Reissussa Shikokun saarella, aamun varhainen hetki hotellihuoneessa. Ulkona räsähtää kovaääninen päälle. Rähmäisissä heräämistiloissa luulen kyseessä olevan kaupungin hälytysjärjestelmän testauksen, mutta että seitsemältä aamulla... Metallinen miesääni posottaa hetken jotain ja vaikenee. Mistä moinen?
Myöhemmin työkaveri kertoi, että kaupungin isä toivottaa näin joka aamu asukkailleen hyvää huomenta ja kehottaa ahkeraan työntekoon, koululaiset kouluun tms. holhoavaa paasausta. Illalla sama toistuu yhdeksältä, silloin Isoveli mm. muistuttaa, että kaikkien kilttien lapsosten on aika mennä kotiin.
En oikeastaan edes hätkähtänyt. Japani on holhousvaltioiden aatelia, jossa yksilö on nolla ja yhteisö sata. On kaikkien edun mukaista, että aamulla työmiehet menevät reippaasti sorvin ääreen ja lapset ovat illallisaikaan kotona. Iltaisin ei lättähattujen parane pyöriä kartsalla, siitä ei tykkää kukaan. Ei kai ketään haittaa, jos tästä muistutetaan päivittäin myös kaupungin kovaäänisjärjestelmän kautta?