Blogi jäänee telakalle hetkeksi, syynä tänäpäiväinen siirtyminen Suomen salomaille. Hieman lomaa, hieman töitä, saunaa, lihaa, olutta ja heviä - siinä blogistin kesän resepti.
Aion myös karsia massiivista kuvakokoelmaa, joka kovalevyllä pullistelee jo yli äyräiden. Jos silmään hauskoja otoksia sattuu, niin lupaan jakaa riemun teidänkin kanssanne, arvon lukijat.
Mutta mutta, pakkaushommat jatkuvat, joten se on soromnoo. For now.
torstai 17. kesäkuuta 2010
tiistai 15. kesäkuuta 2010
Shōchū
Edellisessä postauksessa mainostin kumamotolaisen ravintolan palkinneen meidät shochu-kupposilla. Kyseinen myrkky vaatinee oman juttunsa, eikä vähiten sen takia, että eilinen ilta vierähti suosikki-izakayassa kaverin kanssa useammankin shochu-mukin siivittämänä.
Japani on jakautunut kahtia, mitä alkoholijuomiin tulee. Pohjoinen nauttii tsukemononsa mielummin saken saattelemana, kun taas etelässä, etenkin Kyushun saarella vannotaan shochun nimeen. Shochu (lausutaan shoochuu), kuten sakekin, on väritön liemi, mutta se on sakea väkevämpää. Se on valmistettu tislaamalla riisistä, ohrasta tai japanilaisesta bataatista, kun taas sake valmistetaan käymisprosessiin tukeutuen. Maku vaihtelee raaka-aineen mukaan: riisinen ja etenkin ohrainen on pehmeää ja helposti imaistavaa, kun taas bataatti tuo muassaan tiukan grappamaisen bukeen ja maun. Maininnan arvoinen on myös awamori, okinawalainen pitkästä riisistä tislattu herkku.
Shochu voidaan nauttia sellaisenaan, on the rocks (jota itse preferoin) sekä kuuman tahi kylmän veden kanssa. Oolongteen kanssa siitä tulee oolong hai, soodan ja limunaatin kanssa chuuhai. Summa summarum: shochu ei ole turhan väkevää, se soljuu alas helposti ruoan kera eikä sillä ole oluen pöhöttävää vaikutusta.
Ihana juoma.
Japani on jakautunut kahtia, mitä alkoholijuomiin tulee. Pohjoinen nauttii tsukemononsa mielummin saken saattelemana, kun taas etelässä, etenkin Kyushun saarella vannotaan shochun nimeen. Shochu (lausutaan shoochuu), kuten sakekin, on väritön liemi, mutta se on sakea väkevämpää. Se on valmistettu tislaamalla riisistä, ohrasta tai japanilaisesta bataatista, kun taas sake valmistetaan käymisprosessiin tukeutuen. Maku vaihtelee raaka-aineen mukaan: riisinen ja etenkin ohrainen on pehmeää ja helposti imaistavaa, kun taas bataatti tuo muassaan tiukan grappamaisen bukeen ja maun. Maininnan arvoinen on myös awamori, okinawalainen pitkästä riisistä tislattu herkku.
Shochu voidaan nauttia sellaisenaan, on the rocks (jota itse preferoin) sekä kuuman tahi kylmän veden kanssa. Oolongteen kanssa siitä tulee oolong hai, soodan ja limunaatin kanssa chuuhai. Summa summarum: shochu ei ole turhan väkevää, se soljuu alas helposti ruoan kera eikä sillä ole oluen pöhöttävää vaikutusta.
Ihana juoma.
tiistai 8. kesäkuuta 2010
Reissumiehen päiväkirjasta - käännöspalkkio
Kyushun saaren Kumamoto on hevosistaan tunnettu. Aikoinaan polttomoottorin korvatessa kauramoottorin kävivät nuo jylhät eläimet tarpeettomiksi, jolloin alueen useilla hevosfarmareilla oli edessään hyödykkeensä uudiskäytön löytäminen. Tie ratkaisuun kävi, kuinkas ollakaan, vatsan kautta. Nyt hevosia tapaa alueen useissa ravintoloissa.
Niin mekin vietimme iltaa izakayassa nauttien hevosta niin raakana kuin paistettunakin. Kyseessä on todella maukas liha, josta sitruunan ja valkosipulin siivittämänä löytyy hienoviritteisiä vivahteita.
Tavallisuudesta poiketen kyyppari kantoi pöytään myös englanninkielisen menun. Koska seurueemme muut jäsenet lukivat mielummin paikallisia koukkukirjaimia, ei lappuseen kiinnitetty huomiota, ennen kuin tarjoilija pyysi seurueen australialaisvahvistusta tarkistamaan käännöksen oikeellisuuden. Tehtävä tarjosi niin helppoja korjauksia (spaghetti tasted by pollock) kuin haastavia pähkinöitäkin (small fried fish burned a holy fire incarcerated in soy), mutta Aussi suoriutui tehtävästä kunnialla, jonka johdosta ravintola palkitsi seurueen muutamilla shochu-kupposilla.
sunnuntai 6. kesäkuuta 2010
Laiska ja saamaton
Olen ollut laiska ja saamaton. Blogi on jäänyt päivittämättä. Kotivaimo on kuin huomaamatta ottanut vastuun perheen tapahtumien kommentoinnista. Itse olen jäänyt paitsioon, tai jättäytynyt. Eikä mitään niin super-päräyttävää ole sattunut, että se olisi välittömästi pitänyt kyberavaruuteen lähettää. Varastossa on toki pikkuhauskoja jutunaiheita. Aloitan kuitenkin helpolla välimallin jutulla. Halpaa huumoriahan nämä ovat, nämä engrishit. Silvuplee!
Sakepoliisi? Ymmärrän!
Olinkin menossa ulos päivävaatteissa, hyvä kun varoittivat...

"Hän" viittaa tässä desinfiointipulloon. Pulloa voi ilmeisesti käyttää kätenä tilanteissa, joissa ei viitsi omalla sikainfluenssan saastuttamalla kouralla kosketella ympäristöä.
maanantai 17. toukokuuta 2010
Melonille hintaa
1,5 miljoonaa jeniä on kiva summa rahaa. Nykykurssilla se tekee noin 13000 euroa. Summalla saa täällä esimerkiksi neljä vuotta vanhan, 30000 km ajetun Toyota Camryn 2.4 l koneella, nelivedolla ja automaattilootalla. Sillä saa myös perinteisessä hedelmähuutokaupassa kauden ensimmäisen meloniparin.
Kyseessä oleva meloni ei ole mikään perusarbuusi, vaan Yubari-meloni, joka kasvaa Hokkaidolla. Meloni muistuttaa cantaloupemelonia, mutta on täyteläisempi niin makunsa kuin muotonsa puolesta. Saavuttaakseen uskomattoman 1,5 miljoonan jenin hinnan muodon täytyy olla virheettömän pyöreä, pinnan sileä ja koon sopusuhtainen. Onko 1,5 miljoonaa jeniä kahdesta melonista paljon vai vähän? Ei sille hedelmäkauppiaalle, joka kuulat huusi. Aikoo kuulemma laittaa parin kauppaansa näytille ennen kuin joutuvat ns. parempiin suihin. Itse asiassa pari lähti suhteellisen halvalla, vuoden 2008 ensimmäinen melonipari lohkesi 2,5 miljoonan jenin hintaan...
Kyseessä oleva meloni ei ole mikään perusarbuusi, vaan Yubari-meloni, joka kasvaa Hokkaidolla. Meloni muistuttaa cantaloupemelonia, mutta on täyteläisempi niin makunsa kuin muotonsa puolesta. Saavuttaakseen uskomattoman 1,5 miljoonan jenin hinnan muodon täytyy olla virheettömän pyöreä, pinnan sileä ja koon sopusuhtainen. Onko 1,5 miljoonaa jeniä kahdesta melonista paljon vai vähän? Ei sille hedelmäkauppiaalle, joka kuulat huusi. Aikoo kuulemma laittaa parin kauppaansa näytille ennen kuin joutuvat ns. parempiin suihin. Itse asiassa pari lähti suhteellisen halvalla, vuoden 2008 ensimmäinen melonipari lohkesi 2,5 miljoonan jenin hintaan...
perjantai 23. huhtikuuta 2010
Reissumiehen päiväkirjasta - Isoveli muistuttaa
Reissussa Shikokun saarella, aamun varhainen hetki hotellihuoneessa. Ulkona räsähtää kovaääninen päälle. Rähmäisissä heräämistiloissa luulen kyseessä olevan kaupungin hälytysjärjestelmän testauksen, mutta että seitsemältä aamulla... Metallinen miesääni posottaa hetken jotain ja vaikenee. Mistä moinen?
Myöhemmin työkaveri kertoi, että kaupungin isä toivottaa näin joka aamu asukkailleen hyvää huomenta ja kehottaa ahkeraan työntekoon, koululaiset kouluun tms. holhoavaa paasausta. Illalla sama toistuu yhdeksältä, silloin Isoveli mm. muistuttaa, että kaikkien kilttien lapsosten on aika mennä kotiin.
En oikeastaan edes hätkähtänyt. Japani on holhousvaltioiden aatelia, jossa yksilö on nolla ja yhteisö sata. On kaikkien edun mukaista, että aamulla työmiehet menevät reippaasti sorvin ääreen ja lapset ovat illallisaikaan kotona. Iltaisin ei lättähattujen parane pyöriä kartsalla, siitä ei tykkää kukaan. Ei kai ketään haittaa, jos tästä muistutetaan päivittäin myös kaupungin kovaäänisjärjestelmän kautta?
Tunnisteet:
Japanin ihmeellisyyksiä,
Reissumiehen päiväkirja
tiistai 20. huhtikuuta 2010
Tuhkamuna
Huolimatta otsikon kieltämättä vihjailevasta asusta, en aio puuttua erään nimeltämainitsemattoman islantilaisen tulivuoren aktiviteetteihin vaan kertoa ihan rehellisesti tuhkamunasta. Tunnetaan myös nimellä sadan vuoden muna.

Sattuipa eräänä iltana Osakassa tällainen herkku eteen.
Kyseessä on muinainen kiinalainen ruokalaji, syntynyt ihmisen tarpeesta säilöä ruoka-aineksia myöhempää nauttimista varten. Ammoiset ihmiset hautasivat hädissään raakoja linnunmunia emäksiseen saveen huomatakseen, että ne säilyivät pitkän aikaa samalla kypsyen, mutta muuttaen ulkomuotonsa melko vastenmieliseksi. Tapa kehittyi aikojen saatossa; perinteisesti muna piilotetaan tuhkan, poltetun kalkin ja suolan seokseen ja annetaan hautua kolmisen vuotta. Moderni keittiökemisti on löytänyt tapoja lyhentää suhteellisen pitkää valmistusaikaa kalsiumhydroksidin ja soodan avulla.
Menemättä sen pidemmälle pH:n nousun aiheuttamaan proteiiniketjujen katkeamiseen, nautitaan tämä rikin- ja ammoniakinkatkuinen pala vaikkapa soijan kera. Nam.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
