoonaa ihmistä.

A-bomb Domen yhteydessä on koululaisryhmien suosiossa oleva puisto ja museo, joka hakee järkyttävyydessään vertaistaan. Esillä on valokuvien ja silminnäkijöiden kertomusten lisäksi mm. uhrien päällä olleita vaatteita ja muuta esineistöä.

Illalla unohdimme kaupunkia varjostavan tragedian herkullisen okonomiyakin ääressä. Kyseessä on ns. kaalimunakas, jossa on kaalin ja munakkaan lisäksi suurin piirtein kaikkea muutakin. Koko jysäys paistetaan tiskillä asiakkaan edessä, koristellaan kastikkeella sekä majoneesilla ja mätetään naamaan sekalaisen seurakunnan keskellä olutta juoden ja juttuja vaihtaen.

Huomenna luvassa Yonagon kaupunki, jolla toivottavasti valoisampi historia.

Rundilla eli reissussa

Toimenkuvaan kuuluu asiakkaiden tapaaminen ympäri Japania. Suurin osa kohteista sijaitsee pääsaarella, yleensä junamatkan päässä Tokiosta. Tokioon taas pääsee Sapporosta kätevimmin lentäen, kuten oikeastaan minne tahansa; Hokkaidolta on tosin junayhteys Honshun saarelle, mutta aikaa se vie ja tupakkia. Lentäminen on täällä paljon arkipäiväisempi ruljanssi kuin Euroopassa - sitä ei ole glorifioitu, ei tuomittu ilmastontappajana, ei hankaloitettu mielikuvituksen pimeälle puolelle asti.

Kentälle sopii saapua nelisenkymmentä minuuttia ennen kotimaan lennon laskettua lähtöaikaa. Ruuhkiin en ole vielä törmännyt, ihmiset soljuvat seesteisen vauhdikkaasti check-inistä turvatarkastukseen, nappaavat mennessään nätisti paketoidun laatikon keksejä tai kuivattua kalaa kainaloon ja istuvat odottamaan kahvimuki kourassa.

Turvatarkastus ei ole mikään nöyryyttävän ahdistava kokemus, mutta rivakan asiallinen. Pulloja ei tarvitse jättää pois eikä jokaista huulirasvaa tarvitse muistaa laittaa siihen litran läpinäkyvään pussiin. Tuntuu, että tässä on järki mukana! Toisin kun jossain muualla, missä kenttäravintolassa pitää hioa sitkasta pihviä muovilusikalla, ettei konetta kaapattaisi Kanarialle. Kuitenkin business-luokassa on teräsaterimet... Jaa miksi, arvon viranomainen? Aivan, käytäntö se on hölmökin käytäntö. Ymmärrän toki, säännöt ovat sääntöjä... Etteikö saisi kysellä? Ai porttikielto? Ja pippurisuihkeet tietysti silmille. Morjens.

Sama peli jatkuu porttien jälkeenkin - boarding alkaa vasta 20 minuuttia ennen koneen lähtöä. Ja kone todellakin lähtee normaalisti ajallaan, uskokaa tai älkää. Toisaalta, jos pelkästään Sapporon ja Tokion välillä liikahtaa viitisenkymmentä lentoa päivässä isoilla linnuilla, niin pakkohan pelin on pyöriä täsmällisesti.

Tällä kertaa lentelin Fukushimaan, reilu 200 km Tokiosta pohjoiseen. Täällä on vielä selkeä syystunnelma, lämpötila kipusi päivällä yli 15 asteen ja aurinko paistoi. Aamulla taas kentälle. Sapporon sateet, here I come.

Birth, school, taxes, Sapporo.

Tähän mennessä sattunut: synnyin stadilaiseksi, vartuin nuorukaiseksi Espoossa, kävin koulun Lappeenrannassa, palvelin isänmaata Vekaranjärvellä ja aloitin ensimmäisen oikean työn Järvenpäässä noin viitisen vuotta sitten.

Keväällä pomoni kysyi yllättäen, haluaisinko jatkaa hyvin alkanutta Japanin markkinoiden teknistä vastuunkantoa ihan paikan päällä. Jo muutaman kerran Japanissa käyneenä, sen kulttuurin ja ruoan lumoihin joutuneena oli helppoa vastata myöntävästi. Taustalla oli tosin vieläkin kuumottavampi syy: sijoituskohteeksi tarjotun Sapporon läheisyydessä väijyy Nisekon laskettelualue, yksi puuterilumen metsästäjien pyhiinvaelluspaikoista. Harhaisissa mielikuvissani pöllyttelen viikkotolkulla Annupurin kupeen puuterikenttiä, auringon kimaltaessa kaukaisen Yotein tulivuoren lumipeitteellä. Totuus komennuksestani on todennäköisesti jotain ihan muuta, mutta ainakin pystyn säilyttämään kuvan verkkokalvoilla tulevaan maanantaihin asti.

Silloin, kello viiden aikaan iltapäivällä, jätän Suomen hetkeksi taakseni. Perillä odottaa näppärä kolmio uuden kerrostalon 7. kerroksessa aivan Sapporon päärautatieaseman lähettyvillä. Aivan, juuri siinä yliopistokampuksen vieressä! Muuttokuorma on toistaiseksi merellä ja saapuu Japaniin vuoden vaihteessa - asuntoa kansoittaa sitä ennen minä, vuodesohva ja järkevän kokoinen televisio. Mutta mutta, pitäisi ehtiä pakkaamaan, joten menkääs siitä häiritsemästä. Pyydän kärsivällisyyttä, palaan pian asiaan Japanin tunnelmien kanssa...