Olutta ja opiskelua

Eilen toivuttuani laskufiilisten ensi puraisusta tutustuin pintapuolisesti yliopistoalueeseen. Ei muuten, mutta kun sattuu sijaitsemaan kivenheiton päässä kämpiltä; olkoon siis vaikka osa kotiseututuntemusta! Anyways, Hokkaidon yliopisto on yksi Japanin johtavia yliopistoja, perustettu 1800-luvun lopulla Tohtori William S. Clarkin toimesta. Alunperin yliopisto oli maanviljelykseen erikoistunut, mutta nykyään se suoltaa ulos taitajia useilta tieteenaloilta lääketieteestä kieliin. Opiskelijoita kampus kätkee sisäänsä vajaa 20000 ja henkilökuntaa yli 5000.

Kuvassa nimenomaan agrikulttuurin laitoksen pääsisäänkäynti.

Mikä olisikaan sopivampi tutustumiskohde yliopiston jälkeen kuin olut? Ainakin henkilökohtaisten opiskelukokemusten perusteella nämä kaksi o:ta nivoutuvat tiiviisti yhteen, aina taistellen huomiosta, toisen päästessä niskan päälle vain antautuakseen toiselle.

Jos puhutaan alkoholista, olut on Japanissa saken jälkeen the juttu. Suurkaupungin illat, varsinkin perjantai-sellaiset täyttyvät olutpöhnässä kailottavista liikemiehistä, jotka seuralainen kainalossaan ovat joko tulossa tai menossa karaokebaariin. Moni lokaali ruoka, mm. paistetut yakitori -kanavartaat tai Genghis Khanin nimellä kulkeva käristetty lammas on jopa erittäin suotavaa huuhdella maltaalla alas.

Halusin päästä japanilaisen oluen ytimeen, joten työkaverini järjesti meidät kierrokselle Asahin olutpanimolle. Nykyaikaisen kliininen tuotantolinja teki vaikutuksen ja englanninkielisen opaslippusen avulla sain jopa hämärän kuvan valmistusprosessista. Linjan nopeudesta kertonee se, että hihnalta velloo yksi kaljalaatikko eli ns. joulukalenteri sekunnissa. Se tekee 1500 tölkkiä minuutissa. Sen lisäksi, että ne täytetään siinä ajassa, ne myös suljetaan, leimataan ja pakataan samalla käsittämättömällä nopeudella. Jokainen voi kuvitella, mitä yksi nurin mennyt kuppi linjalla saa aikaan... Kierros päättyi luonnollisesti kuohuavaan maistiaiseen (tai pariin). Japanilainen olut on hyvää, arvostan!

Stoutin maku suussa otin vielä keilaushaasteen vastaan ja astuin hallista ulos voittajana. Sekalainen setti ruokaa naamaan tutussa izakayassa oluen saattelemana päätti tapahtumarikkaan päivän.

Kuume nousee

Laskuhommat ovat toistaiseksi pysyneet, ihme kyllä, taka-alalla ajatuksissa. Normaalisti tähän aikaan vuodesta sukset on hiplailtu rasvaisille sormenjäljille ja laskurepun sisältö inventoitu, ajatukset ovat pyörineet jo tovin kuumeisina tulevissa laskureissuissa ja muna-asentoon tulee hakeuduttua kuin varkain. En kuitenkaan ajatellut huolestua fiilisvajareista. Hidas sytytys on näissä olosuhteissa luonnollista, muutto sekä uuteen kotiin ja työympäristöön sopeutuminen ovat vieneet leijonanosan pienehköstä aivokapasiteetistani.

Tänä aamuna alkoi kuume nousta. Sen tunsi jo kun nousi sängystä, ja vilkaisu ikkunasta ulos pyöräytti elohopeat uusiin sfääreihin. Lunta. Ja paljon. Nopea tarkistus Nisekon daily update -sivustolta vahvisti epäilyksen: pyhä jysäys, sielläpä on tippunut nelisenkymmentä senttimetriä taivaan valkeaa mannaa maahan!

Oli pakko päästä ulos. Kiertelin yliopistoalueella, imin sisääni raikasta pakkasilmaa ja nautin kaivatuista laskufiiliksistä.

Kotiin päästyäni raotin suksipussia ja kaivoin esiin uudet puuterityökalut. Ovat orvot pirut vielä ilman siteitä, mutta huokuvat jo talven ensimmäisiä käännöksiä. Ensi viikonloppuna saavat toivottavasti lumikasteensa. Kuten vanha viisaus tietää: sukset ovat kuin autoja - tykkäävät, että niillä ajetaan.

Dokuritsu nichi tai jotain

Aamulla vihmoi vielä vettä, mutta luvattiin pakastuvaa. Siperian yllä lepäilleet kylmät ilmamassat olivat kuulemma keränneet kamansa ja lähteneet liikenteeseen itä-kaakkosuuntaan, kuten yleensä tähän vuodenaikaan. Hokkaidon saari sattuu kätevästi juuri siihen reitille. Holotna, sehän siitä seuraa. Piti löytää siis uusi holotnankestävä rotsi. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä lyhytulotteisina japanilaiset myyvät pääasiassa itsensä kokoisia vaatteita ja minä pitkäraajaisena eurooppalaisena pyrin verhoutumaan heitä x-largemmin. Loppu hyvin, kaikki hyvin, pitkällisten etsintöjen jälkeen napakka untuvarotsi vaihtoi omistajaa riistohintaan.

Onnistuneen hankintakierroksen jälkeen palkitsin itseni kuntosalilla, jossa tapasin myös tutun professorin. Kerrottuani liikuttuneena itsenäisyyspäivästä totesimme yhdessä tuumin asian vakavuuden ja suuntasimme baarin. Syvällistä keskustelua 80-luvun kuolemattomista hard-rock -orkestereista siivittivät olut ja kanan osat grillattuina, ja kuin itsensä Svinhufvudin väkevällä julistuksella paikasta löytyi Finlandia-vodkaa. Ai tilattiinko pöytään?

Let's get physical

Konttoripäivillä on näköjään tapana kestää normaalisti aina noin seiskaan, ja työmatka päälle. Ei jaksaisi enää mitään sen jälkeen. Kuitenkin tänään kotiin palattuani ja tonkatsun, eli lokaalin leivitetyn porsaanleikkeen huiviin kietaistuani otin reippaalla niska-perse-otteella itsestäni kiinni ja roudasin pihalle salikamojen kanssa. Sateen vihmoessa ja käyrän noustessa talsin kuntosalille ensimmäistä kertaa.

Se olikin hyvä liike. Lähin kuntosali näytti todella asialliselta, kuten jo aikaisemmin totesin, ja sellaiseksi se osoittautui. Tovi kuntopyörässä ja parit sätkimiset painojen kanssa, pientä heavyrokkia pipodiscosta, omaan tahtiin. Päivän suomalainen ahdistus valui hien mukana japanilaiselle lattialle. Hienointa koko treenissä oli se, että puolentoista tunnin ajan mikään ei ollut käsityskyvyn ylittävää tai vankan kielimuurin takana - kuntopyörä, tanko ja painot, tuttu juttu, tän mä osaan! Kaiken lisäksi salilla hääräili muiden muassa paikallinen giltsi Suomi-paidassa.

Kuntosalin pesuosasto saunoineen ja kylpyineen oli mukava jokeri. Japanilaisille puhtaus ja itsensä kuuraus on niin hienoviritteinen systeemi, että en täysin vielä kässää. Siinä jakkaralla istuen puunataan ja saippuoidaan kauan ja hartaasti, sitten huuhdellaan kuonat pois ja pulahdetaan kuumaan altaaseen. Kiilaksi vielä ehkä hetki saunassa ja tuvan puolelle kaunistautumaan. Kaipa sitä saa tunnin turhempaankin vierähtämään.

Paras Liikeidea Ikinä

- Hei, nyt olis päälliköin uus liikeidea mielessä.
- No, mikä?
- Kodinelektroniikkamyymälä, mut lisämausteella!
- Annas kuulua.
- Eli se ois niinku Musta Pörssi, mut sieltä sais alkoholia, kelaa.
- Alkoholia?
- Niin, kaljaa ja viinaa. Viiniä, tai sillee.
- Ja idea oli?
- Kato, jotku tulis sinne ostaa bissee. Sit ne funtsis, et samalla vois ostaa uuden töllön, jota kattoessa siemailis sitä keppanaa. Toiset tulis ostaa vaik uutta imurii, ja sit ku tekis mieli juhlistaa sitä, niin vois ostaa pullon kuohuvaa siitä samalla. Miltäs kuulostaa?
- Ihan hyvältä, mutta Japanissa on jo sellainen. Bic Camera nimeltään.
- Aha, katos perkele. No, ois mulla toinenkin: semmonen niinku pilailupuoti, josta sais naamareita ja maailmansodan aikaisia vermeitä. Niinku joulun hengessä!
- Tuota noin...
- Ai sellanenkin on?

Niinpä. Reissussa rähjääntyneenä, perillä Sapporossa. Tulin itse asiassa ensimmäistä kertaa autolla keskustaan, konttorilta työkaverin kyydissä. On se vaan sykähdyttävä näky, joen takana kun aukeaa kaupungin siluetti, illan pimeässä täydessä neonvalaistuksessa. Sillan yli, ja ollaan Susukinossa, yöelämän keskuksessa. Murtosekunnin verran ajattelin: "Täällähän vois vaikka asua, hei!", kunnes muisti palaili pätkittäin - totta tosiaan, täällähän sitä! Käytiin syömässä izakayassa, eli pubityyppisessä ravintolassa, jossa pöytään tilataan paljon annoksia, ja jokainen närppii kaikista jotain huuhdellen koko sotkun alas oluella. Ko. paikka oli erikoistunut belgialaisiin oluisiin, jotka huolimatta riistohinnoista maistuivat kyllä, avot!

Rundilla eli reissussa

Toimenkuvaan kuuluu asiakkaiden tapaaminen ympäri Japania. Suurin osa kohteista sijaitsee pääsaarella, yleensä junamatkan päässä Tokiosta. Tokioon taas pääsee Sapporosta kätevimmin lentäen, kuten oikeastaan minne tahansa; Hokkaidolta on tosin junayhteys Honshun saarelle, mutta aikaa se vie ja tupakkia. Lentäminen on täällä paljon arkipäiväisempi ruljanssi kuin Euroopassa - sitä ei ole glorifioitu, ei tuomittu ilmastontappajana, ei hankaloitettu mielikuvituksen pimeälle puolelle asti.

Kentälle sopii saapua nelisenkymmentä minuuttia ennen kotimaan lennon laskettua lähtöaikaa. Ruuhkiin en ole vielä törmännyt, ihmiset soljuvat seesteisen vauhdikkaasti check-inistä turvatarkastukseen, nappaavat mennessään nätisti paketoidun laatikon keksejä tai kuivattua kalaa kainaloon ja istuvat odottamaan kahvimuki kourassa.

Turvatarkastus ei ole mikään nöyryyttävän ahdistava kokemus, mutta rivakan asiallinen. Pulloja ei tarvitse jättää pois eikä jokaista huulirasvaa tarvitse muistaa laittaa siihen litran läpinäkyvään pussiin. Tuntuu, että tässä on järki mukana! Toisin kun jossain muualla, missä kenttäravintolassa pitää hioa sitkasta pihviä muovilusikalla, ettei konetta kaapattaisi Kanarialle. Kuitenkin business-luokassa on teräsaterimet... Jaa miksi, arvon viranomainen? Aivan, käytäntö se on hölmökin käytäntö. Ymmärrän toki, säännöt ovat sääntöjä... Etteikö saisi kysellä? Ai porttikielto? Ja pippurisuihkeet tietysti silmille. Morjens.

Sama peli jatkuu porttien jälkeenkin - boarding alkaa vasta 20 minuuttia ennen koneen lähtöä. Ja kone todellakin lähtee normaalisti ajallaan, uskokaa tai älkää. Toisaalta, jos pelkästään Sapporon ja Tokion välillä liikahtaa viitisenkymmentä lentoa päivässä isoilla linnuilla, niin pakkohan pelin on pyöriä täsmällisesti.

Tällä kertaa lentelin Fukushimaan, reilu 200 km Tokiosta pohjoiseen. Täällä on vielä selkeä syystunnelma, lämpötila kipusi päivällä yli 15 asteen ja aurinko paistoi. Aamulla taas kentälle. Sapporon sateet, here I come.

Pesukoneesta ja vähän muustakin

Kotiutumisprojekti jatkuu. Tänään oli vuorossa pyykinpesukoneen käyttäminen, joka osoittautuikin haasteeksi. Kaikillehan on selvää, että Japanissa puhutaan pitkälti japania, ja sitä kirjoitetaan merkillisillä harakanvarpailla / taideteoksilla, riippuen katsojan silmästä. Ohjeet, manuaalit ja hallintapaneelit ovat luonnollisesti japaniksi, ja vain japaniksi. No engrish.

Niinkin yksinkertainen asia kuin uunin päälle laittaminen tai television kanavan vaihtaminen toimii ensi alkuun trial and error -periaatteella, jonka onnistuttua on hyvä painaa nappulat muistiin. Nappuloita kun on kovalevylle tallennettu tarpeeksi alkaa sama ruljanssi alusta. Kirottua!

Yllä osa pesukoneen hallintapaneelia. Nappuloita kun painaa tietyssä järjestyksessä, niin kone menee päälle - tai sitten ei.

Tämän kanssa oli hankaluuksia. Ensimmäinen aamusuihku oli yllätyksekseni kylmä kuin vuoristopuro keväällä, mutta vedenlämmitinhän vain piti laittaa päälle ja säätää. Simppeliä kun sen osaa!

Kuten tarkkasilmäisimmät jo huomasivat, yllä lattialämmityksen säätökeskus.

TV:n kaken tulkitsemiseen piti hakea apua netistä.

Niin, se pesukone. Kaivoin toimistolla manuaalin esille, ja huutelin vapaaehtoisia kääntämään pääkohdat englanniksi. Alta aikayksikön oli perusasiat hallussa. Pyykki kuivuu parhaillaan kylppärissa. Ilmastoinnin säätöpaneeli onkin sitten kokonaan toinen juttu...

Jotta tämä ei menisi ihan hifistelyksi, niin siirrytään ruokanurkkaan. Korttelin toisessa päässä on takeaway-bento eli lounaspakettimesta vapaasti käännettynä. Toimistolla kun venähti vähän pidempään, niin laiskuuttani ajattelin kokeilla, Tilasin kattavasta valikoimasta sokkona annoksen (onneksi lista oli kuvien kera), kaveri teki sen alle viidessä minuutissa ja pakkasi matkaan. Japanin vastike Suomen kebab-mestoille. Hyvää, varmasti! Terveellistä, njaa. Hinta, 4,50 euroa.