Ajokorttiepisodi part II - the setback & part III - the salvation

Joku saattaa muistaa taannoisen ajokorttiepisodin. Silloin otti rankasti pattiin, kun en onnistunut vaihtamaan suomalaista ajokorttiani japanilaiseen vastaavaan, syystä että muoviläpyskästä oli lohjennut (informaatiota sisältämätön) pala vasemmasta ylänurkasta. Uhkasin ajaa loppuajan ilman korttia.

Luettuani kaikesta infernaalisesta paskasta, jota ajokortitta ajamisesta täällä saattaa seurata päätin kuitenkin kohdata viranomaisen uudestaan. Suomesta olin jo saanut uuden EU-mallin kortin.

Tarvittavat dokumentit muassani menin ajokorttikonttorille Sapporon laitamille. Työkaveri oli mukana tulkin ominaisuudessa. Tällä kertaa pääsin jo uudelle levelille, odottelimme pari tuntia päätöstä. Se oli kielteinen. Syynä vääränlainen käännös ajokortista (tai oikeammin ajokorttiotteesta), jota ei väittelynkään jälkeen hyväksytty. Otin hillityn stoalaisen asenteen, jonka omaksumista helpotti jo yksi koettu karvas pettymys ja suuntasin siltä seisomalta JAF:n (nipponin automobiiliyhdistys) konttorille käännöstyötä varten. Se onnistui yllätyksekseni odottaessa.

Seuraavalla viikolla marssin urheasti uudestaan ajokorttikonttorille. Kohtaisin arkkiviholliseni, flunssanaamariin sonnustautuneen obasanin yksin, ilman taustavoimia tuossa puisevassa 60-luvun virastomiljöössä. Ennenkuin täti ehti kieltosanaa lausua ammuin paperit siistiin riviin tiskille. Täti nielaisi. Dokumentit olivat oikeat ja moitteettomassa kunnossa. Hän tiesi, että en perääntyisi. Viranomaisen peli oli menetetty.

"Needless to say,

The beast was stunned.

Whip-crack went her rumpy tail,

And the beast was done.

She asked me:

Be you angel?

And I said nay,

I am but a man"

Parissa tunnissa kortti oli kourassa. Suomessa siihen meni muuten neljä viikkoa. Jotain vikaa systeemissä? Haloo!

Reissumiehen päiväkirjasta - liikuntakeskusten aatelia

Akitassa on melkoinen liikuntakeskus. Toiminnasta tai liikuntamahdollisuuksista en niin tiedä, mutta ulkomuodoltaan komistus singahtaa suoraan wow-arkkitehtuurin sarjaan. Möhkäle on kuin jostain cyberhistoriasta, ajasta jolloin gladiaattorit ja avaruusteknologia paiskasivat kättä. Hieman rappeutumaan päässyt teollisuusromanttinen julkisivu tekisi siitä oivan loppunäyttämön vaikkapa uuteen Mad Max -elokuvaan. Voi myös hyvin kuvitella, että arkkitehti ja herra Hayao Miyazaki ovat nähneet samoja painajaisia.

Rakennuksen kupolikatto, se vasta onkin ihmetyksen aihe. Titaanilevyistä tehty. Tämän insinöörin sormet eivät riitä laskemaan niitä miljoonia, mitä se on tullut maksamaan - voi olla, että eipä moni kaupunginisäkään niitä jenejä miettinyt. Kaupungin talous kuulemma notkuu edelleen tämän 15 vuotta sitten rakennetun ylpeyden takia...

Ei meillä Laurinlahdessa vaan höntsätty tuommoisen hallin pihalla.

Ylinopeudesta sakotetaan

Jaahas, niin se lyhyt Suomen kesä taas vierähti. Käytän tilaisuuden hyväkseni ja kiitän ilmoja, joita piteli, ruokia, jotka lihottivat, olutta, joka pöhötti, mökki-sauna-järvi -comboa, Tuskan paisketta ja tietenkin hyvää huonoa seuraa. Risut liian lyhyelle ajalle, matkalaukkuelämälle, satunnaisille töiden riivauksille ja lentäville pistäville siivekkäille.

Vajaan viikon Tokion nautiskelun jälkeen alkoi arjen rullaus kohti vääjäämätöntä Japanin syksyä. Maa muistutti omaperäisyydestään heti aamukahveilla, kun työkaveri kertoi keväisten ylinopeussakkojen (olin matkalla mukana, yllätyksekseni liikkuvan edustaja oli harmaantuva herrasmies, joka kohteliaasti ojensi rikkeen tehnyttä, pamppuun ei tartuttu) kylkiäisistä. Hän lähtisi kuuntelemaan muutaman tunnin saarnan liikennekurista, jonka jälkeen hän saisi jakaa kadunkulmassa liikenneturvallisuudesta valistavia pamfletteja. Eräänlainen sofistikoitunut häpeärangaistus, siis.

Härmään

Blogi jäänee telakalle hetkeksi, syynä tänäpäiväinen siirtyminen Suomen salomaille. Hieman lomaa, hieman töitä, saunaa, lihaa, olutta ja heviä - siinä blogistin kesän resepti.

Aion myös karsia massiivista kuvakokoelmaa, joka kovalevyllä pullistelee jo yli äyräiden. Jos silmään hauskoja otoksia sattuu, niin lupaan jakaa riemun teidänkin kanssanne, arvon lukijat.

Mutta mutta, pakkaushommat jatkuvat, joten se on soromnoo. For now.

Shōchū

Edellisessä postauksessa mainostin kumamotolaisen ravintolan palkinneen meidät shochu-kupposilla. Kyseinen myrkky vaatinee oman juttunsa, eikä vähiten sen takia, että eilinen ilta vierähti suosikki-izakayassa kaverin kanssa useammankin shochu-mukin siivittämänä.

Japani on jakautunut kahtia, mitä alkoholijuomiin tulee. Pohjoinen nauttii tsukemononsa mielummin saken saattelemana, kun taas etelässä, etenkin Kyushun saarella vannotaan shochun nimeen. Shochu (lausutaan shoochuu), kuten sakekin, on väritön liemi, mutta se on sakea väkevämpää. Se on valmistettu tislaamalla riisistä, ohrasta tai japanilaisesta bataatista, kun taas sake valmistetaan käymisprosessiin tukeutuen. Maku vaihtelee raaka-aineen mukaan: riisinen ja etenkin ohrainen on pehmeää ja helposti imaistavaa, kun taas bataatti tuo muassaan tiukan grappamaisen bukeen ja maun. Maininnan arvoinen on myös awamori, okinawalainen pitkästä riisistä tislattu herkku.

Shochu voidaan nauttia sellaisenaan, on the rocks (jota itse preferoin) sekä kuuman tahi kylmän veden kanssa. Oolongteen kanssa siitä tulee oolong hai, soodan ja limunaatin kanssa chuuhai. Summa summarum: shochu ei ole turhan väkevää, se soljuu alas helposti ruoan kera eikä sillä ole oluen pöhöttävää vaikutusta.

Ihana juoma.

Reissumiehen päiväkirjasta - käännöspalkkio

Kyushun saaren Kumamoto on hevosistaan tunnettu. Aikoinaan polttomoottorin korvatessa kauramoottorin kävivät nuo jylhät eläimet tarpeettomiksi, jolloin alueen useilla hevosfarmareilla oli edessään hyödykkeensä uudiskäytön löytäminen. Tie ratkaisuun kävi, kuinkas ollakaan, vatsan kautta. Nyt hevosia tapaa alueen useissa ravintoloissa.

Niin mekin vietimme iltaa izakayassa nauttien hevosta niin raakana kuin paistettunakin. Kyseessä on todella maukas liha, josta sitruunan ja valkosipulin siivittämänä löytyy hienoviritteisiä vivahteita.

Tavallisuudesta poiketen kyyppari kantoi pöytään myös englanninkielisen menun. Koska seurueemme muut jäsenet lukivat mielummin paikallisia koukkukirjaimia, ei lappuseen kiinnitetty huomiota, ennen kuin tarjoilija pyysi seurueen australialaisvahvistusta tarkistamaan käännöksen oikeellisuuden. Tehtävä tarjosi niin helppoja korjauksia (spaghetti tasted by pollock) kuin haastavia pähkinöitäkin (small fried fish burned a holy fire incarcerated in soy), mutta Aussi suoriutui tehtävästä kunnialla, jonka johdosta ravintola palkitsi seurueen muutamilla shochu-kupposilla.

Laiska ja saamaton

Olen ollut laiska ja saamaton. Blogi on jäänyt päivittämättä. Kotivaimo on kuin huomaamatta ottanut vastuun perheen tapahtumien kommentoinnista. Itse olen jäänyt paitsioon, tai jättäytynyt. Eikä mitään niin super-päräyttävää ole sattunut, että se olisi välittömästi pitänyt kyberavaruuteen lähettää. Varastossa on toki pikkuhauskoja jutunaiheita. Aloitan kuitenkin helpolla välimallin jutulla. Halpaa huumoriahan nämä ovat, nämä engrishit. Silvuplee!

Sakepoliisi? Ymmärrän!

Olinkin menossa ulos päivävaatteissa, hyvä kun varoittivat...

"Hän" viittaa tässä desinfiointipulloon. Pulloa voi ilmeisesti käyttää kätenä tilanteissa, joissa ei viitsi omalla sikainfluenssan saastuttamalla kouralla kosketella ympäristöä.