Ski patrol to the rescue!

Ponkaistiin eilen aamulla aikaisin hisseille koko yön jatkuneiden lumisateiden innoittamina, mutta liian myöhään. Pensionin isännän neuvoma mansikkapaikka oli jo poimittu, harvaa jyrkähköä metsikköä halkoivat jäljet jo ristiin rastiin. Toisella jäätävällä hissinousulla (pakkanen ja tuuli pyörivät yli kymmenen lukemissa) katsottiin, että aivan rinteen vieressä oleva linja oli vielä koskematon. Ja syystä...

Intoa puhkuen saatiin ensimmäiset käännökset syvässä, siis naamalle pöllyävän syvässä puuterilumessa. Reitti jyrkkeni nopeasti ja töppäreet haittasivat näkyvyyttä. Yllättäen kuulin edessä siivuttavan Erkki Sarvannon (nimi muutettu) huutavan äänensävyllä, joka kieli pientä kaatumista astetta huolestuttavammasta ahdingosta. Liinat kiinni, ja edessä olevan maaston skannaus. Kuinka ollakaan: alempana kahden metrisen töppyrän kätköistä pilkisti kypärän verhoama pää. Kypärän omistaja oli täysin lumeen hautautunut. Kaveri oli laskenut lumen kätkemään kapeaan joenuomaan, jonka penkereillä kasvava kaseikko kantoi paikoin puolitoistametristä lumikerrosta. Paikkaa ei havainnut ylhäältä mitenkään, ja kun tilanteen kuumottavuuden tajusi, oli jo liian myöhäistä jarruttaa.

Varovasti alas lirutellen humpsahdin itsekin puolireiteen asti syvään lumeen, mutta sain kuitenkin rimat irti ja niitä siltana käyttäen pääsin samalle korkeudelle Erkin kanssa. Lapio repusta esiin, yksi kaveri alas hakemaan Ski Patrolia ja yksi väijymään mahdollisesti ylhäältä vielä laskevia vauhtipettereitä. Sain lapiolla lumivallia sen verran pois edestä, että pystyin ojentamaan Erkille lapion. Viitisen minuuttia painittuaan Erkki sai siteet irti ja varovasti laudan avulla itsensä pinteestä pois. Ski Patrolia ei tällä kertaa tarvittu, mutta läheltä piti. Rinnepoliisin saapuminen kesti noin kymmenen minuuttia, jolloin olimme jo hikisinä rinteen puolella. Laskimme poliisin kanssa kiltisti rinnettä myöten alas. Ei saatu edes nuhteita.

Pinteestä on juuri päästy.

Tilanne vaati pientä rauhoittumista. Ensi sekunnit poterossa olivat olleet kuulemma melkoisen ahdistavia, kun naaman päällä oli kerros lunta ja liikkuminen oli mahdotonta. Tapahtunut ei kuitenkaan tarjonnut varsinaisesti opetusta, näin järkeiltiin kaakaon ääressä, vaan hyviä muistutuksia:

- koskaan ei pidä laskea offareilla yksin, vaikka kyse olisi kolmen metrin päässä rinteestä olevasta linjasta (kuten nyt)
- laskijoiden täytyy aika ajoin tehdä tarkistus, että porukka on kasassa
- lumivyörysetti pidettävä aina mukana jokaisella laskijalla
- Ski Patrolin yhteystiedot tallennettava kännykkään

Päivä päätettiin onnellisesti tutummassa ja turvallisemmassa paikassa, joka olikin täysin koskematon. Kaikille riitti omaa pehmeää linjaa ainakin tusinan käännöksen verran sankassa lumisateessa. Lunta tuli lopulta 24 h aikana 70 cm. Joenuoma lienee peittynyt entisestään...

Lunta tupaan

Olemme riemumielin ottaneet vastaan edellisten kahden päivän lumisateet. Raporttien mukaan tonttiin on tullut nelisenkymmentä senttimetriä lisää valkeaa, ja se näkyy.

Kuskille hommia tiedossa.

Nautinnon lähteille päästiin toissa iltana, kun myräkkä rauhoittui sen verran, että gondolihissi saatiin auki. Olimme tikkana paikalla ja rinteenvieruskaseikosta löytyikin parhaimmillaan vyötäröön asti ulottuvaa pyydaa. Kukapa olisi tiennyt, että reissun parhaat laskut saadaan pimeästä metsästä? Alas kun päästiin, niin naamalle lentänyt lumi peitti leveät hymyt - ei kun uudestaan face shotteja hakemaan!

Metsästä laskeutuneet.

Tämä päivä oli jatkoa eilen alkaneelle draamasarjalle "Kikkailua puuterissa". Yön yli ulottuneet lumisateet olivat peittäneet häveliäästi vanhat jäljet, ja olo oli kuin lapsella karkkikaupassa - mihin sitä suksensa tuikkaisi? Lokaalien vinkkien perusteella löytynyt mansikkapaikka sai hetkessä uudet siivunsa, kun ahkerat härmäläiset tikkasivat tiukkaa linjaa vähintään reiteen ulottuvassa höyhenenkevyessä lumessa. Sankka lumisade ja myrskylukemat saavuttanut tuuli keskeytti hetkeksi reiden hapotukset, mutta se antoi vain mahdollisuuden korjata tilannetta parilla nama biirulla. Lystinpito jatkui aina iltakuuteen, jolloin routa ajoi porsaat onseniin.

Meri kurisumasu!

Eli hyvää joulua japanin murteella. Ollaan vietetty suomiporukalla kurisumasua Nisekossa nyt kolmisen päivää, maisteltu puuterilunta ja sohjoa, aurinkoa ja sinkkiä (paino jälkimmäisellä), sashimia ja yakitoreja, olutta ja vihreää teetä. Toiset pitivät teestä, toisille sen juominen erehdyksessä omenamehuna aiheutti yllättäviä reaktioita... Hauskaa yhtä kaikki!

Sinkin alapuolella.

Eilinen joulupäivällinen poikkesi tutusta perinteisestä: tuulensuojaan mätettiin mm. yakitori-vartaita, valkosipuliriisiä ja perunakakkuja laskuleffan pyöriessä taustalla. Ravintolan muu väki koostui pääasiassa työmiehistä ja huutavista lapsiperheistä. Tunnelmallista! Uusi haaste koittaa tänään, kun yritämme mahduttaa seurueen joulupäivällistään nauttivien brittien ja aussien sekaan. Tuntuvat huutavan varattua lähialueen ravintolat.

Laskuhommat ovat nousseet odotetusti pääosaan. Lumen jumala on antanut meille jokapäiväisen leipämme, syntien anteeksiannosta ei niin väliä, ja saattanut meidät kiusaukseen aamuisin, kun vanhoja jälkiä on peittänyt uusi lumi. Vaikka portit takamaastoon ovat edelleen suljetut lumenpuutteen vuoksi (huipulla tarpeeksi, alhaalla ei riittävästi pohjia), on nelikkomme saanut lähimetsiköissä ja hissilinjoilla puuterikäännöksensä. Lumi on ylempänä vuorella todellakin hämmentävän kevyttä ja ilmavaa, vain bambunversot ovat aiheuttaneet päänvaivaa laskijoille. Vauhti korjaa tunnetusti virheet ja katkoo versot, mutta kantin alla niljakkaasti luistava bambu ei ole riemun aihe kesken täydellisen suorituksen. Odotamme lisää lunta kädet ristissä - ja kuinka ollakaan, vilkaisu ikkunasta osoitti, että rukoukseen vastattiin. Josko sitä taas huomenna lankeaisi...

Taivas on sininen ja valkoinen... ja harmaa.

Joulumarkkinat Sapporon... siis Münchenin tapaan

Sapporon, tuon Japanin Rovaniemen ystävyyskaupunki on München (tosiaan viisas veto, ainakin tähän asti ehkäissyt perinteiset saksalaiset tulitikkuleikit). Se näkyy pääasiassa kunnianhimoisena olutperinteenä, mutta joulunaikaan myös saksalaisina joulumarkkinoina. Paikalliselle Esplanadille, Odorille, pystytetään kojut joulukuun alussa ja ne täytetään saksalaisella makkaralla, virvokkeilla ja hurmoksella. Vain musiikki puuttuu, mutta sen toki ymmärrän. Liika on joskus liikaa.

Miltä maistuu japanilainen glühwein, piti ihan itse maistaa - ja suuhunhan se sopi. On parempiakin maistettu, mutta ottaen olosuhteet huomioon arvosanaksi vahva kahdeksan miinus. Makkaraan en uskaltanut kajota, näytti epäilyttävältä. Eivät juuttaat ymmärrä hyvän makkaran päälle. Ei saksalaisilla markkinoilla voi tarjota ihan mitä käyrää hyvänsä!

Joulutähti, pretzel ja rivistö Paulaneria... Mis mä oikei ole?

Lomakin saapui häiritsemään hyvin alkanutta työputkea. Huomenna siirryn hallitusti Nisekoon, jossa viikon verran laatuaikaa ja joulun taikaa. Ho, ho, ho! Stay tuned.

Sormella osoittaminen ei ole aina rumaa

Edellisen vajaan kolmen vuorokauden saldo: kolme asiakasvierailua, kolme lentomatkaa, kahdeksan junamatkaa, kaksi eri vuokra-autoa. Asiakkaiden luona vietetty aika: 6 tuntia. Kulkuvälineissä vietetty aika: 20 tuntia. Kuluneimmat Joululaulut Panhuilulla Raiskattuna -levy kuultu: 5 kertaa.

Oli siis aikaa tarkkailla. Havaitsinkin matkoillani mielenkiintoisen ilmiön: lokaalit osoittelevat sormillaan. Eivät aina minua eivätkä toisiaan, mutta asioita. Potentiaalisia vaaratilanteita, joita tulee seurata.

Aluksi lentoemäntien osoittelu kiinnitti huomioni. Pidin sitä koulutukseen kuuluvana muistisääntönä: juuri ennen nousua silmäillään matkatavarahyllyjen ovet ja uloskäynnit sormella seuraten, mahdollisten auki repsottavien hyllyjen ja muiden poikkeamien varalta.

Annas olla, myös taksikuski osoitti aina risteykseen saapuessaan oikealle ja eteen, ei tule ketään, kaasu pohjaan. Suojateillä ylitykseen ryhtyvien jalankulkijoiden olen nähnyt suorittavan saman toimenpiteen. Käsi viedään sormi ojennettuna hallitusti oikealta vasemmalle katseen seuratessa tiukasti sormen osoittamaan suuntaan. Liike on ripeä, sujuva ja lähes huomaamaton – selvästi vuosien harjoittelun tulosta.

Juna-asemilla konduktöörit ja kuljettajat ovat omaksuneet saman manööverin, luonnollisesti. Sormi skannaa tiiviisti laiturin ja vaunujen rajapinnan ennen junan nytkähtämistä liikkeelle. Katse on keskittyneen tarkka, yleisilme tärkeän asiallinen; tästä käytännöstä ei lipsuta. Ihminen ei saa jäädä laiturin ja junan yhtymäkohtaan!

Kuski aloittelemassa skannausta. Murtosekunnin päästä käsi lähtee seuraamaan laiturin reunaa katseen seuratessa tarkasti. Ammattimies.

On the road again

Viikonlopun laskufiiliksistä laskeuduttiin normaalille tasolle nopeasti, kun Herra Isoherra Euroopasta saapui kunnioittamaan toimistoamme läsnäolollaan; maanantai ja tiistai hurahtivat nopeasti kokoustaessa ja illat hätäisesti kalaa ja kaljaa nauttiessa. Vaikka työ on valitettavasti niskan päällä tällä haavaa, tieto ensi viikon laskuhommista tykyttää takaraivossa. R & T kenties toteaisivat riivauksen väistyvän hetkeksi chillauksen tieltä...

Joka tapauksessa, tien päällä taas. Yöpymispaikkana tänään Hiroshima, jonka pelkkä nimi ei voi olla herättämättä tiettyjä mielikuvia. Kaivelin hetken muistikorttia ja löysin viime kesän työreissulta kuvan kaupungin synkästä muistomerkistä, entisestä messuhallista, joka sijaitsi lähes suoraan noin puolen kilometrin korkeudessa räjähtäneen "Little Boyn" alapuolella ollen yksi harvoista pystyyn jääneistä rakennuksista koko kaupungissa. Tämä ns. A-bomb Dome on osa perintöä, joka elää yhä Japanissa hibakushien eli atomipommeista hengissä selvinneiden uhrien mukana.

Japanissa pidetään atomipommin käyttöä luonnollisesti edelleen pöyristyttävänä, vaikka soraääniäkin kuuluu: entinen puolustusministeri joutui eroamaan lausuntonsa jälkeen, jossa hän ilmoitti pommitusten olleen väistämättömiä suuremman tuhon välttämiseksi. Hän saattoi kuitenkin olla osin oikeassa. Vasta Hiroshiman ja Nagasakin pommitusten jälkeen keisari vaati viimeiseen uhraukseen valmistautuvaa sotaneuvostoa antautumaan, vaikka Tokion ja muiden suurkaupunkien palopommituksissa oli kuollut jo yli puoli miljoonaa ihmistä.

A-bomb Domen yhteydessä on koululaisryhmien suosiossa oleva puisto ja museo, joka hakee järkyttävyydessään vertaistaan. Esillä on valokuvien ja silminnäkijöiden kertomusten lisäksi mm. uhrien päällä olleita vaatteita ja muuta esineistöä.

Illalla unohdimme kaupunkia varjostavan tragedian herkullisen okonomiyakin ääressä. Kyseessä on ns. kaalimunakas, jossa on kaalin ja munakkaan lisäksi suurin piirtein kaikkea muutakin. Koko jysäys paistetaan tiskillä asiakkaan edessä, koristellaan kastikkeella sekä majoneesilla ja mätetään naamaan sekalaisen seurakunnan keskellä olutta juoden ja juttuja vaihtaen.

Huomenna luvassa Yonagon kaupunki, jolla toivottavasti valoisampi historia.

Kausi avattu ryminällä

Lauantainen puolipäivä Nisekossa näki kahden suomalaisen astelevan bussista ulos, uljaina kuin modernit lännenelokuvien sankarit. Alku näytti hyvältä ja aurinko välkkyi väkevien kasvojemme hymynkareessa, mutta kuten lähes odotettua, hässäkkä saapui kuin kirkkaalta taivaalta ja hymy hyytyi. Olimme lopulta aivan eri paikoissa, puhelinyhteys katki ja informaatio väärää. Lopulta, uskomattoman varustesäädön jälkeen (lähinnä siteen kiinnitys suksiin aiheutti tajunnan ahtautta paikallisessa liikkeessä, jonka välittömänä seurauksena ilmainen asennus ja alennus hissilipuista -toim. huom.) päästiin itse asiaan, eli reisien hapottamiseen, spontaaneihin riemunkiljahduksiin, puuterikäännöksiin ja yleiseen fiilistelyyn.

Lunta sateli ihan itsestään.

Ns. ränni iltavalaistuksessa, pehmeitä käännöksiä, parhautta!

Kaudenavauspäivä päätettiin kylpylässä, ulkona kuumassa altaassa, monenkirjavassa porukassa, yllä täysikuu, ympärillä luminen metsä, käden ulottuvilla tölkki olutta ja kielen päällä väsyneet jutut. Muuta ei tarvittu, että saatiin kaksi miestä sammuksiin kuin saunalyhdyt.

Seuraava päivä valkeni kuulaan lumisena. Kunhan ulos oli päästy ja matkan päässä oleva tulivuori oli näyttäytynyt, jatkettiin viikonlopun teemalla: "lumentuloa ei vaan voi estää". Edellisen päivän kankeus katosi jo muutaman laskun jälkeen. Tätä oli saatava lisää, ja lisää saatiin.

Mt. Yotei itse.

Synkeät pilvet Annupurin yllä. Etteivät vaan pirulaiset syytäisi lunta, kyllä vaan...

Plussia kerääntyi reissuvihkoon iso liuta. Uudet suksipelit toimivat kuin rasvattuna, hissijonoja ei ollut nimeksikään, omia syviä linjoja löytyi rinteen vierustoilta mukavasti, lunta, lisää lunta! Portit takamaastoon pysyivät tosin vielä suljettuina, mutta jahka viikon päästä löydetään itsemme taas mestoilta, olkoon lumi peittänyt maan ja Ski Patrol erehtymättömässä viisaudessaan sallinut kuolevaisten siirtyä arvaamattomille mutta jylhille off-piste -alueille.

Suosittelen kaikille.