Japani nähtynä hotellihuoneiden ikkunoista

Kuten nokkelimmat pokkelimmat ovat jo varmaan huomanneet, kirjoittaja matkustaa työnsä takia ahkerasti ympäri Japania. Kaupunkeja ja kyliä on plakkarissa parikymmentä, samoin hotelleja ko. taajamissa. Huomasin taannoin, että kuvakansioon on tahattomasti kertynyt useampi otos hotellihuoneen ikkunasta. Siispä, omaksi ratoksi ja muiden riesaksi, ohessa kuvasarja "Japani nähtynä hotellihuoneiden ikkunoista". Please enjoy.

Tokio.

Osaka.

Shikokuchuo.

Niseko.

Sendai.

Kochi.

Ylimääräinen jokeri: Sapporo.

Jonottava kansa

Japanilaiset ovat kovia poikia jonottamaan. Juolahtipa taas tänään mieleen, kun otin julkisen kulkuneuvon toimistolle. Bussiasemalla on useampi laituri jonossa, ja bussit saapuvat kukin oman ovensa taakse, ikäänkuin Kampin uudessa keskuksessa (allekirjoittaneen mielestä turhaa hapatusta, ne olivat aikoja ne, kun Espoon busseja odotettiin myrskytuulessa ja pakkasessa Kampin aukiolla). Kunkin oven eteen on maalattu viivat osoittamaan jonotusaluetta.

Siinä seistä pönötetään kunnes laiturin lasiovi aukeaa. Yllätys: edelläoleva kaveri ei liikahdakaan. Hän odottaa nätisti vuoroaan SEURAAVAAN bussiin. Ei puhettakaan, että siirtyisi ystävällisesti syrjään ja antaisi muiden ymmärtää, että hänpä ei astukaan tähän dösään, olkaa hyvä. Tekisi mieli tarttua miestä hartioista ja ohjata sivuun, että pois edistyksen tieltä. Muistin taas, miksi siirryin auton käyttäjäksi.

Sama ilmiö lentokentillä, kun kultapossukerholaiset kutsutaan koneeseen ennen muita. Väki jonottaa boardingtiskin edessä ja tukkii kerholaisten tien. Läpi pääsee sumimasenia hokemalla ja lievää väkivaltaa käyttäen. Laskettelija kuitenkin arvostaa tätä ominaisuutta kansassa. Hissijonot pysyvät järjestyksessä, kukaan ei töki sauvalla tai hiihdä suksien yli, kuten Alpeilla.

Ehkä tietyssä mielessä me olemmekin samankaltaisia - mistään ei suomalainen pidä kiinni niin tiukasti, kuin paikastaan jonossa, nimim. "menepä kiilaamaan taksijonoon neljän aikaan aamuyöstä pikkujoululauantaina". Täällä jonottamisessa on kuitenkin formaalimpi sävy, se on lähes harras tapahtuma. Ei puhettakaan, että lihatiskille otetaan jonotusnumero, vaan ollaan kiltisti jonossa!

Nisekon kausi paketissa (?)

Ellei ihmeitä tapahdu, niin lauantai taisi olla allekirjoittaneen kauden viimeinen laskupäivä Annupurin kupeilla. Osa keskuksesta sulkee hissinsä ensi viikonloppuna, aurinko lämmittää lumipakkaa jo tehokkaasti, varsinkin alempana. Ensi viikonlopuksi luvattu melko lauhaa. Hiihtovaellukset tms. eivät luonnollisestikaan ole poissuljettuja, ja se Yotei-san on vielä siellä, odottamassa nousijoita... Puuterilumen perään on turha näillä leveys- ja korkeusasteilla enää itkeä.

Joka tapauksessa, olihan lopetus kaudelle: aurinkoinen päivä, tuoretta lunta jos ei ihan faceshoteiksi asti, niin ainakin rinnuksille. Huipulla (jonne kapusin kolmesti) ei tuullut lainkaan - normaalin ujelluksen sijaan siellä vallitsi ihmeellinen hiljaisuus. Pohjoisseinä oli loppua kohden aivan mahtavaa settiä, en malttanut lopettaa normaaliin traverseen vaan laskin alemmas ja nautin siirtymän pidemmän kaavan mukaan. Melko yksin sain hiihdellä, eikä huipullakaan ruuhkaa ollut. Tätä tulee vielä ikävä!

Pohjoisseinä traverselta kuvailtuna

Yotei-san illan viimeisissä säteissä

Seitsemään tuntiin sain ahdettua kuusi (6) kokonaista laskua siirtymineen ja nousuineen. Työtä tuli siis tehtyä. Siispä palkitsin illalla itseni gyozalla, Mr. Donutsin tuotteilla, oluella ja elokuvalla. Itseäni olen aina kiittänyt ja kiitosta on taas riittänyt.

Tänään käsillä on hämmentävä vapaapäivä Sapporossa. Mitä sillä tekisi? En ole tottunut tämmöiseen! Työmatka tai Niseko on ollut perinteisesti ainoa oikea tapa viettää. Mikä neuvoksi? Mitä ihmiset yleensä tekevät? Ulos? Radalle? Auttakaa!

Video evidence

Georgie-boy on tehnyt parin viikonlopun takaiselta Kita Dain reissulta videon. Arvostan!

Sakura

Se on täällä taas, se sakura. Ei vielä Hokkaidolla, mutta Shikokun saarella bongasin ko. ilmiön eilen, turvallisesti autosta käsin. Ilmiön, joka saa raavaimmankin yakuzan kyyneliin ja jokaisen tavan japanilaisen kiirehtimään puistoon kameroineen ja eväskoreineen. Kirsikan kukinta, tuo jokaisen pikku horti-fuckin-kulturistin vuoden kohokohta.

Kirsikkapuita kukkulalla

Pitänee aktivoitua, kun kyseinen puu suvaitsee kukkia täällä pohjoisessakin. Jos vaikka menisi puistoon, ottaisi kuvia, tekisi haikun ja origamin, joisi sakea ja itkisi elämän ohimenevää luonnetta.

Sakuran bongaamisesta eli kotoisasti hanamista ei ollut juuri apua, kun saarelta matkattiin kotiin. Koneet olivat myöhässä, Hanedan kentällä ruuhkaa ja naposteltavat loppu, kuuma, lentokoneessa kuuma, junassa kuuma, kirjasta sivut ja iPodista akku finaalissa. Koko shittiin meni aikaa n. 6 tuntia. Kotona olikin sitten juuri aikaa kerätä hermojen palaset ja kasata ne jotenkuten nukkumista varten. Sometimes I feel like screaming, kuten Deep Purple osuvasti joskus asian ilmaisi.

PS. Japani voitti baseballin (ei sen Pihkalan version) maailmanmestaruuden. Ja se muuten näkyy.

Pessimisti ei pety (vaan yllättyy iloisesti)

Kuten sanottua, viikonlopulle oli varattu mielettömät odotukset. Sääennuste lupaili hyvää, varsinkin maanantaille, jolloin pakkanen ja lumisade tekisi Nisekosta puuteriparatiisin. Matkalla lentokentältä (josta hain suomalaisvahvistuksen mukaan) päätimme kuitenkin pitää hypetyksen kurissa ja heittää ripauksen suolaa ennusteen päälle. Hyvä niin...

Lauantai-iltapäivä saatiin kulumaan kahdessa laskussa, hiihdeltiin takamaastoja korppulumella (joku taisi myös hioa kasvoillaan korppua bäkkärillä...), nautittiin auringonpaisteesta ja katseltiin linjoja. Miika oli kolunnut Hirafun puolen offareita useammankin kerran, itseltä ne ovat jääneet väliin. Se oli arvokasta tietoa takataskuun - eipä ollut aavistustakaan, kuinka paljon pohjoispuolelta löytyy laskettavaa!

Ns. full thickness avalanche kuulusan tattimetsän kieppeillä, lumimassa alhaalla vasemmalla.

Sunnuntaille ennustettu lauha rintama toteutui kaikessa jäätävyydessään. Nisekossa oli nollakeli toppia myöten. Sitä saatteli iltapäivällä alkanut vesisade. Metsiköstä löytyi kuitenkin pientä puuhasteltavaa, nuoskalunta ja jyrkempää siivua vauhdinhallinnan harjoittamiseen. Ennusteet muuttuivat koko ajan huonompaan suuntaan, yöksi luvattu pakkaskeli siirtyi eteenpäin ja vesisateen riivaus riippui yllä kuin märkä kaapu. Aamulla sankan lumisateen sijaan ikkunasta avautui lohduton maisema, muutama leijaileva hiutale ja suoja. Päivän odotusarvo oli nolla.

Mutta, mutta: jo ensimmäinen lasku Hanazonon kupeessa herätti toivonkipinän. Lumi pehmeää, koskematonta ja lisääntyvää. Lumisateen yltyessä fiilikset kohosivat, parilta metsäpätkältä haettiin rohkeutta ennen luvatonta siirtymistä koillisseinän kuruihin. Pari laskua silkkaa mahtavuutta; jos ei nyt parasta pyydaa, niin olosuhteet ja odotukset huomioon ottaen suorastaan naurettavaa ajanvietettä. Kaikkia ratkaisu ei miellyttänyt, lounaalla eräskin aussi tuli kateellisena aukomaan päätään, kuinka hän oli meidän livahtamisen huomioinut ja kuinka Ski Patrol meidät kohta naulitsisi, kun on valvontakamerat ja kaikki! Me poijjaat naurettiin partaamme ja laskettiin vielä kolmoiskuru. Ilman nuhteita.

Telluilija Suomen Tokiosta.

Uudet puuterityökalut! Mitat 160-110-140, 173 cm. Kyllä lihavakin voi olla ketterä.

Kausi lähestyy loppuaan, kenties Nisekosta haettiin juuri kevään ´09 viimeiset pehmeät. Ko. taustaa vasten hieno finaali puuterikaudelle. On aika katsoa uusia haasteita randotouhujen parissa, hiihdellä keväisillä hangilla ja laskea napakkaa firniä. Niitä hetkiä odotellessa.

Takin tyhjyydestä

Takki on todellakin tyhjä, kiitos 24 h katkeamattoman reissaamisen. Ei oikein juttukaan irtoa entiseen malliin. Se ensimmäinen junamatka ja pari lentoa meni niin ja näin, mutta viimeinen erikoiskoe Haneda - Sapporo oli todellakin tahmea. Onneksi työmatkoilla ansaittu kultapossukerhon jäsenyys heilautti allekirjoittaneen mantereenvälisellä turistista bisnekseen...

Joka tapauksessa oli virkistävää vaihtelua viettää nelisen päivää keskieurooppalaisessa pikkukylässä, vaikkakin päivät täyttyivät väkevästä kurssituksesta. Kulissit ovat kieltämättä siellä suunnalla komeammat kuin täällä, lähinnä arkkitehtuurin esteettisyys vie voiton kuus-0. Ehkäpä tulevaisuudessa isken stooria lokaalin rakennuskannan rumuudesta.

Huomenna Nisekoon, luvassa lisää lunta, niin suojassa kuin pakkasessa. Tällä kertaa se arktinen myrsky näyttää onneksi jäävän Siperiaan, pysyköön siellä, kirottu riivaaja... Tilitystä, toivottavasti riipaisevan positiivista, luvassa maanantaina.

Loppuun kuvaa koneesta ulospäin. Framilla Fuji-san itse. Hienosti se kohoaa keskeltä lakeutta!