Melonille hintaa

1,5 miljoonaa jeniä on kiva summa rahaa. Nykykurssilla se tekee noin 13000 euroa. Summalla saa täällä esimerkiksi neljä vuotta vanhan, 30000 km ajetun Toyota Camryn 2.4 l koneella, nelivedolla ja automaattilootalla. Sillä saa myös perinteisessä hedelmähuutokaupassa kauden ensimmäisen meloniparin.

Kyseessä oleva meloni ei ole mikään perusarbuusi, vaan Yubari-meloni, joka kasvaa Hokkaidolla. Meloni muistuttaa cantaloupemelonia, mutta on täyteläisempi niin makunsa kuin muotonsa puolesta. Saavuttaakseen uskomattoman 1,5 miljoonan jenin hinnan muodon täytyy olla virheettömän pyöreä, pinnan sileä ja koon sopusuhtainen. Onko 1,5 miljoonaa jeniä kahdesta melonista paljon vai vähän? Ei sille hedelmäkauppiaalle, joka kuulat huusi. Aikoo kuulemma laittaa parin kauppaansa näytille ennen kuin joutuvat ns. parempiin suihin. Itse asiassa pari lähti suhteellisen halvalla, vuoden 2008 ensimmäinen melonipari lohkesi 2,5 miljoonan jenin hintaan...

Reissumiehen päiväkirjasta - Isoveli muistuttaa

Reissussa Shikokun saarella, aamun varhainen hetki hotellihuoneessa. Ulkona räsähtää kovaääninen päälle. Rähmäisissä heräämistiloissa luulen kyseessä olevan kaupungin hälytysjärjestelmän testauksen, mutta että seitsemältä aamulla... Metallinen miesääni posottaa hetken jotain ja vaikenee. Mistä moinen?

Myöhemmin työkaveri kertoi, että kaupungin isä toivottaa näin joka aamu asukkailleen hyvää huomenta ja kehottaa ahkeraan työntekoon, koululaiset kouluun tms. holhoavaa paasausta. Illalla sama toistuu yhdeksältä, silloin Isoveli mm. muistuttaa, että kaikkien kilttien lapsosten on aika mennä kotiin.

En oikeastaan edes hätkähtänyt. Japani on holhousvaltioiden aatelia, jossa yksilö on nolla ja yhteisö sata. On kaikkien edun mukaista, että aamulla työmiehet menevät reippaasti sorvin ääreen ja lapset ovat illallisaikaan kotona. Iltaisin ei lättähattujen parane pyöriä kartsalla, siitä ei tykkää kukaan. Ei kai ketään haittaa, jos tästä muistutetaan päivittäin myös kaupungin kovaäänisjärjestelmän kautta?

Tuhkamuna

Huolimatta otsikon kieltämättä vihjailevasta asusta, en aio puuttua erään nimeltämainitsemattoman islantilaisen tulivuoren aktiviteetteihin vaan kertoa ihan rehellisesti tuhkamunasta. Tunnetaan myös nimellä sadan vuoden muna.

Sattuipa eräänä iltana Osakassa tällainen herkku eteen.

Kyseessä on muinainen kiinalainen ruokalaji, syntynyt ihmisen tarpeesta säilöä ruoka-aineksia myöhempää nauttimista varten. Ammoiset ihmiset hautasivat hädissään raakoja linnunmunia emäksiseen saveen huomatakseen, että ne säilyivät pitkän aikaa samalla kypsyen, mutta muuttaen ulkomuotonsa melko vastenmieliseksi. Tapa kehittyi aikojen saatossa; perinteisesti muna piilotetaan tuhkan, poltetun kalkin ja suolan seokseen ja annetaan hautua kolmisen vuotta. Moderni keittiökemisti on löytänyt tapoja lyhentää suhteellisen pitkää valmistusaikaa kalsiumhydroksidin ja soodan avulla.

Menemättä sen pidemmälle pH:n nousun aiheuttamaan proteiiniketjujen katkeamiseen, nautitaan tämä rikin- ja ammoniakinkatkuinen pala vaikkapa soijan kera. Nam.

Mokkamaa

En muista olenko aikaisemmin maininnut (näitä runoja on kirjoitettu puoltoista vuotta, ei voi välttää kierrätystä, throw me a freakin' bone here), mutta Japani on todellinen kahvinystävän paratiisi. Tilastot osoittavat Japanin olevan kahvinkulutuksessa paljon ykkös-Suomea jäljessä, mutta ottaen huomioon maan sitkeän teeluonteen mokan suosio on hämmentävä. Vaikka sivuuttaisi joka nurkalla vaanivat ketjukahvilat, starbucksit ja doutorit ja mitäniitänyton, niin kahvihampaan kolotuksen saa poistettua pienissä kahvilahelmissä. Niissä pavut jauhetaan tunteella ja kahvikupin valmistus on taidetta japanilaisella pieteetillä. Luulen, että parhaan kaffekupillisen ikinä olen juonut Japanissa, sifonisellaisen tietysti.

Kahviaiheinen kauppa Kappabashi-dorilla

Kiireistä kansaa on muistettu muutamalla nerokkaalla helpotuksella. Juoma-automaateissa on aina valikoimissa setti kuumia tölkkikahveja, joiden maku ei suoranaisesti makuhermoja hivele, mutta jotka ajavat asiansa hätätilanteessa. Vähemmän äkkinäiselle kahvinystävälle on tarjolla kertakäyttöinen annosyksikkö, eräänlainen minikokoinen suodatinpussi, joka leväytetään auki kupin päälle ja lorotellaan kuumaa vettä purujen niskaan.

Toimistolla suositaan edellämainittuja annospusseja. Kahvinystävää riivaa kyseisen tilapäisratkaisun käyttäminen toistuvasti, joten tänään loistavan soba-lounaan jälkeen nimeltämainitsemattomassa ketjukahvilassa istuessa heräsi työkavereiden kesken kollektiivinen halu parantaa kahvikokemusta myös konttorilla. Kahvilassa sattui olemaan myynnissä muutama kahvinkeitinmalli, joten hetken konsultaation jälkeen päätimme sijoittaa tämän italialaismerkin aparaattiin. Avulias barista keitti kupit kahdella eri keittimellä, testiryhmä maistoi tuotoksen ja arvioi kalliimman keittimen paremmaksi. Se kainalossa palasimme hymyssä suin takaisin sorvin ääreen.

Hiihtojournalisti ilman krediittiä

Uusimmassa Skimbaajassa on allekirjoittaneen juttu Japanin Haute Routesta, vaan ei nimeä... Päätoimittajalla käynyt ns. pieni fiba. Nimi onkin varmaan ensi numerossa "korjauksia" -otsakkeen alla. Sitä ei kuitenkaan kannata hankkia, vaan jo tämä kyseinen maaliskuun numero. Kuvia on reissulta parempiakin, kunnon karttaa eivät saaneet toimituksessa aikaiseksi, mutta onneksi juttu itsessään on silkkaa sanan mittelöä, ylitsevuotavaa paatosta ja veretseisauttavaa draamaa. Suosittelen vaikka vessalukemiseksi.

Hajuarvoitus

Pitkään on häirinnyt erään konditoriakahvilan nimi. Tai slogan, liekö tuo Hokuo se nimi.

Ensinnäkin, jos hiuksia aletaan halkomaan, niin Suomihan ei kokonaisuudessaan kuulu Skandinaviaan, vaikka Suomen lippu ylväästi logossa liehuukin.

Toisekseen, mikä on se Skandinavian haju? Onko se

a) turskanperkaamo vuonon rannalla

b) juuri avattu hapansilakkatölkki

c) Christianian imelä tupakansavu

d) joku muu, mikä

Ja jos se Suomikin sisällytetään, niin

e) sellutehdas (alasajettava)

f) aamuöinen porttikongi, Taiteiden Yön jälkeen

Tuo leipomoketju ei muuten ole ainoa laatuaan, joka herättelee nimellään skandinaavisia mielleyhtymiä. Täältä löytyy ainakin Little Mermaid, Cafe Denmark ja tietenkin

Tänään sashimilautasella

Minimustekaloja. Maku mereneläväinen, ummehtuneen musteinen. On parempaakin uimaria syöty. Eipä tässä oikeastaan muuta, tosin kannattaa kiinnittää huomiota annoksen esillepanoon, siihen on taas kerran panostettu. Kuten monesti todettu, on tämä maa makrotasolla rumahko, mutta mikrotasolla hyvinkin esteettinen.